Pääkirjoitukset

  

Syksy kutsuu kirjoittamaan

 

Mitäpä tehdä syksyllä, jos tuntuu siltä, että korona edelleen häiritsee vakavasti vapaa-ajan viettoa? Tietenkin kirjoittaa. Jos kaipaa ympärilleen muita kirjoittavia ihmisiä, voi kurssille osallistuminen olla hyvä idea. Kursseilta saa hyviä ideoita, kaivattua palautetta ja usein myös uusia kirjoittajaystäviä.

Verkossa on tarjolla monenlaisia kirjoittajakursseja, jos tuntuu siltä ettei halua osallistua lähiopetukseen.
Luovan kirjoittamisen arvosanaopintoja voi suorittaa sekä lähiopetuksena että etänä.
Jyväskylän yliopiston vaatimusten mukaiset luovan kirjoittamisen perusopinnot on mahdollista suorittaa kokonaan etänä https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/kirjoittaminen.

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto järjestää Turun yliopiston vaatimusten mukaisia luovan kirjoittamisen perusopintoja https://www.ppkyo.fi/fi/luova-kirjoittaminen-25-op-ty-7/. Opetus on lähiopetusta. On mahdollista ottaa vain osia ohjelmasta, esimerkiksi lyriikka tai proosa, sen mukaan mikä itseä eniten kiinnostaa

Kirjoittajaklubi järjestää lyhytkursseja mutta myös pidempiä kursseja, esimerkiksi Matalan kynnyksen runopaja: “Oman elämäsi runoilija” -verkkokurssi kestää 8vk (alkaa 1.10.2020) https://writersclub.fi/
Kirjoittajaklubin live-webinaarit ja kirjoittajaillat verkossa käynnistyvät syksyllä 2020. Lokakuun kirjoittajawebinaarin teemana on Anne Lukkarilan "Tee oma kirja: Näin julkaiset, myyt ja markkinoit oman kirjan!"(to 15.10. klo 18-20)


AK Kustannuksen sivuja kannattaa seurata: https://www.akkustannus.com/. Maksuton Kirjoita paremmin -sähköpostikurssi tarjoilee tilaajilleen joka kuukausi käytännönläheisiä ohjeita ja vinkkejä luovan kirjoittamisen tai luovien julkaisujen tueksi. Voit liittyä mukaan ja poistua listoista helposti milloin tahansa. Voit edetä omaan tahtiin, ja tehdä harjoitukset silloin kun sinulle sopii.


Kaikkien Suomen kansalaisopistojen kurssitarjonta löytyy verkosta,  https://kansalaisopistot.fi/. Sivun ylävalikon kohdasta Yhteystiedot voit valita itseäsi lähimmän kansalaisopiston ja tutustua sen tarjontaan. Lapissa on tarjolla lähiopetuksena esimerkiksi kirjallisuuspiiri Sanasepot Ivalossa, Omaelämäkerran kirjoittaminen Keminmaassa ja Kirjoita elämästäsi Kemijärvellä sekä paljon muuta.
Kansalaisopistojen kirjoittamisen verkkokurssit löytyvät suoraan linkistä https://kansalaisopistot.fi/verkossa/kirjallisuus-ja-teatteri/


Pyrimme tiedottamaan Lapin Kirjallisuusseuran FB-sivulla kirjoittajakursseista sitä mukaa kun niistä saadaan uutta tietoa. Alkavat kurssit kannattaa lähettää seuralle tiedoksi osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

Arja Vasama

 

 

  

Juhannus Pykeijassa

 

Norja avasi rajansa sopivasti ennen juhannusta. Tietämykseni Finnmarkin asukkaista, ennen muuta suomalaisista, on lievästi sanottuna puutteellista. Tietämättömyyteni lisäsi tuskaa, sillä kotona kurinalaisessa koronakaranteenissa katselin vaimoni kanssa ahnaasti dokumenttiohjelmia. Niistä yksi kosketti meitä kovasti. Iäkkäät norjalaiset kertoivat oikeustaistelustaan valtiota vastaan. He olivat saksalaissotilaiden lapsia, joita sodan jälkeen syntyi Norjan maaperälle lähes kymmenen tuhatta. Lapsia ja heidän äitejään oli kohdeltu huonosti. Vasta tällä vuosituhannella Norjan hallitus myönsi tehdyt ihmisoikeusrikkomukset ja maksoi symbolisia korvauksia kärsimykset kokeneille ihmisille. Pääministeri pyysi anteeksi, kuudenkymmenen vuoden viiveellä, saksalaislasten epäinhimillistä kohtelua. Olisikohan näillä tapahtumilla mitään yhteyttä Lapin saksalaislasten ja heidän äitiensä kohtaloihin?

Mutkitteleva tie Pykeijan kylään rakennettiin vasta 1960 -luvulla. Sitä ennen oltiin meren ja Vesisaarelta tulleiden huoltokuljetusten varassa. Varangin vuonon rannalla sijaitsevaa kylää kutsutaan suomalaiskyläksi. Eikä turhaan, sillä kylässä pärjäsi mainiosti suomen kielellä. Saksalaiset säästivät vetäytyessään Pohjois-Norjasta kylän ahnailta liekeiltä. Sen sijaa muu vuonoa ympäröivä asutus tuhottiin. Pykeijassa elää myytti komentaja Flackista, joka asetti oman henkensä peliin suomalaiskylän suojelemiseksi. Mies selvisi sodasta ehjin nahoin ja vieraili tuttaviaan tapaamassa kuusikymmenluvulla. Tuskin tällaisista asioista palturia lasketaan edes juhannusaattona 2020 Jäämeren rantasaunassa.

Sodassakin poikkeus vahvisti pääsäännön.

Kylän rukoushuone, jota ympäröi hautausmaa, sijaitsi kuten Suomessakin keskellä kylää. Hautakivien nimet vilisivät Anttiloita ja Lauriloita sekä muita vähemmän Norjaan viittaavia sukunimiä. Jo useita sukupolvia sitten saapuneet suomalaiset olivat saaneet viimeisen leposijansa Jäämeren rannan kalastuskylässä. Suomesta on lähdetty nälkää pakoon niin moneen ilmansuuntaan – pohjoiseenkin.

Karu vuono, kaunis kylä siisteine omakotitaloineen oli kuin tuulahdus toisesta maailmasta. Tekisi mieli sanoa edellisen vuosituhannen maailmasta. Jäämeri näytti meille kahdet kasvonsa: ensin myrskyävät ja heti perään tyynen siniset. Mykistävää. Sukulaisemme eivät juhlineet juhannusta samalla tavalla kuin Suomessa tehdään. Tai tavallaan, sillä monet kylän asukkaista olivat poistuneet pikku mökeilleen ympäri vuonoa.

Kylän Bistrossa, siinä ainoassa, tein pitkälle meneviä johtopäätöksiä suomalaiskylän tulevaisuudesta. Kuppilan yhteydessä oli leipomon myymälä, jossa kylän iäkkäät asukkaat kävivät ostoksilla. Heitä on isännän ilmoituksen mukaan enää alle sata. Norjalaisturisteja oli liikkeellä niukasti, me edustimme ulkomaalaisuutta. Suomalaisjuuret omannut talon varttunut isäntä tarjoili valkoviiniä ja jutteli suomeksi. Kylän postineiti, taloon Thaimaasta tuotu miniä, palveli meitä englanniksi. Hän oli asunut kylässä jo neljätoista vuotta. Kassapalveluista ja keittiöstä vastasi nuori helsinkiläismies, joka oli vuosi sitten ihastunut kylään ja jäänyt sinne asumaan – toistaiseksi. Menomestat ovat kuulemma kaukana, aina Kirkkoniemessä saakka.

Näille rannoille on vaikea saada nuorisoa asettumaan ja vielä vaikeampaa kylään jääneillä miehillä on löytää vaimoa Varangin vuonolta. Kotimaiset vaimoehdokkaat suuntaavat kohti Osloa ja muita Etelä-Norjan keskuksia. Nuoret naiset tulevat Thaimaasta rikastuttamaan Pykeijan suomalaiskylää. Nuoria miehiä on vain kovin vähän ja osalla muuttohalu vuonon toiselle puolelle Vesisaareen, korkeamman elintason perään, on suurta ja ymmärrettävää.

Kotimatkalla tuli mieleen Saimaan norppa ja Nestori Miikkulainen. He olivat Junnun sanoituksen mukaan lajinsa viimeisiä. Kymmenen vuoden kuluttua suomalaisjäljet Varangin vuonon ympärillä on nähtävissä hautakivissä, museoissa ja Vesisaaren upeassa suomalaissiirtolaisten kunniaksi pystytetyssä patsaassa.

Sellaista elämä on.

 

 

Arvo Myllymäki

 

 

  

Kuljeskelevien kertojien kavalkadi

 

Kun kertojalla tarina kuljeskelee hän on runoilija. Hän pätkii sitä muita kertojia lyhyemmäksi. Ja taas kuljeskelee samassakin pätkässään edes ja takas.

Ikinä ei tehdä parasta runoa koska sen herkimmät kaikki osat ovat herkimpien ihmisten tai muiden aistivampien elävien hallussa ja heitä ei kukaan ole voinut tukea minkään menneen ajanlaskumme aikana eikä tulevankaan aikana, eikä taida voida eli osatakaan koskaan tulla tukemaan. Tue runoa, tue ymmärrystä!

Runous parantaa maailmaa. Laulukin saa tuntemaan mutta runous ajattelemaankin. Moni pelkää kohdata runoja. Älä sinä pelkää.

Tervetuloa kuuntelemaan ja näkemään kun kahdeksan omien tekstiensä esittäjää on läsnä.

Lyyriset räkkäolympialaiset! Piharuno. -tapahtuma on sunnuntaina 5.7.2020 Kittilässä.

Runoilijat esiintyvät klo 12-13.

Piharuno palkitaan klo 14. Lyyriset räkkäolympialaiset jatkuvat eri teemalla vuosittain.

