Virpi Summa: "Kirjoittaminen on minulle kuin hengittämistä"

 

Kemiläinen Virpi Summa on harrastanut koko ikänsä kirjoittamista. Hän muistaa hyvin kansakoulunopettajan, joka kylässä käydessään kiitteli tytön kirjoittajanlahjoja ja ennusti, että tästä tulee vielä kirjailija. Kun Virpi joutui lähtemään oppikouluun vieraalle paikkakunnalle, hän alkoi kirjoittaa aineita tahallaan huonosti, ettei olisi joutunut lukemaan niitä ääneen luokan eteen. Ujolle tytölle esillä olo oli koettelemus.  

Virpi Summan sukujuuret ovat rajan takana, menetetyssä Karjalassa, josta evakkomatka alkoi kun hän oli kolmen ikäinen. Evakkous on painanut jälkensä sydämeen. ”On ollut tunne, ettei kuulu oikein mihinkään”, Summa kertoo. Perhe muutti usein, ja aina vaadittiin sopeutumista uuteen paikkaan.  

Summalla on kokemusta elämästä kolmen lapsen yksinhuoltajana ja vanhemmalla iällä omaishoitajana.  Kirjoittamisesta tuli keino selviytyä. ”Kirjoittaminen on sisäinen pakko”, hän miettii ja jatkaa: ”Kirjoittamalla voi käsitellä vaikeita asioita, mutta on asioita, joista en ole vieläkään pystynyt kirjoittamaan”. 

Virpi Summa teki päivätyönsä sairaalassa ja harrasti kirjoittamista vapaa-aikanaan. Hän alkoi lähettää runojaan kirjoituskilpailuihin, joista onkin tullut menestystä. Lahden runomaratoniin hän on osallistunut kahdesti: vuosina 1993 (Ilossa elämän siivet) ja 2011 (Katson kauas, kuuntelen). Virpi Summan tekstejä on julkaistu mm. Pohjolan sanomissa. 

”Kirjoittaminen lisääntyi kovasti kun aloin kirjoittaa tietokoneella”, Summa kertoo, ”Mainio väline!”. 

Virpi Summa pitää kirjoittajakoulutusta hyödyllisenä kaikille kirjoittajille. Kursseilta saa keinoja omaan kirjoitustyöhön ja tukea ja kannustusta toisilta kurssilaisilta. Hän on aikoinaan suorittanut luovan kirjoittamisen approbaturin ja osallistuu edelleen sopiville lyhytkursseille, viimeksi viime kesänä Iissä. Yhtenä kesänä hän osallistui myös Sodankylän kirjoittajakursseille. 

Virpi Summa julkaisi ensimmäisen kirjansa, novellikokoelman Pinnan alta, vasta vuonna 2010. Ensimmäinen runokirja, Kosketus ilmestyi vuonna 2011. Sinä kirjassaan Summa kertoo menneensä syvimmälle elämänsä valoisiin hetkiin ja pettymyksiin. Kokoelma voitti hopeasijan Taivalkosken Päätalo-instituutin vuosittaisessa omakustanteiden kilpailussa runokokoelmien sarjassa. 

Vuonna 2012 Summa julkaisi runokirjan Päivänkaaressa hopeaa, jota seurasi kaksi lastenkirjaa, Hiiri joka halusi lentää (2013) ja Majavalammen tarinoita (2014). ”Lentämisestä haaveilevassa hiiressä on paljon minua itseäni”, hän kertoo, ”En saanut aikoinani opiskella, vaan keskikoulun jälkeen piti lähteä töihin”. Tänä syksynä ilmestyi kirja Siipien suhinaa, yhdessä valokuvaajien Heikki Jaakkola ja Pentti Korpela kanssa.  

Vaikka itse kirjoittaminen tapahtuu yksinäisyydessä, on muiden kirjoittajien seura tärkeää. Virpi Summa on ollut parikymmentä vuotta Kirjoittajaryhmä Ringin jäsen ja osallistunut Ringin monipuoliseen toimintaan. Hän on myös yksi Kemin prosaisteista, joiden vapaamuotoinen ryhmä kokoontuu pari kertaa kuussa. Kokouksissa puhutaan paljosta muustakin kuin tekeillä olevista teksteistä. Parhaillaan prosaistit valmistelevat kirjoituskilpailua kemiläisille yläluokkalaisille. Prosaisteihin kuuluvat Summan lisäksi kirjailijat Kari Hanhisuanto, Eija Jansson, Ritva Kokkola, Jorma Koski ja Jussi Siirilä. 

Summan runoja on julkaistu useissa Kirjoittajaryhmä Ringin antologioissa ja hän on mukana Kemin prosaistien kahdessa julkaisussa, Pohjolan Sanomissa jatkokertomuksena ilmestyneessä kirjassa Konsultin kompurointi Lapin emiiriksi ja tänä syksynä ilmestyneessä novellikokoelmassa Myrsky, josta saadut tulot käytetään kemiläisten nuorten kirjallisuus- ja kirjoittamisharrastuksen edistämiseen.  

Virpi Summa lukee paljon. Kun häneltä kysyy mielikirjoja, hän miettii jonkin aikaa. ”Mitähän vastaisi. Eri elämänvaiheissa eri kirjat voivat olla tärkeitä. Rippikouluiässä Aaro Hellaakoski puhutteli syvästi. Harry Martinsonin Aniara on pysynyt aina läheisenä. Proosan puolella luen mieluiten kirjoja jotka pohjaavat todellisiin tapahtumiin ja historiaan. Ulla Lundberg ja Sirpa Kähkönen tulevat ensimmäisinä mieleen.” 

 

Arja Vasama 

Kuva: Annastiina Ylikoski