Minä ja Korona

 

Maaliskuussa, perjantaina 13. päivänä kaukainen Koronavirus Kiinasta lähestyy meitä. Siihen asti työpaikallani on harmiteltu ensin kiinalaisten, sitten italialaisten varausten peruutuksia. Tilanne pahenee päivittäin, viikon päästä puhutaan jo lomautuksista. Talvilomani alkaa yllättäen aiemmin.

Aurinko paistaa kirkkaalle hangelle. Teemme ystävän kanssa pitkiä kävelylenkkejä jutellen kirjoittamisesta, muistamme kahden metrin turvavälin, väistelemme pyörätien liukkaita kohtia. Käyn kirjastossa viimeisenä päivänä ennen sen sulkeutumista ja lainaan Eiffel-tornin korkuisen kasan kirjoja. Kirjastonhoitaja asettaa eräpäivän toukokuulle. ”Nähdään taas.”

Viimeistelen eroottisen romaanini Unelmalistan käsikirjoitusta. Siihen pujahtaa paljon aurinkoa. Ysiluokkalainen aloittaa etäkoulun, luurit päässä. ”Meillä on koulua vain kolme tuntia päivässä.”

Sosiaalinen media turpoaa opettajien huumoriviestejä kalsareissa sipsutteleville koululaisten isille, kotikaranteenissa oleva perheenäiti laulaa videolla ”Staying Alive”, vessapaperimeemeistä tulee ilmiö, ikkunoille ilmestyy nalleja. Käyn ostamassa kahden viikon ruokatarpeet pakasteita, säilykkeitä ja kuivamuonaa. Sitten suuri suru: Sodankylän kirjoittajakurssi Luostolla perutaan. Osallistun Kirjoita Paremmin-verkkokurssille.

Viikonlopuksi lähdemme mökille. Kävelen koiran kanssa aurinkoisella järven jäällä, sosiaaliseen mediaan päivitän ”Täällä on tilaa”, saunotaan rantasaunassa, juodaan kuohuviiniä, perjantaina muistetaan avata radio klo 18 ja kuunnella täysillä Parvekedarudet ja heti perään Hard Rock Halleluja. Kyynel painuu liikutuksesta poskelle, olemme osa suomalaisia Koronakarnevaaleja. Sunnuntaina lähetän Unelmalistan kilpailuun.

Seuraavana yönä se iskee? hyppää rautakourana suoraan kurkun ympärille, painaa keuhkoja, värisyttää koko sisuskuntaa, kiehuttaa veren joka suonessa, nostaa lämmön. Ei jaksa puhua yhtä lausetta väsähtämättä, vessaan pystyy raahustamaan vaivoin.

Terveyskeskuksen hengitystieinfektio-osasto ei halua ottaa näytettä. ”Sinullahan ei ole nuhaa eikä korkeaa kuumetta? Et ole riskiryhmää? Onko tietoa mahdollisesta tartuntaketjusta? Oletko ollut ulkomailla? Ei siis hätää, luultavasti pelkkä flunssa.”

Takaisin kotiin, jossa päätän kuitenkin eristää itseni ainakin viikoksi, makuuhuoneestamme tulee eristyshuone. Mies tekee ruokaa, palvelee sen sairastuvan ovelle ja nukkuu olohuoneen sohvalla. Koira käy ihmettelemässä järjestelyä.

Onneksi tautini, mikä se koskaan onkaan, on lievä ja jaksan kirjoitella sängyssä. Klikkaan auki työpöydän kansiosta vuoden jäähtymässä olleen keskeneräisen dekkarikässärin Jätkänkynttilän ja alan naputella. Muutaman päivän päästä leveässä parisängyssä on minun lisäkseni läppäri, kolme lukeilla olevaa kirjaa, kaksi kännykkää, muistikirja ja kynä sekä kaukosäädin. Osaan ulkoa kaikki päivän tv-ohjelmat. Onneksi ”Koko Britannia leipoo”- sarja on vielä kesken.

Yritän olla katselematta liikaa uutisia, etenkään kuolleista. Janoan kertomuksia parantuneista sekä lievistä koronatapauksista. Tiedän, että Korona voi aaltoilla ja iskeä sängyn alta vielä voimallisemmin. Jos se nyt sitä on. On kuitenkin vielä raskasta hengittää.

Kirjoitan toukokuun pääkirjoituksen.

Lempeitä, kannustavia ja vertaistuellisia terveisiä ja henkinen halaus kaikille kirjoittajille ja kirjoittamattomillekin. Niille, jotka sairastavat koronan, epäilevät sairastavansa, joiden läheiset sairastavat tai joille tämä on vain tylsä karnevaali. Me selviämme tästä ja ollaan osa historiaa!

 

 

Kirsi Karhu
Lapin Kirjallisuusseuran hallituksen varajäsen ja jäsenrekisterivastaava