 


Lyyriset räkkäolympialaiset! Piharuno - omien tekstien esittämistapahtuma.
Ohjelmassa esiintyvät lukien, lausuen tai laulaen:

Paula Alajärvi, Sodankylä
Kirsi Karhu, Rovaniemi
Irja Korhonen, Oulu
Pyrita, Sodankylä
Tarja Okkonen, Nurmijärvi
Pilvi Valtonen, Lappeenranta
Roosa Ylipahkala, Kittilä
Päivi Ylivaara-Mikkola, Sodankylä

Tilaisuudessa palkitaan Lyyriset räkkäolympialaiset! Piharuno.

Tiedustelu:
Tapani Tavi, puh. 040 846 3036, sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

  

Runous elää vahvasti

 

”Tuo minulle auringonkukka!”, ”Huhtikuu on julmin kuukausi…”

Runoilijat Eugenio Montale & T.S. Eliot puhuvat ajankohtaisin sanoin keväästä ja kesästä. Samoin Eino Leinon sanat ”tuoksut vanamon ja varjot veen” muistuvat aina keskikesällä mieleen. Runoilija Saima Harmaja kirjoitti toukokuun sateesta, varjojen lennosta, väikkyvästä nurmesta, helläksi helenevästä keväästä.

”En enää muista, miksi nyyhkytin”, toteaa hän runossaan.

Taiteilija Reidar Särestöniemen runot tuhoutuivat tulipalossa eräänä uudenvuodenyönä. Silti hänen rehevä runoutensa elää hiiltyneissä paperinpaloissa, kirjeissä ja raikkaissa maalausten nimissä. Runon sitnu, tuore heinä versoo sinnikkäästi sieltä täältä; kasvua ei voi mikään estää.

Reidar opiskeli ja matkusti paljon, mutta hän myös viipyi pitkiä aikoja kotiseudullaan ja tutki sen luonnon yksityiskohtia äärimmäisen tarkasti. Kiemuraisista hyönteisen puremajäljistäkin galleriansa hopeanharmaissa hirsissä hän totesi:

”Se on niinko ihmisen elämä, vailla mittään järkeä, mutta silti niin kaunis.”

Monilahjakas taiteilija Nils-Aslak Valkeapää kirjoitti koskettavia runoja Lapin kevään öistä niin valoisista. Kevät, kesä ja juhannus ovat aina olleet vahvasti elettävän elämän, syvien tunteiden ja toiveiden aikaa. Joet ja järvet väikkyvät aamuauringossa ja myös syvän tummissa varjoissa. Jokainen hetki pysäyttää.

Lappilainen kirjoittaja elää pohjoisten luonnonaarteiden keskellä: kesällä lempeä tuuli puhaltaa vaaroilta ja tunturista, tuulella on paljon asiaa. Ounasjoki elää, se virtaa vapaana Särestönkin ohi. Havupuiden kaarnassa tuoksuu lämpö. Vaami vasoo jäkäläisen kiven viereen luottaen siihen, että kesäkin pitää vasasta huolta. Kiiruna tunturissa pyöräyttää munansa kuoppaan, jossa on pehmusteena muutama pehmeä höyhen.

Runo elää vahvasti keväästä ja kesästä raskaan talven jälkeen. Uusia tapahtumia on luotu, lavarunous elää. Lappia-talon teatteriväki otti ohjelmistoonsa Toiverunoklubin. Oulun teatterin virkeät runovideot herättävät henkiin kirjahyllyyn ehkä jumittuneiden runokirjojen puhujat. Runokirjat äänikirjoinakin tarjoavat kuulijalle tuoreen matkan. Edesmenneidenkin runoilijoiden sanat tarkoittavat tänä kesänä jotakin aivan uutta.

Pian lumen seasta tunturikasvit ylpeinä kohottavat kukintonsa: purppuraista, sinistä, valkoista, vihreää. Kulkija avaa uupuneet silmänsä merkillisen talven jälkeen. On aika kokea kesän hyvyys, innostavuus ja toivo. Syvän lumen jälkeen arnikki kuin auringonkukka nostaa kukintonsa valoon!

 

 

Sinikka Labba, Enontekiö

Lapin Kirjallisuusseuran hallituksen varajäsen 


  

Minä ja Korona

 

Maaliskuussa, perjantaina 13. päivänä kaukainen Koronavirus Kiinasta lähestyy meitä. Siihen asti työpaikallani on harmiteltu ensin kiinalaisten, sitten italialaisten varausten peruutuksia. Tilanne pahenee päivittäin, viikon päästä puhutaan jo lomautuksista. Talvilomani alkaa yllättäen aiemmin.

Aurinko paistaa kirkkaalle hangelle. Teemme ystävän kanssa pitkiä kävelylenkkejä jutellen kirjoittamisesta, muistamme kahden metrin turvavälin, väistelemme pyörätien liukkaita kohtia. Käyn kirjastossa viimeisenä päivänä ennen sen sulkeutumista ja lainaan Eiffel-tornin korkuisen kasan kirjoja. Kirjastonhoitaja asettaa eräpäivän toukokuulle. ”Nähdään taas.”

Viimeistelen eroottisen romaanini Unelmalistan käsikirjoitusta. Siihen pujahtaa paljon aurinkoa. Ysiluokkalainen aloittaa etäkoulun, luurit päässä. ”Meillä on koulua vain kolme tuntia päivässä.”

Sosiaalinen media turpoaa opettajien huumoriviestejä kalsareissa sipsutteleville koululaisten isille, kotikaranteenissa oleva perheenäiti laulaa videolla ”Staying Alive”, vessapaperimeemeistä tulee ilmiö, ikkunoille ilmestyy nalleja. Käyn ostamassa kahden viikon ruokatarpeet pakasteita, säilykkeitä ja kuivamuonaa. Sitten suuri suru: Sodankylän kirjoittajakurssi Luostolla perutaan. Osallistun Kirjoita Paremmin-verkkokurssille.

Viikonlopuksi lähdemme mökille. Kävelen koiran kanssa aurinkoisella järven jäällä, sosiaaliseen mediaan päivitän ”Täällä on tilaa”, saunotaan rantasaunassa, juodaan kuohuviiniä, perjantaina muistetaan avata radio klo 18 ja kuunnella täysillä Parvekedarudet ja heti perään Hard Rock Halleluja. Kyynel painuu liikutuksesta poskelle, olemme osa suomalaisia Koronakarnevaaleja. Sunnuntaina lähetän Unelmalistan kilpailuun.

Seuraavana yönä se iskee? hyppää rautakourana suoraan kurkun ympärille, painaa keuhkoja, värisyttää koko sisuskuntaa, kiehuttaa veren joka suonessa, nostaa lämmön. Ei jaksa puhua yhtä lausetta väsähtämättä, vessaan pystyy raahustamaan vaivoin.

Terveyskeskuksen hengitystieinfektio-osasto ei halua ottaa näytettä. ”Sinullahan ei ole nuhaa eikä korkeaa kuumetta? Et ole riskiryhmää? Onko tietoa mahdollisesta tartuntaketjusta? Oletko ollut ulkomailla? Ei siis hätää, luultavasti pelkkä flunssa.”

Takaisin kotiin, jossa päätän kuitenkin eristää itseni ainakin viikoksi, makuuhuoneestamme tulee eristyshuone. Mies tekee ruokaa, palvelee sen sairastuvan ovelle ja nukkuu olohuoneen sohvalla. Koira käy ihmettelemässä järjestelyä.

Onneksi tautini, mikä se koskaan onkaan, on lievä ja jaksan kirjoitella sängyssä. Klikkaan auki työpöydän kansiosta vuoden jäähtymässä olleen keskeneräisen dekkarikässärin Jätkänkynttilän ja alan naputella. Muutaman päivän päästä leveässä parisängyssä on minun lisäkseni läppäri, kolme lukeilla olevaa kirjaa, kaksi kännykkää, muistikirja ja kynä sekä kaukosäädin. Osaan ulkoa kaikki päivän tv-ohjelmat. Onneksi ”Koko Britannia leipoo”- sarja on vielä kesken.

Yritän olla katselematta liikaa uutisia, etenkään kuolleista. Janoan kertomuksia parantuneista sekä lievistä koronatapauksista. Tiedän, että Korona voi aaltoilla ja iskeä sängyn alta vielä voimallisemmin. Jos se nyt sitä on. On kuitenkin vielä raskasta hengittää.

Kirjoitan toukokuun pääkirjoituksen.

Lempeitä, kannustavia ja vertaistuellisia terveisiä ja henkinen halaus kaikille kirjoittajille ja kirjoittamattomillekin. Niille, jotka sairastavat koronan, epäilevät sairastavansa, joiden läheiset sairastavat tai joille tämä on vain tylsä karnevaali. Me selviämme tästä ja ollaan osa historiaa!

 

 

Kirsi Karhu
Lapin Kirjallisuusseuran hallituksen varajäsen ja jäsenrekisterivastaava


  

Kirjoita, anna tarinasi näkyä!

 


Lapin Kirjallisuusseuran strategiaryhmä teki viime vuonna tulevaisuustyötä ja teroitti paitsi kyniään myös olemassaolon tarkoitustaan. Pääkirjoituksen otsikko Kirjoita, anna tarinasi näkyä! on seuran missio. Se tarkoittaa elämäntehtävää, olemassaolon ydintä ja syvintä merkitystä. Mutta miten se näkyy käytännössä?

Tarina voi näkyä monella tasolla ja monella tapaa, ehkä vain omaksi iloksi kirjoittajalle itselleen. Laajemman yleisön se voi tavoittaa runona tai tarinana jäsenlehden sivuilla, open mic -esityksenä lavalla tai jopa kosketeltavana kirjana, äänikirjana, e-kirjana, näyttämösovituksena tai vaikka elokuvana.

Lapin Kirjallisuusseura rohkaisee jäseniään lukemaan, kirjoittamaan ja julkaisemaan. Seura tarjoaa yhdenvertaisuusperiaatteella arviointipalvelua, kirjoittajakoulutuksia ja kirjallisuustapahtumia.

- strategia: toiminta-ajatus


Seura järjestää jäsenilleen kirjoittajakoulutuksia ja tekee uusia kokeiluja


Kurssitoimintaa on pilotoitu viimeiden vuoden aikana. Uudet kokeilut ovat yksi seuran tärkeimmistä avaintoiminnoista. Kurssit ovatkin vetäneet mukavasti väkeä ja palaute on ollut todella hyvää!

