TALVIPÄIVIEN PERUUNTUMINEN

Syvästi pahoillamme ilmoitamme, että Lapin Kirjallisuusseuran hallitus päätti 10.1. kokouksessaan joulukuun jälkeen tapahtuneen Covid- 19 pandemian agressiivisen leviämisen johdosta keskeyttää Talvipäivien valmistelun ja peruuttaa tapahtuman. Viimekädessä valtiovallan ja terveysviranomaisten päätökset koronapassin poisvetämisestä ja kokoontumisrajoitusten kiristämisestä veivät meiltä kaikki mahdollisuudet onnistua tässä hankkeessa.

Tiedostamme tämän päätöksen aiheuttavan pettymystä. Toivomme kuitenkin, että pääsemme pandemiasta mahdollisimman pian ja meille tarjoutuu uusia mahdollisuuksia yhteistoimintaan.

Ystävällisin terveisin

Tuula Luiro

Puheenjohtaja