Joulu on minulle nostalgista aikaa. Piehtaroin sen muistoissa. Samalla tunnen itseni rikkaaksi: ajatuksen mitalla voin elää menneessä, mutta myös nykyhetkessä tai tulevaisuudessa. Ajatus on kuin kaukoputki. Se tarkentaa ihmisen kokemukset aisti- ja tunnelinssien avulla mikroskoopintarkkoihin hetkiin. Ja mikä ihmeellisintä, voimme selata ja katsella sen avulla ”muistialbumiamme” milloin ja missä tahansa - riippumatta siitä, millainen tila tai maisema avautuu silmiemme näkökentässä samanaikaisesti.


Elämäkertakirjoittamisessa, jonka tuotoksia nähtiin myös lappilaisten kirjailijoiden Tekijäinpäivässä, muistikuvat sukeutuvat sanoiksi.  Niihin tallentuvat päähenkilön elämänkäänteet. Toisaalta pienet ja kirjoittaessa vähäpätöiseltäkin tuntuvat yksityiskohdat voivat saada lukijan aistimaan elämänsä peilissä jotain suurempaa. Voimaannuttavassa lukukokemuksessa toisen muistot saattavat aiheuttaa alkuräjähdyksen kokonaiselle omien muistojen vyörylle, joka ryöppyää runoja, aforismeja, novelleja, romaaneja/romaanisarjoja, kolumneja, näytelmä - tai elokuvakäsikirjoituksia, mitä tahansa sana- tai muun taiteen muotoja.


Oman ”muistialbumini” varhaisin joulukuva nousee esiin sen kulinaariselta kohdalta. Kotipellon viljasta kypsytetty talkkuna läskistä sulatetun rasvan eli tirripaistin kera oli namia. Sitä saatiin nauttia onnellisen tietämättöminä hyvistä tai pahoista kolesteroleista. Toisesta jouluherkusta, itse valmistetusta lipeäkalasta, jäi jäljelle kätevä leikkiväline pitkiksi pyhiksi. Kapakalan selkärankanikamiin pujoteltiin lanka ikään kuin helmiin ja sidottiin renkaaksi. Rengas piilotettiin sitten selän taakse, osa nikamista puristettiin nyrkin sisälle ja arvuuteltiin toisilta vuoron perään ”pari vai liika”? Oikea arvaus antoi vastaajalle pisteen ja vuoron kysyä. Näin haettiin aina leikin voittajaa niin kauan kunnes aikuiset kyllästyivät.


Joulun ensimmäinen mainos osui silmiini lokakuussa. Se kehotti herkuttelemaan, aloittamaan makean mussuttelun kaksi kuukautta ennen varsinaista ”suun ruoka, juoma, meno muu” – riemujuhlaa.  Pitäisikö joulu kaluta alusta loppuun ennen aikojaan? Ahmia Tommy Tabermannin runon  ”Mullekaikkihetinyt” – hengessä kuten muukin elämä?


Olen taas kerran aloittanut joulumainosten keräilyn postilaatikosta. Saldo on vasta 32. Teksteinä toinen toistaan autuaaksi tekevimpiä superlatiiveja ja ihan ”ilmaiseksi”! Toivottavasti jaksan loppuun asti. Sillä… mitä enemmän mainoksia kertyy, sitä itsenäisempi/-päisempi tulen olemaan lahjahankintojen suhteen. Yksi on kuitenkin varmaa (ethän kerro kellekään?): ensisijainen valintani on kirja. Kuten monen muun, kenties sinunkin. Myös toivelistalla.  
Toivotan joulun herkkuhetkiä kirjojen parissa!

Sinikka Lappeteläinen