Jos sinulla on ajatuksia tai aloitteita seuran kurssitoimintaan liittyen, vinkkaathan asiasta minulle tai jollekin muulle hallituksen jäsenelle. Mielellämme otamme vastaan uusia kurssi-ideoita ja ehdota toki itseäsi sen toteuttajaksi, jos sanataideohjaus on sinun juttusi!

Ensimmäinen seuran järjestämä pitkä kurssi Kirjoitetaan oma kirja - käsikirjoituskurssi käynnistettiin kokeilumielessä Rovaniemellä seitsemän osallistujan voimin. Kurssi on viimeistä tapaamista vailla, joka pidetäänkin etäyhteyksin vallitsevan tilanteen vuoksi.

Osallistujat antoivat rohkaisevaa palautetta (yleisarvosana kurssille asteikolla 1-5 huikeat 4,8 eli erinomainen).

 

Tässä otteita pilottiryhmän palautteista:

”On ollut ilo osallistua kurssille. Kurssi on antanut itseluottamusta kirjoittamiseen. Toisten tekstien läpikäynti on opettanut paljon. ”

”Selkeät teemat eri kerroille, asiantunteva opetus ja keskusteluille tilaa.”

”Kurssin aikana on syntynyt uutta tekstiä. Pienryhmässä uskaltaa hyvin kertoa mielipiteensä ja paljastaa tuoreen tekstinsä.”

”Teoriaa sopivasti, tehtävät selkeät, auttoivat omassa työssä.”

”Erinomaisen selkeä kurssi sisällöltään ja vetäjän tapa ohjata kurssia on ollut päämäärätietoinen. Kun kerran ollaan kurssilla, jossa tarkoitus on kirjoittaa kirja, niin kirjoitetaan kirja!”

 

Syksyllä on tulossa uudet Kirjoitetaan oma kirja -käsikirjoituskurssit sekä Rovaniemelle että Kemijärvelle. Ilmoittautuminen alkaa kunhan saamme tapaamisaikataulut varmistettua syksyn osalta tämän poikkeustilanteen hellittäessä. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan!

Toukokuun Tee oma kirja – näin julkaiset, myyt ja markkinoit oman kirjan -kurssi pidetään etäyhteyksin. Et tarvitse siihen mitään nörttitaitoja, pelkkä tietokone ja internet-yhteys riittää, joten ilmoittaudu rohkeasti mukaan seuran sivuilla LINKKI. Laskimme etätoteutuksen vuoksi hieman myös hintaa, joten nyt jos koskaan kannattaa osallistua!


Luoston kirjoittajakurssi jouduttiin perumaan Korona-viruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi. Onneksi luovan kirjoittamisen verkkokurssit ovat oivallinen vaihtoehto pitää kirjoitustaitoa yllä ja kehittää sitä omaan tahtiiin tai ohjaajan ohjauksessa.

Seuraa myös Revontuli-opiston viestintää ja kurssitarjontaa, myös siellä kehitetään paraikaa vaihtoehtoja peruuntuneen kurssin sijaan tehtäviksi verkkokursseiksi. Kaikkien ohjaajien osalta kursseja ei ehkä ole tulossa, mutta todennäköisesti muutamilta kyllä!

Monilla muillakin lappilaisilla toimijoilla lienee verkossa vedettäviä kursseja. Tähän osaan listata ainakin omani, eli kurkkaa Kirjoita Paremmin -etäkurssitarjonnasta maksuton jatkuva e-kurssi sekä etänä tehtävät kurssit ja koulutukset www.kirjoitaparemmin.fi .

Seuran jäsenenä voit hyötyä myös tuntuvista alennuksista kevään tuleviin Kirjoita Paremmin™-verkkokursseihin liittyen: seuraa siis seuran uutiskirjeitä kevään mittaan!

 


Lapin kirjallisuusseura haluaa olla kokeileva, avoin ja vetovoimainen yhteisö, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kirjallisuuden eri lajit ja muodot huomioiden.                               

                                   - strategia: visio


Seuran tulevaisuustyössä yhdeksi tärkeäksi pitkän tähtäimen kantavaksi päämääräksi kirjattiin Tiivis Lapin kirjoittajaväen yhteistyö.

Tehdään siis yhdessä asioita ja aloitteita kirjoittajaväen yhteistyön tiivistämiseksi näinä arvaamattomina ja pyörteisinä aikoina!

Yhdessä tästäkin selvitään – pidä kynä terävänä, avaa näppäimistösi ja anna tarinasi näkyä,


terveisin,


Anne Lukkarila
Lapin Kirjallisuusseuran hallituksen jäsen / kirjoittajakoulutukset ja strategiatyö

Anne Lukkarila. Kuva: Jamitaphotography
Anne Lukkarila. Kuva: Jamitaphotography

  

Katri Alatalo. Kuva: Marek Sabogal
Katri Alatalo. Kuva: Marek Sabogal

 

Kesäkuun kirjoittajakurssien spekulatiivisen fiktion ryhmää tulee ohjaamaan keskisuomalainen fantasiakirjailija ja kirjoittamisen opettaja Katri Alatalo, pohjakoulutukseltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja (FM). Tällä hetkellä Alatalo kirjoittaa päätoimisesti ja opettaa sivutoimisesti. Jyväskylän avoimessa yliopistossa hän ohjaa opiskelijoiden proosa-tekstikokonaisuuksia ja Jyväskylän yliopiston puolella opettaa kirjoitusviestintää, mm. vetää graduretriittejä, joissa lähdetään viikoksi maalle saattamaan graduja valmiiksi.

”Opettaminen on äärimmäisen mielenkiintoista, ja nautin siitä, kun saan keskustella kirjoittamisesta - opin aina jotain itsekin”, Alatalo kertoo. ”Opiskelijoiden tekstejä lukiessa ja palautteita laatiessa on tullut tosi arvokasta kokemusta siitä, miten tekstit toimivat, ja saa haastaa itseään miettimään aina uuden tekstin äärellä, mihin suuntaan sitä voisi viedä ja millaisia ehdotuksia voisin kirjoittajalle antaa. Gradua ja kandidaatintutkielmaa kirjoittavien, eri alojen yliopisto-opiskelijoiden opettaminen taas on antanut minulle paljon näkökulmaa siihen, miten päästä yli kirjoittamisen esteistä, saada rutiinia ja päästä alkuun silloinkin kun kirjoittaminen tökkii.”

Meiltä järjestäjiltä on jo kyselty, mitä se sellainen spekulatiivinen fiktio oikein on ja kenelle kesäkuun ryhmä sopisi. Alatalo vastaa kysymyksiin mielellään.

”Spekulatiivinen fiktio (spefi) on kattokäsite, jonka alle mahtuu paljon erityyppisiä tekstejä. Yhteistä niille on, että teksti käyttää muita kuin pelkästään realismin keinoja. Tänne kannattaa tulla, jos kiinnostaa kirjoittaa selkeitä genretekstejä: fantasiaa, yliluonnollista kauhua, scifiä tai vaikkapa vaihtoehtohistoriaa. Toisaalta kurssi sopii todella hyvin myös kaikille, joita kiinnostaa kirjoittaa lähes realistisia tarinoita, joihin vain sekoittuu aavistus jotain kummaa; tällaisia tekstejä voisi kuvailla maagiseksi realismiksi tai reaalifantasiaksi. Esimerkiksi meidän maailmaan ja nyky-Suomeen sijoittuva tarina, jossa todellisuus nyrjähtää hiukan epärealistiseksi, on sekin spekulatiivista fiktiota.”

Alatalo lupaa, että ryhmä sopii kaikille spefin kirjoittamisesta kiinnostuneille, yhtä hyvin nuorille kuin aikuisille.

”Voit tulla hakemaan virikkeitä ja apua jo työn alla olevaan romaaniin tai novellikokoelmaan. Tai ehkä sinulla on vasta idea, joka odottaa alkuun pääsyä, pientä tönäisyä eteenpäin ja aikaa kirjoittamiselle. Kurssiviikolle suunnittelen kirjoitusharjoituksia, jotka antaisivat jotain siis sekä aloittelijalle että pidempään kirjoittaneelle.

Käymme läpi erilaisia spekulatiivisen fiktion genrejä, tekstin eri elementtejä (esim. henkilöt, maailma, juoni) ja kirjoitusprosessin vaiheita. Toivoisin, että oman kirjoitustyön vaiheesta riippumatta jokainen saisi joitakin uusia ideoita omaan tekstiin, laajentaisi työkalupakkiaan erilaisten tekstien kirjoittamisessa ja prosessin eri vaiheissa. Toivon itsekin saavani viikosta kiinnostavia keskusteluja, ideoita ja oivalluksia!”

Alatalo kertoo, että häntä kiinnostaa fantasiassa seikkailu ja mielikuvituksen vapaus, spekulatiivisessa fiktiossa taas se, että mahdollisuuksia tuntuu olevan hippusen enemmän kuin "puhtaassa" realismissa. Kaikki on mahdollista, eikä kyllästymään pääse niin helposti.
”Olen aina kirjoittanut fantasiaa, mutta voisin kyllä ehdottomasti kirjoittaa realismiakin, jos tulisi jokin loistava idea, jossa ei olisi mitään yliluonnollista. Oma taipumus on vain tähän asti ollut sinne magian suuntaan, esimerkiksi viimeisin romaani kertoi kuolemattomuudesta.”

Alatalo kertoo kotisivullaan saaneensa paljon apua eri kirjoittajayhteisöistä. Aloittelevaa fantasiakirjoittajalle hän suosittelee Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien yhdistystä (Stk).

”Olen toiminut Stk:n, Keski-Suomen Kirjailijoiden ja Suomen Maakuntakirjailijoiden hallituksessa, mutta juuri nyt pidän taukoa näistä vastuista. Varsinkin yliopistokaupungeissa on myös paikallisia scifi- ja fantasiayhdistyksiä, näistä kannattaa ottaa selvää. Piirin voi myös muodostaa itse, vaikka aloittamalla ihan pienestä. Kun itse aloitin kirjoittamisen opinnot Jyväskylän avoimessa kymmenisen vuotta sitten, kuulin ehkä tärkeimmän neuvon mitä olen kirjoittajana saanut: "Hanki ympärillesi muita kirjoittavia ihmisiä." Se todella auttaa!”

Alatalon sydäntä lähellä ovat erityisesti fantasiakirjailijat Ursula K. Le Guin, Robin Hobb ja George R. R. Martin. Suomikumman kentältä taas suuren vaikutuksen on tehnyt muun muassa Pasi Ilmari Jääskeläinen.

Lappi on tullut Alatalolle tutuksi monista Torniossa vietetyistä lapsuuden jouluista, ja aikuisiällä virinnyt lumilautailuharrastus saa haaveilemaan Lapin reissuista. Luosto ei kuitenkaan ole hänelle ennestään tuttu ja hän odottaakin innolla uusia kokemuksia.

”Tämä on itsellenikin irtiotto arjesta ja ehkä saa omankin näppäimistön sauhuamaan myöhäisinä iltoina Luostolla!”


Katri Alatalon kotisivu LINKKI


Alatalon teokset:

Karnin labyrintti. Mustien ruusujen maa 1.  Vaskikirjat, 2012.
Laulu kadonneesta saaresta. Mustien ruusujen maa 2.  Vaskikirjat, 2013.
Kevääntuoja. Mustien ruusujen maa 3.  Vaskikirjat, 2014.
Älä riko pintaa.  Vaskikirjat, 2016.
Käärmeiden kaupunki. Gummerus, 2017.
Ikuisesti, Siskoni. Gummerus, 2019.



Katri Alataloa haastatteli Arja Vasama

  

 

Suomen Kalakirjasto

 

  

Olen inarilainen tietokirjailija, joka työskentelee Luonnonvarakeskuksella kalatutkimuksen parissa Inarissa. Kalat ovat kuljettaneet minua koko aikuisiän. Myös kalakirjat ovat kuuluneet elämääni lähes yhtä kauan.

Keräsin lapsena postimerkkejä ja jääkiekon keräilykuvia, joten jonkinlainen keräilyvietti minussa on aina asunut. Kirjat muuttuivat keräilykohteeksi huomaamatta, eikä keräily alussa ollut kovin systemaattista.

Täällä Lapissa välimatkat ovat pitkiä ja divarit harvassa. Keräilyn alkuaikoina antikvariaattien postimyyntiluettelot olivat tärkeimpiä vanhojen kirjojen hankintalähteitä, kunnes internet mullisti kirjakeräilyni. Suuri määrä antikvariaatteja oli aivan käden ulottuvilla, joten kokoelmani alkoi karttua ennen kokemattomalla vauhdilla. Pian huomasin olevani keräilyssä tiellä, jolta ei ole paluuta.

 Keräily on saanut viime vuosina kirjojen pelastamisen roolia enemmän ja enemmän. Monet valtion virastot ja yliopistot ovat hävittäneet kirjastojaan ja ilman yksityisiä toimijoita suuri määrä vanhaa kirjallisuutta häviää kokonaan. Tämä on ollut yksi suurimpia motiiveja Suomen Kalakirjaston perustamiseen. Kirjojen ja julkaisujen määrä on kasvanut niin suureksi, että ne eivät mahdu enää mihinkään normaaliin asuinrakennukseen. Niitä ei voi myöskään jättää lapsien riesaksi, joten oli kaksi vaihtoehtoa: hävittää kirjat tai tehdä niille oma talo. Hävittäminen tuntui sen verran vastenmieliseltä, että päätin perustaa Suomen Kalakirjasto ry:n ja rakentaa kirjoille oman talon. Hullu haave, joka on nyt toteutunut. Oma kirjastorakennus Muonion Jerisjärven rannalle valmistui vuonna 2018. Suunnittele suuria, ajattele avarasti.

 Kalakirjasto sai vuoden 2018 lopussa Koneen säätiön apurahan. Tämä mahdollisti kirjastonhoitajan palkkaamisen. Erkki Lounasvuori aloitti työnsä maaliskuussa 2019. Aineiston järjestäminen ja tietokantaan vienti on aikaa vievää työtä. Tietokannassa on n. 26 600 nimekettä ja sitä täydennetään säännöllisesti. Aineistoa on kertynyt niin paljon, että kaiken saaminen tietokantaan on vuosien työ. Mukana on paljon hankalasti luokiteltavaa materiaalia, esimerkiksi kirjeenvaihtoa aina 1800-luvun lopulta alkaen. Nämä on tarkoitus digitoida ja arkistoida asianmukaisesti.

 Kalakirjasto on osoittanut, että pienellä yksityisellä erikoiskirjastolla on valtakunnallista merkitystä. Tästä on osoituksena eduskunnan budjettivaroista myöntämä avustus. Tämä raha kattaa suurimman osan vuoden 2020 toiminnasta.

 Kalakirjasto on auki arkisin klo 9-16. Kotisivuilta www.suomenkalakirjasto.fi löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa kaloista, mutta myös kulttuurihistoriasta kiinnostuneille.

 

 

Ari Savikko

Hallituksen jäsen 

  

  

Tällä viikolla 2020 

 

 

Jummptsi jampitsi - että kylän talojen välissä tuulee koko joulukuun yön. Ollaan menossa 2020-luvulle tällä viikolla...

Jestas että joku voi kuvitellakaan,

että ei eläisi, kun 2040-luku alkaa.

Minä kun toivoin jaksavani edes vuoteen 2000.

Olinhan sentään ollut jo mm. Juha Ruusuvuoren viemänä 1300-luvulla, Timo Mukan kanssa pyrkivänä etukäteisaikuisena Lapinsodan jälkeisessä ajassa, kahlannut raamatun useissa kertomuksissa, Mika Waltarin alapäässä, ja ollut mukana nuoren Sibeliuksen kurkkusyövän peloissa.

Olin siinäkin tulevassa nobelisti Bob Dylanissa, kun Pelle Miljoona häntä käänsi ja bändinsä 1980 dylania punkkina soi.

Lompsan lampsan lompsän lämpsän lompääppää – mitä sitä sitten kirjoitellaan, kun vuosisadan puoliväli lähestyy? Tulevaisuudesta, rakkaudesta ja lumiveistoksista? Rahasta kirjoitetaan, kuten niin modernit kehityksen kärjessä olevat norjalaiset mielestään mainioine tv-sarjakäsikirjoituksineen jo nyt? Lompsan lampsan lompsän lämpsän lompääppää!

Kertomus vie. Kun emme katsoisi kaikki ainoastaan samaan suuntaan ja kun emme kuuntelisi vain yhtä tuulta kuin yhtä totuutta.

Ota viisautta sieltä ja viisautta täältä ja antakaa minun joskus olla tyhmä. Tai ei sittenkään, älkää antako. Olen ilmankin, toisinaan.

Antakaa toistenne elää. Mutta ei itseään viisaampana tarinaansa kertoa.

 

Syksyn 2019 Lapillinen luvassa kotiin kannettuna alkuvuodesta

 

Lapillinen 48, marraskuussa ilmestyneen lehden paperiversio, on Postin hoteissa kateissa. Asiaa selvitetään painotalo Grano Oy:n, Postin ja Lapillisen toimituksen toimesta.

Painettu Lapillinen 48 toimitettiin Granolta 7. marraskuuta Postin jaettavaksi. Luvassa on mahdollinen 2. painos tammikuussa 2020. Pahoittelemme postituksen viivästymistä jäsenillemme, tilaajillemme ja ilmoittajillemme.

Lapillinen 48 on ollut marraskuusta asti vapaasti luettavissa Lapin kirjastoissa ja netissä osoitteessa https://issuu.com/lapinkirjallisuusseura/docs/lapillinen_48_issuu.

 

2020

 

Lapillinen tehdään tänä vuonna kaksi kertaa. Toukokuun numeron teema on ”Kirja 2020” ja marraskuun Lapiillinen (nro 50!) toteutetaan teemalla ”Ilmasto”. Edellinen etsiskelee tulevan kirjan merkitystä ja muotoa, kun taas jälkimmäinen avaa ja aprikoi ilmastoa nyt, ennen ja tulevaisuudessa – Lapista käsin. Tervetuloa mukaan kirjoittamaan. Erityisesti jäsenten runoja ja tarinoita otetaan vastaan.

 

 

Toivotan jäsenillemme Lapin kirjallisuusseuran hallituksen puolesta onnellista vuotta 2020!

Tapani Tavi

Hallituksen jäsen ja Lapillisen päätoimittaja

  

  

Tervetuloa Tekijöiden päivään 30.11.2019 Kemiin 

 

(ja myös Lapin Kirjallisuusseuran syysvuosikokoukseen: klo 14.15 luokassa 310!)

 

Tekijöiden päivä on vakiintunut osa Lapin Kirjallisuusseuran vuodenkiertoa. Kutsumme taas edellisen Tekijöiden päivän jälkeen teoksen julkaisseita kirjoittajia esittelemään teostaan. Tavoitteena on saada näkyvyyttä uudelle lappilaiselle kirjallisuudelle ja tarjota kirjoittajille mahdollisuus tavata toisiaan ja vaihtaa kokemuksia kirjoittamisesta ja julkaisemisesta.

Tilaisuus on avoin paitsi seuran jäsenille, myös muille Lapin läänin alueella asuville kirjottajille. Seuran jäsenet voivat osallistua asuinpaikasta riippumatta. Lapin Kirjallisuusseura osallistuu matkakustannuksiin Lapin läänin alueella.

Tänä vuonna Tekijöiden päivää vietetään Kemissä, osana kaupungin 150-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Järjestelyissä yhteistyökumppanina on virkeä Kirjoittajaryhmä Rinki.

Tilaisuuden ohjelmaa on hieman muutettu saadun palautteen johdosta. Nyt pyritään rauhoittamaan ja syventämään esittelyjä siten, että aikaa varataan haastatteluosiossa noin 10 minuuttia/henkilö ja erikseen on Open mic -osio, jossa kirjoittaja saa itse esitellä itseään, esimerkiksi lukea runojaan tai tekstiä tms. samoin noin 10 minuutin ajan.

Vapaaseen keskusteluun ja kirjamyyntiin on ohjelmaan varattu oma aikansa. Tilaisuuden aluksi on kahvitarjoilu. Lounaaksi on tarjolla jauhelihakeitto, leipää ja ruokajuomaa 10 euron hintaan niille jotka ovat sitä varanneet. Lounas on maksettava paikan päällä KÄTEISELLÄ. Rinki on luvannut tarjota pienetä purtavaa iltapäivän Open mic- session aikana.

 

PÄIVÄN OHJELMA lauantai 30.11.

Paikka: Kemin kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3

 

Kahvitarjoilu pienen auditorion ulkopuolella              klo. 10.00-11.00

Tilaisuus pienessä auditoriossa                                   klo 11.00 - 13,00

Avauspuheenvuorot                                                        klo 11.00 - 11.15           

Mitä käsikirjoitukselle tapahtuu kustantamossa?
Kustantaja Matti Ylipiessan puheenvuoro                           klo 11.15 - 11.30      

Kirjoittajien haastattelut                                                  klo 11.30 - 13.00      

10 min/hlö tai ryhmä

 

Kirjojen myyntiä ja keskustelua                             klo 13.00 - 13.45

Ruokailu, 10 €/hlö                                                    klo 13.45 - 14.15      

Syysvuosikokous   (Luokka 310)                                klo 14.15 - 15.00

 

Open mic by Kirjoittajaryhmä Rinki                    klo 15.00 - 16.30     

Varattuja esityksiä ja vapaa sana                              klo 15.00 - 16.00     

Ringin ohjelmaa                                                     klo 16.00 - 16.30

 

 

Haastateltavat ja ennakkoon open mic -osuteen ilmoittautuneet:

Yhteiskyytiin ilmoittautuneet: juna Rovaniemeltä lähtee 9.20 ja paluumatka Kemistä alkaa klo 16.03. 

 

 Kirjoittajaryhmä Ringin logo               

 

 

  

  

TEOS TARINANKERTOJAN ELÄMÄSTÄ 

 

 

Lions-klubi LC Rovaniemi/Alakemijoki on seurannut lähes 50 vuoden ajan lappilaisen tarinankertojan ja ikijätkän Nätti-Jussin jalanjälkiä. Kun Nätti-Jussin kotikämppä Kuusijoella jäi pois savottakäytöstä v. 1970, klubi vuokrasi sen Metsähallitukselta vuoteen 2009 saakka. Klubin toiminta on tuottanut monimuotoista kirjallista ja kuvallista perusaineistoa Nätti-Jussista, tuoreimpana Jussin tunteneiden aikalaisten nauhoitetut haastattelut vuosina 2016-18 (49 hlöä). Niiden pohjalta käynnistyi v. 2017 yhteistyöhanke Lapin yliopiston kanssa. Hanke sai merkittävästi myös Rovaniemen kylien kehittämissäätiön rahoitusta.

Hankkeen tuotoksena Lapin yliopistolla järjestettiin 10.5.2017 seminaari suomalaisesta kertomusperinteestä ja Nätti-Jussista. Hankkeen toimesta puhdistettiin, digitoitiin ja luetteloitiin kasööri ja harrastajavalokuvaaja Matti Körkön 1920-50 -luvuilla Alakemijokivarren kylissä ottamien ainutlaatuisten valokuvien lasilevy- ja muovipohjaiset negatiivit (yhteensä 2 230 kpl). Hanke oli myös osaltaan innoittamassa Rovaniemen teatteria toteuttamaan ”Nätti-Jussi seikkailee” näytelmän.

Olli Tiuraniemen, Mari Maasillan ja Raimo Keräsen toimittama kirja ”Nätti-Jussi – elämä ja tarinat Pohjolan tunnetuin jätkä Juho Vihtori Nätti aikalaisten silmin” ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa ja siitä ollaan parhaillaan ottamassa jo 3. painos. Hankkeen tuloksena syntyi myös elokuvaohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Huttu-Hiltusen tekemä dokumenttielokuvan käsikirjoitus, joka kertoo Nätti-Jussista ja kasööri Matti Körköstä. Käsikirjoitukseen pohjautuva elokuvahanke käynnistyy syyskuussa.

LC Rovaniemi/Alakemijoki on halunnut Nätti-Jussi -hankkeellaan kunnioittaa ja tallentaa jälkipolville suomalaisen metsätyön historiaa, savottakulttuuria ja tarinankerrontaperinnettä yhteisenä arvokkaana kulttuuriperintönä. Sen ansiosta on nyt selvitetty julkisuudessa tähän asti vähälle huomiolle jäänyttä Jussin merkitystä kulttuurihenkilönä.

Teos esittelee myös tarinoiden taakse kätkeytyvän todellisen henkilön Juho Vihtori Nätin itsensä, rehdin kansanmiehen, jota aikalaiset arvostivat suuresti sekä ihmisenä että tarinankertojana.

 

Matti Ansala ja Raimo Keränen

 Nätti-Jussi, elämä ja tarinat. Kirjan kansikuva.

 

  

  

Suomen paras kirjoituskupla löytyi taas Lapista


Luosto lumosi Sodankylän kirjoituskurssilaiset

 

 

 


Kesäkuun ensimmäisen viikon maanantaina puolensataa luovan kirjoittamisen harrastajaa kokoontui Luostolle Lapland Hotels Luostotunturin auditorioon aloittamaan kuuden päivän intensiivistä sukellusta luovan kirjoittamisen maailmaan.

Lapin Kirjallisuusseuran ja Revontuli-Opiston yhteinen voimanponnistus Sodankylän kirjoituskurssi on kuulu tasokkaasta ja monipuolisesta genretarjonnasta. Tällä kertaa ohjaajakonkareita edusti huippusuositun proosakurssin vakiovetäjä Taija Tuominen, Elli Salo ohjasi draamakurssilaisia toista kesää peräkkäin. Ensi kertaa kuuden päivän haasteeseen ohjaajina tarttuivat Susinukke Kosola (lyriikka), Jussi Hiltunen (elokuvakäsikirjoittaminen) ja Katja Törmänen (fantasia).

Aamuisin innokkaat kynäilijät kokoontuivat yhdeksältä auditorioon kuuntelemaan ohjaajien asiantuntevia aamuluentoja. Kymmeneltä istuttiin jo ryhmien opiskelutiloissa valmiina työstämään omia tekstejä eteenpäin. Yötehtävät valvottivat kilpaa keskiyön auringon kanssa, mutta hei, kirjoittamaanhan tänne oli tultu!

Kurssi pidettiin ensimmäistä kertaa Luostolla, joka lumosi luonnollaan. Kylpylähotellilta pääsi parilla askeleella kansallispuiston kävelyreiteille, ja rohkeimmat kävivät pulahtamassa läheiseen Ahvenlampeen iltauinnille viikon lämpimimpinä päivinä. Viileämpien päivien ruumiinkulttuurista piti huolen Ametistikylpylä, jonka lauteilla jatkettiin kirjallisia keskusteluja. Myös kuntosali oli hotellissa majoittuneiden kurssilaisten käytössä.

Iltaisin kokoonnuttiin auditorioon nauttimaan iltaohjelmista, kukin voimiensa ja jaksamisensa mukaan. Tiistaina väkeä hemmoteltiin monologiesityksellä ja keskiviikkona julkaisseet kirjoittajat esittelivät omia kirjojaa. Torstai-iltana kokoonnuttiin Ahvenlammen kodalle paistamaan makkaraa ja nauttimaan virvokkeita. Samalla saatiin tarpeellista tietoa painotalon palveluista omakustantajille – kiitos Granolle! Perjantai-illan loppukaronkassa nautittiin ryhmien huikeista esityksistä.

Viikon lopulla kuului sieltä täältä huokauksia, kuten: ”täällä olisi voinut olla aivan hyvin vielä muutaman päivän, vastahan me päästiin vauhtiin”, ”apua olen lihonut ainakin kaksi kiloa, täällä on niin hyvät aamiaiset ja ruoat” ja tietenkin tämä: ”ensi vuonna uudestaan!”

PS: Sodankylän kirjoituskurssin suosituimmat ryhmät täyttyvät 15 minuutissa. Joten jos haluat ensi kesänä mukaan, seuraa ilmoitteluamme sivuiltamme ja Facebookissa!

Nähdään Sodiksessa!

 

Anne Lukkarila
Sodiksen koordinaattori, Lapin Kirjallisuusseuran hallitus
www.kirjoitaparemmin.fi

 

 Lumiukko odottaa kurssilaisia. Kuva: Anne Lukkarila

Nuotimakkaraa, tietenkin. Kuva: Anne Lukkarila  Ahvenlammen rannan kodan seinää. Kuva: Anne Lukkarila

  

EI ENÄÄ PÄRJÄÄ ILMAN KIRJOITTAJAKURSSIA, KOUKKUUN ON JÄÄTY

 

 

 

Lapin Kirjallisuusseuran Kirjoittajakurssi kesäkuun alussa on melkein parasta kesässä. Kun edellinen on päättynyt, sitä alkaa jo odottaa seuraavaa.

Vuoden aikana kirjoittajaystävien kanssa mietitään mitähän kursseja saadaan seuraavaksi. Periaatteessahan ainakin kolme peruskurssia pysyvät vuodesta toiseen, mutta paria vaihdellaan.  Olen saanut viimeisimmäksi osallistua parina kesänä dekkarikurssille. Oikein on jo etukäteen nauttinut siitä, että pian veri roiskuu ja suolenpätkät lentelevät. Saa punoa juonia sielunsa kyllyydestä ja miettiä murhaajan metkuja. Olenkohan minä perverssi? Jollain tasolla varmana.

Vuosien aikana kirjoittajakurssilaisista on monista tullut ystäviäkin ja aina kun nähdään taas, tuntuu että vastahan myö tavattii.  Kuuden päivän aikana on helppo sulkeutua eräänlaiseen kuplaan, jossa kirjoitetaan, puhutaan kirjoittamisesta, saadaan ja annetaan palautetta. Ei kaipaakaan muuta maailmaa. Ei mieti, missä vaiheessa Kauniissa ja Rohkeissa ollaan menossa, joko Brooke ja Ridge kerkisivät erota ja palaavatko edellisiin parisuhteisiin vakuuttelemaan, etteivät ole koskaan ennen tunteneet samoin kuin juuri nyt. Oikeastaan lohduttautuu sillä, että onneksi menevät tallennukseen joka jakso. Kotiuduttua on mukava istua sohvalle hyppäämään taas kärryille. Näin saavat aivot purkaa viikon aikana kertyneet paineet ja levätä viihdehötössä. Mutta ei tästä enempää, vaikka asiaa löytyisi yhden kirjan verran.

Sitä piti sanomani, että aina on jäänyt kaipaamaan kurssin ilmapiiriä ja ihmisiä. On niin imponoivaa, että mikään ei tunnu mahdottomalta ja pian se kirjakin tulee painosta. Ei ole haitannut yhtään, vaikka Hurmeen Juha on sanonut jostain erittäin nerokkaana pitämästäni tekstistäni, että "ai niin se maailman huonoin". Joopa joo.  Kotona taas arki koittaa ja kirjoittamiselle löytyy jos minkälaisia esteitä. Mikä helekatti siinä on, että ennemmin pesee vaikka ikkunat, ennen kuin istuu koneelle näpyttelemään.  Hemingwayn tasoinen menestysromaani pesii, ihan piileskelee siellä, mutta ei suostu hyppäämään paperille.  Arki toimii erittäin loistavana ehkäisynä monen potentiaalisen suuren taiteilijan syntymiselle. Näin minä sen koen.

Niinpä alkoi ajatus itää. Miksi ihmeessä ei voisi kokoontua näitten ihanien kirjoittamisystävällisten ihmisten kanssa silloin tällöin rennossa ilmapiirissä ja ilman isompia muodollisuuksia. Minullahan on täällä Saijalla ihan oma talokin siihen käyttöön: Saijan kotimuseo Leanteri. Pidennetyn viikonlopun puitteissa laitettaisiin ruokaa yhdessä, saunottaisiin, ulkoiltaisiin ja tietenkin kirjoitettaisiin, annettaisiin, saataisiin palautetta. Vanhan sanonnan mukaan antaessaan saa. Pätee aina vain.

Monien mutkien kautta ensimmäinen kokoontuminen toteutui juuri nyt toukokuussa. Sallan Kansalaisopiston suojeluksessa kutsuin tänne Hurmeen Juhan pitämään draaman lyhytkurssin. Met ollaan nääs kavereita. Meitä oli juuri sen verran kuin kurssin toteutumiseksi vaadittiin. Kohtalon johdatusta, olen varma siitä. Samoin kuin se, että YLE oli juuri kuvaamassa hänestä dokumenttielokuvaa. Mukana oli toimittaja J-P Pulkkinen ja kuvaaja. Palaset loksahtelivat kohdalleen.

Kurssin kokoontumispaikaksi valittiin Sallan Rajakievari, tunnelmallinen ja inspiroiva ympäristö niin meille osallistujille kuin Juhallekin. Tietenkin majoitus oli Leanterissani, siitä en tinkinyt. Oli mukava katsella (salaa ja hänellä oli pyyhe lanteilla), kun vapaahetkinä Juha istui pihasaunan terassilla ja kirjoitti löylyjen välissä uusinta näytelmäänsä. Välillä kuulin hänen puhelimeensa kehuvan kuinka mahtavaa täällä on. Uskon hyvinkin. Hän on tulossa Sallaan uudestaan Paulaharju-projektin puitteissa Tuntsalle elokuulla ja lokakuulla Iltamien merkeissä Kursuun. Vannoi myöskin, että tästä lyhtykurssi-ideasta tehdään jokavuotinen tapahtuma. Ei pääse Juha-riepu Lapista irti, ei kai haluakaan.

Vaikka kurssi olikin vain kolmipäiväinen, ei hän tinkinyt laadusta yhtään. Pisti opetuslapsensa tiukoille niin kuin tapansa on. Sitä tietomäärää voi vain kadehtia ja yrittää poimia talteen kotiin viemisiksi kaikki, mitä hänellä oli tarjottavana. Hauska oli huomata kurssilaisten lumoutuneet ilmeet opin upotessa neitseelliseen maahan.

Seuraaviakin kursseja olen jo suunnitellut. Muutama vuosi sitten touhusin Vexi Salmen Sallaan (Kansalaisopiston puitteissa myös) biisikurssia pitämään. Suosio oli suuri ja ihmiset vaikuttuneita Suomen iskelmätaivaan legendan jutuista. Hän ei varmaan enää pääse, mutta joku muu ehkä.

Muita ideoita olisi dekkarikurssi, proosa (esim. Seppo Saraspää), huumori (Marja Poutanen), runot (Anja Erämaja). Katotaan mitä saan aikaiseksi. Ei hötkyillä.

Kohtaloon uskoja kun olen, olen varma siitä, että kaikki käy niin kuin on tarkoitettu. Unelmat voivat toteutua.

Tässä linkki, josta pääsee tutkimaan mitä Paulaharjuprojekti tarkoittaa:  http://www.operaatiopaulaharju.fi/

 

 

Eija Nissinen

 

Juha Hurme. Kuva: J-P Pulkkinen

  

SEURAMME VERKOTTUU

 

 

Lapin Kirjallisuusseura järjesti yhdessä Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen Kirjailijaliiton kanssa verkottumispäivän 13.4. Rovaniemen maakuntakirjaston Lapponica-saliin tuli ilahduttavan runsas joukko kirjoittamisesta kiinnostunutta väkeä ympäri Lappia.

Tapahtumassa alustajina toimivat kirjailijat Hanna Hauru ja Tommi Liimatta, sekä allekirjoittanut. Yksi tilaisuuden teemoista oli kannustaa vielä kirjaa julkaisematonta ”pöytälaatikkokirjoittajaa” julkaisemaan kirja. Kuinka sellainen onnistuu? Siihen tähtäävää toimintaa tarkastelin muun muassa itse omassa alustuksessani Pohjoisen kantilta kirjailijaksi.

Alustuksien jälkeen syntyi vilkasta keskustelua kirjoittamisesta, kirjan tekemisestä, kustantamisesta, kaikesta kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyvästä. Kahvittelun lomassa kirjoittajat pääsivät tapaamaan toisiaan, vaihtamaan ajatuksiaan.

Tavoitteellinen kirjoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Pettymyksiltä ei voi välttyä, mutta luovuttaa ei pidä. Vuosittain kustantamoihin lähetetyistä teksteistä vain vajaa prosentti päätyy esikoiskirjaksi. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että loput tekstit olisivat huonoja. Pitää vain sinnikkäästi jatkaa, tarkastella omaa tekstiä ja etsiä julkaisuvaihtoehtoja monelta kantilta. Toisin kuin 1900-luvulla, tänä päivänä kustannuspalveluista on jopa runsauden pula. Lapin Kirjallisuusseura auttaa järjestämällä aiheeseen liittyviä koulutus- ja infotilaisuuksia.

Mikä parasta, kirjailijaksi tulemiselle ei ole ikärajaa.

Kirjoittaminen on ensisijaisesti yksin puurtamista. Niin oli ennen ja on sitä vieläkin. Tänä päivänä kirjoittajan, etenkään kirjailijan, ei enää kannata sulkeutua omaan kammioonsa. Muun muassa kirjamyynnin kannalta tekijän pitää jalkautua lukijoidensa joukkoon, näkyä. Verkottuminen ei ole enää yksin firmojen juttu. Yhteisöjen, kuten kirjallisuusseurammekin, tulee verkottua jo yksin toimintaedellytyksien vuoksi. Se on siis etenkin kirjallisuusseuran jäsenten, meidän kaikkien kirjoittajien yhteinen etu. Tämä oli myös yksi syy ja tarve verkottumispäivän järjestämiseen.

 

 

Jorma Koski

  

Kutsu kevätkokoukseen ja muita kevään 2019 ajankohtaisia asioita PÄIVITETTY 17.4.

 

Lapin Kirjallisuusseuran sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Rovaniemen pääkirjaston kokoushuoneessa lauantaina 13.4.2019 alkaen klo 15.15

Yhdistyksen sääntöjen mukaisesti kokouksessa esitettiin vuoden 2018 toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajan lausunto ja päätettiin tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Säännöthän löytyvät verkkosivuilta LINKKI, ja pian sieltä löytyy myös viime vuoden sangen vaikuttava toimintakertomus.

Kirjoittavien lappilaisten verkottumispäivä onnistui hyvin

Samana lauantaina 13.4. kolmisenkymmentä kirjoittajaa kerääntyi pääkirjaston Lapponica-saliin Lapin alueen kirjailijoiden verkottumispäivään.  Verkottumispäivä oli nimensä mukaisesti tilaisuus tavata muita lappilaisia kirjoittajia ja kuulla kutsuttujen kirjailijoiden puheenvuoroja. Tilaisuudessa alustivat kirjailijat Jorma Koski, Hanna Hauru ja Tommi Liimatta. Heidän puheenvuoronsa herättivät paljon vilkasta keskustelua. Kiitos kirjailijoille ja Taikelle!

Lisätietoa päivän ohjelmasta löydät täältä: LINKKI.

 

Kaksi koulutustilaisuutta oman kirjan tekemisestä 

Moni Lapin Kirjallisuusseuran jäsen on toivonut seuralta lisää neuvoja ja ohjeita omien jukaisujen tekemisestä. Nyt koetamme vastata toiveisiin ja järjestämme kaksi koulutustilaisuutta:

1. Tiistaina 16.4. ilmaiseen infotilaisuuteen Kirjahaaveesta totta osallistui parikymmentä henkilöä

Tilaisuuden osallistujat saivat roppakaupalla tietoa kirjanteon eri osa-alueista ammattilaisilta. Anne Lukkarila/AK Kustannus kannusti rohkeasti kirjantekoon, Hellevi Karppinen esitteli Kielikeinon, Minna Kurttila suunnittelutoimisto Tammikuun ja Mikko Pulju painotalo Granon palveluita 

Edellämainitut kehottivat ottamaan rohkeasti yhteyttä ja kyselemään lisää jos ja kun oma kirjahanke alkaa kiinnostaa. Ei kannata jäädä yksin pohtimaan asioita kun voi kysyä paremmin tietäviltä. Omakustanteestakin tulee viimeistellyn näköinen, kun kiinnittää huomiota taittoon ja kirjoitusasuun ja käyttää apuna tarvittaessa ammattilaista. AK Kustannuksen verkkosivuilta löytyy paljon blogikirjoituksia ja esimerkkejä kirjojen tekemisestä, kannattaa tutustua!

 toukokuussa kurssille seuraa jatkoa: 

2.  Maanantaina 13.5.2019 klo 17 – 19.30 Tee oma kirja -kurssi, Rovaniemen pääkirjasto, iso kokoushuone (hinta 35 euroa)

Tavoitteena on, että kurssille osallistuva saa riittävät tiedot oman kirjan tai e-kirjan tekemiseen, markkinointiin, myyntiin ja jakeluun. 

Miten teen oman kirjan?

Julkaisu: perinteinen vai e-kirja tai molemmat?
Jakelu: Miten saan kirjani myyntiin?
Kirjojen ja e-kirjojen myynti- ja markkinointikanavat
Pienen budjetin läpimurtotekniikka

Kouluttajana Anne Lukkarila / AK Kustannus

Kurssimaksusta (35 e) lähetetään sähköpostilasku. Lasku on maksettava ennen kurssille tuloa. Ilmoittautumiset 3.5.2019 mennessä. Tilaisuuteen mahtuu 30 ensiksi ilmoittautunutta.

Ilmoittautumislomake: LINKKI

 

 

Juha Hurme vetää viikonlopun draamakurssin Sallassa 26.-28.4.

Kurssi järjestetään Sallan Saijalla, Leanterissa (Eija Nissinen, Vaaranlenkki 5). Kurssi alkaa perjantaina klo 15.00 ja lauantaina ja sunnuntaina klo 10.00.

Ilmoittautumiset Sallan Kansalaisopiston kautta: https://www.opistopalvelut.fi/salla/


Osallistumismaksu 50,-/hlö. Jos tarvitset majoitusta tai tulee mieleen kysyttävää järjestelyistä, niin ota yhteyttä Eijaan p. 050-331 4539, tilaa kyllä löytyy.

 

Lisätietoja Eija Nissiseltä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

Toukokuussa isketään taas tarinaa

Lapin tarinaniskennän aluemestaruuskilpailu pidetään lauantaina 11.5.2019 klo 12 alkaen Tornion kirjastossa. Aluekilpailu on osa Tornio-päivien (7. - 12.5.2019) ohjelmatarjontaa. Lapin Kirjallisuusseura ja Tornion kirjasto toimivat järjestäjinä.

Tarinaniskennän SM-loppukilpailu järjestetään la 13.7.2019 Kärsämäellä Frosteruksen koululla.

Kilpailussa kerrotaan seitsemän minuutin mittainen omakohtainen julkiseen esittämiseen soveltuva tarina. Voittaja osallistuu SM-loppukilpailuun heinäkuussa. Ilmoittautua voi paikan päällä.

Pellolainen Tuomo Waara tuli kolmanneksi vuoden 2018 SM-loppukilpailussa Kärsämäellä LINKKI

 

  

Kesäkuun kirjoittajakurssilla on parin vuoden tauon jälkeen taas myös elokuvakäsikirjoittamisen ryhmä. Jussi Hiltunen on kirjallisuusseuran kurssiohjaajana uusi, mutta töistään monelle tuttu. Hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa pitkä elokuva ”Armoton maa” tuli vastikään televisiosta ja on tätä kirjoittaessani edelleen Areenassa katsottavissa. Hiltunen asuu ja tekee töitä Rovaniemeltä, josta on kotoisin. Hän päätti jo varhain, että haluaa pysyä Lapissa, eikä lähde ”juoksemaan ympäri maailmaa” toteuttaakseen unelmaansa:

” Ajattelin aina, ettei voi olla väliä missä asun voidakseni tehdä elokuvia. Elokuvan voi tehdä missä vain! En osaa arvioida kuinka paljon vaikeampaa tai helpompaa on ollut edetä elokuvantekijänä fyysisen sijaintini takia, mutta muistan päivän, jolloin sain valmiiksi ensimmäisen käsikirjoitukseni, jonka Suomen Elokuvasäätiö rahoitti elokuvaksi. Ketään ei haitannut, että asun Rovaniemellä, päinvastoin, helsinkiläiset tuottajat ja rahoittajat pitivät sitä jopa virkistävänä.”

Hiltunen myöntää, että verkostoituminen on alalla tärkeää ja se onnistuu luonnollisesti parhaiten siellä, missä muut alan tekijät ovat. Hänen mielestään kuitenkin asuinpaikkaa tärkeämpää on aito halu käsikirjoittaa.

”Oman kokemukseni mukaan pitkäjänteisyys on valttia sille, joka haluaa saada valmiiksi elokuvakäsikirjoituksen, pitkän tai lyhyen.”

Hiltunen työskentelee sekä elokuvaohjaajana että käsikirjoittajana. Tällä hetkellä hän toimii ohjaajana Sorjonen (Bordertown) -televisiosarjan kolmannen kauden tuotannossa, jota kuvataan parhaillaan Etelä-Suomessa. Aikaisempia töitä ovat mainitun Armottoman maan (2017) lisäksi lukuiset lyhytelokuvat, joista tunnetuin lienee Hiljainen viikko (2012). Se kertoo Rovaniemen vuoden 2008 ampumavälikohtauksesta.

Hiltunen innostui elokuvien tekemisestä jo ala-asteella, kuudesluokkalaisena:

” Sain puoliksi sattumalta kokeilla videokuvaamista, ja se iski välittömästi niin vahvasti, etten oikeastaan muuta halunnut enää tehdäkään. Varmaan jo silloin päätin, että minusta tulee elokuvaohjaaja. Ensimmäinen elokuva, jonka tein, oli koulun liikuntasalissa tehty toimintaelokuva saman luokan poikien ja tyttöjen kanssa. Kuvasimme sitä viikon ajan aina koulupäivien jälkeen ja valmis teos taisi olla n. 12 minuuttia pitkä. Sen ensi-ilta järjestettiin talvipakkasilla koulun edestä, videokameran nestekidenäytöltä siten että me kaikki, jotka olimme olleet elokuvaa tekemässä, seurasimme valmista teosta siitä pieneltä muutaman tuuman näytöltä. Kokemus on jäänyt mieleen ;)”

Hiltunen kertoo pitävänsä itseään enemmän ohjaajana kuin käsikirjoittajana, mutta nauttivansa myös käsikirjoittamisesta. Hänellä on tälläkin hetkellä kaksi pitkän elokuvan käsikirjoitusta työn alla. Hän on myös käsikirjoittanut suurimman osan omista elokuvistaan. Hiltusella ei ole varsinaista käsikirjoittajan tai ohjaajan koulutusta vaan hän on itseoppinut. Hän opiskeli sittemmin Lapin ammattikorkeakoulun kanssa yhdistetyssä Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa viestintää. KTAMK ei ollut varsinainen elokuvakoulu, vaikka siellä oli muutamia elokuvantekoon liittyviä kursseja.

”Uskon että elokuvien tekemistä, niin kirjoittamista kuin ohjaamista, oppii parhaiten kirjoittamalla ja ohjaamalla. Hyötyä on myös siitä, että on kiinnostunut elokuvista koska elokuvia katsomalla voi oppia paljon niiden rakenteesta, tyylilajeista, hahmojen kehityksestä sekä rytmistä.”

Kesäkuun kurssille Hiltunen kannustaa heitä, jotka haluavat oppia perusasioita elokuvakäsikirjoittamisesta. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla.

”Aloitamme perusteista; mitkä ovat käsikirjoittamisen välivaiheet - synopsis, treatment, työsuunnitelma - ja kuinka niitä käytetään hyväksi varsinaisen käsikirjoituksen työstämisessä. Työskentelemme paljon esimerkkien kautta, luemme elokuvien käsikirjoituksia, katsomme elokuvia ja mietimme niiden kautta tarinoiden rakennetta, henkilöhahmoja, rytmiä ja käännekohtia."

Ja kun kyseessä on kirjoittajakurssi niin tietenkin viikon aikana on myös kirjoitustehtäviä!

 

Jussi Hiltusta haastatteli Arja Vasama

Käsikirjoittaja-ohjaaja Jussi Hiltunen

 

 

Kirjoittaminen on kiehtova seikkailu

 

Näin sanoo Katja Törmänen, oululainen kirjailija, joka tulee fantasiakirjoittamisen ohjaajaksi Sodankylän kurssille kesäkuussa. Hän on julkaissut omakustanteena kaksi lasten ja nuorten fantasiakirjaa Heskilian perilliset -sarjaan (Kevääntekijät 2015 ja Kesänkaitsijat 2016), ja pitkään valmisteltu aikuisten romaani Karhun morsian, joka voitti Liken ja Tähtivaeltajan spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun 2016, ilmestyi Likeltä viime vuonna. Tällä hetkellä hän kirjoittaa itsenäistä jatko-osaa Karhun morsiamelle. Oman kirjoittamisensa ohessa Törmänen on ohjannut luovan kirjoittamisen kursseja ja kertoo nauttivansa siitä aina suuresti.

– Olin halunnut kirjailijaksi 9-vuotiaasta, mutta pitkään välttelin ottamasta itseäni vakavasti. Lopulta minusta tuli kirjailija, koska a) en jaksanut enää teeskennellä, etten oikeasti halua yrittääkään ja b) minulla oli tarpeeksi sekä sinniä että onnea.

– Keräsin hylkäyskirjeitä sekä Kevääntekijöistä että Karhun morsiamestakin ennen kilpailuvoittoa, joten paksua nahkaa on pitänyt kehitellä. Tässä minua ovat auttaneet mm. Julia Cameronin kirjoittamisoppaat. Kilpailun voitto oli minulle hyvin merkittävä. Se avasi tien kaupallisen kustantamon listoille, mutta ensisijaisesti se oli suuri helpotus: en ollutkaan hölmö jatkaessani sinnikkäästi hylkäyskirje toisensa jälkeen, joku muukin näki kirjoittamisessani arvoa.

Törmänen kertoo kirjoittavansa joka arkipäivä. Aamun hän aloittaa meditoimalla, mikä helpottaa vaimentamaan ”sisäisen kriitikon möykkää”. Hän lukee taustakirjallisuutta lomittain kirjoittamisen kanssa, yrittää käydä ulkona ja tehdä muutakin, ettei kirjoittaminen näivettyisi. Karhun morsiamen taustatyönä hän tutustui myös varhaisen viikinkiajan ympäristöön, materiaaleihin ja työtapoihin, vaikkei kirja olekaan historiallinen romaani. Tässä häntä auttoi myös historian- ja yhteiskuntaopin opettajan koulutus.

Karhun morsian on määritelty fantasiaksi, mutta Törmäsen mielestä on ennemminkin kyse toisenlaisesta, lähinnä maagisesta maailmasta, joka meidän nykyrationaalisille silmillemme näyttäytyy ei-realistisena.

– En aloittaessani tiennyt enkä päättänyt kirjoittavani fantasiaa. Fantasia tai maagisuus vain kuului siihen maailmaan luonnollisena osana.

Törmänen kertoo saaneensa palautetta, että monet, jotka muutoin karttavat ns. kovaa fantasiaa, ovat pitäneet kirjasta. Hän ei pidä rajanvetoa eri lajien välillä kovin oleellisena:

– Hyvä tarina on hyvä tarina, sama miksi sitä kutsuu. Ajattelen, ettei yksikään kirjailija kirjoita niin irrallaan todellisuudesta, etteikö fantasiatekstiinkin uppoaisi todellisuuden hituja ja kuvajaisia, joten tavallaan jokainen teksti on aikansa kuva. Silloinkin, kun fantasian lukee todellisuuspakona, siitä jää mielen sopukoihin itämään jotain, mikä on relevanttia tässä ”realistisessa” maailmassammekin. Kun ajattelee mitä teemoja fantasiassa käsitellään – ihmisyyttä, vapautta, tasa-arvoisuutta tai sen puutetta (onko oikeastaan teemaa, jota EI käsiteltäisi fantasiassa?) - ne ovat kaikkia meitä koskevia, olemassa olevia asioita, ja koen, että niitä on ehkä jopa helpompi käsitellä fantasian keinoin kuin arkirealistisena tekstinä.

Törmänen on opiskellut luovaa kirjoittamista perus- ja aineopintojen verran sekä osallistunut erilaisille kursseille. Näitä hän pitää hyödyllisinä: kirjoituskurssilla oppii erilaisia tapoja lähestyä tekstiä, lukemaan muiden tekstejä ja näkemään ohi omien maneereidensa. Hyvin oleellisia ovat myös muut kurssilaiset, sillä hyvät kirjoittajaystävät tekevät kirjoittamisesta vielä antoisampaa, ja kurssilla oleva hyvä henki innostaa kirjoittamaan enemmän ja paremmin.

Sodankylän kursseilla Törmänen on aiemmin ollut kirjoittajana. Kurssilta hänen mieleensä on jäänyt huikean innostava ja hyvä henki, kirjoittamisen flow, minkä lisäksi sieltä löytyi hyviä ystäviä. Opettajana palaaminen sekä jännittää että innostaa häntä yhtä lailla.

– Toivon olevani kurssin hengen arvoinen opettaja. Odotan kurssin ja kirjoittamisen taikaa, sitä tunnetta, kun upotaan kirjoittamisen maailmaan luvan kanssa, eikä kukaan aivan tiedä, mitä sillä matkalla löydetään – iloa ja innostusta toivon mukaan ainakin. Ryhmään saa tulla vapaasti kokeilemaan ja opettelemaan ja tunnustelemaan, josko fantasiasta tai jostain sen lähisukulaisesta olisi omaksi lajiksi tai sen mausteeksi.

Törmänen haluaa rohkaista oman kirjan kirjoittamisesta haaveilevia:
– Antaa palaa vain! Kirjoittaminen voi olla työlästä ja hidasta, ja kirjan valmistuminen vaatii työtä, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä, mutta kaiken sen vastapainoksi se on myös ihanaa, palkitsevaa, huikeaa ja riemastuttavaa, eikä kukaan muu voi kirjoittaa sitä kirjaa minkä juuri sinä voit.

 

Katja Törmästä haastatteli Arja Vasama

Katja Törmänen

 

 

 

 

Hyvä lukija,

 

Uuden toimintavuoden kynnyksellä taaksemme jää vilkas ja tapahtumarikas jakso, joka näyttää ilahduttavasti jatkuvan kalenterivuoden vaihtuessa. Kirjallisuuden kentässä tapahtuu koko ajan monia myönteisiä asioita.

Vaikka jo vuosia on puhuttu "kirjan kuolemasta", näyttää painettavien nimikkeiden määrä tasaisesti kasvavan. Valikoivan lukijan kannalta se merkitsee luettavan monipuolistumista ja viime kädessä luetun laadun parantumista. Suurten laajalevikkisten teosten kustannustalojen rinnalla erikoistuneet suppeammat kustannuskanavat ovat sinnikkäästi pitäneet pintansa. Omakustanteiden merkitys on noussut ja niiden arvostus on selvästi kasvanut. Sähköinen julkaiseminen ja painosten tarkka täsmääminen lukijakunnan kysynnän mukaisesti näyttävät jopa lisäävän kirjoitusharrastusta.

Ympärillämme tapahtuva kehitys antaa uskoa Lapin Kirjallisuusseuran kaltaisten yhdistysten merkitykseen ja toimintaan. Pääluvultaan suuren seuramme jäsenistössä on ollut havaittavissa kasvua ja kaivattu nuortumistrendi. Toiminnan perusmuodot näyttävät kiinnostavan ja tavoittavan vuosittain aktiivisia osallistujia kaikista aikuisikäryhmistä. Odotettavissa on, että hienoiset muutokset totutuissa toimintatavoissamme kiinnittävät uusien jäsenten huomiota edelleenkin. Jatko vaikuttaa siis hyvältä.

Seuran toimintastrategia ja ensi vuodelle vahvistettu toimintasuunnitelma luovat puitteet kauaskantoisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kirjailijaliiton koordinoiman kirjailijayhdistysten verkoston Talvipäivien 2022 järjestämistä Lapissa on jo alustavasti valmisteltu ja nyt on aika ryhtyä konkreettisiin toimiin sen edistämiseksi. Niin ikään suunnitelmat pitkään kaavaillun kansainvälisen kirjallisuustapahtuman järjestämiseksi Lapin alueella ovat konkretisoitumassa.

Mutta, niin kuin aina, huolenaiheitakin on. Vuodenvaihteen rutiineihin kuuluu seuran jäsenluettelon tarkistaminen siten, että seuran tarjoamat palvelut koituvat mahdollisimman hyvin aktiivisten jäsentemme eduiksi. Tavoitteiden saavuttamisen tae on hyvin hoidettu toimiva talous. Taloutemme perusta on jäsenmaksut. Sille rakentuu muu saamamme tuki.

Viime vuosina pankkien toimintamallit ovat muuttuneet niin, että pienikin poikkeama maksun kohdentamisessa aiheuttaa ongelmia niin maksun vastaanottajalle kuin maksajallekin. Juuri nyt asia koskee poikkeuksellisen montaa yhdistyksemme jäsentä lukuisista vuoden mittaan lähetetyistä tiedotteistamme huolimatta. Koska syy voi olla tekninen ja vain tiedon kulkuun liittyvä, haluamme nyt varmistua, että jokainen seuran jäsen on myös tietoinen omasta tilanteestaan.

Toiveena on, että mahdollisimman monen jäsenyys Lapin Kirjallisuusseurassa jatkuu ja epäselvässä tilanteessa itse kukin tarkistaa jäsenyytensä voimassaolon joko jäsenluettelosta tai ottamalla yhteyttä seuran hallituksen jäseniin. Samassa yhteydessä on hyvä tarkistaa yhteystiedot niin, että postiosoite Lapillista varten on ajantasalla.


Kiitän kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivotan Lapin Kirjallisuusseuran jäsenille sekä toimintaamme seuraaville tahoille onnea ja menestystä vuoden 2019 hankkeisiin.


Toimitaan yhdessä.

Erkki Kaila
Lapin Kirjallisuusseura ry

 

 

 

 

Sanataideohjausta Ounasrinteen koululla

 

  

Maanlaajuisesti on herätty peruskoululaisten luku- ja kirjoitustaidon rapistumiseen. Oaj:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on huolissaan peruskoulunsa päättävien 9. luokkalaisten kykenemättömyydestä selvitä toisen asteen opinnoista heikon luku- ja kirjoitustaitonsa vuoksi. Tämä voi olla jopa yksi syy syrjäytymiseen, koska arjessa tarvittavat äidinkielen perustaidot eivät ole hallussa.

Ounasrinteen koululla kampitetaan tätä haastetta. Tänä syksynä tarjosimme yhdeksi 6. luokkalaisten valinnaisaineeksi äidinkielen kurssin ”Kirjojen kimppuun”. Neljätoista kirjoittajaa ilmoittautui mukaan.

Lokakuussa valinnaiskurssin alkaessa kirjastonhoitajamme Liisa Tastula tuli kertomaan oppilaille kirjallisuuden eri genreistä. Saimme myös vieraaksemme lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas Riina Mattilan. Oppilaat ja Riina keskustelivat kirjailijan työstä. Tunnelma oli mukava ja into oli käsinkosketeltavaa.

Valinnaisaine jatkui marraskuussa kirjoitusleirillä Villa Apukassa. Oppilaat pelmahtivat innosta hihkuen sisään: ”Ihanaa! Jäädään tänne pitämään kotikoulua.”

Aloitimme kirjoittamisen etäännyttämistehtävällä. Tytöt kirjoittivat itsestään kolmannessa persoonassa ujuttaen tekstiin kaksi valhetta. Luimme jutut ääneen arvuutellen kenen jutusta oli kyse ja mitkä asiat olivat valhetta. Tehtävä oli hauska ja innostava.

Illalla kokeilimme vielä yhteisöllistä kirjoittamista runokone.comissa. Koneen luomia runoja muokkaamalla saimme aikaan kelpo lyriikkaa.

 

kuuraantuneet lehdet

kuiskaus synnytti täysikuun

 

jossain kuoren alla

 

siivosit pimeys lumen

kuin

lamppu piirin keskelle

- tallustit peiton alle

 

Edellisillan yhteinen iltasatu takasi hyvät unet ja lauantaina heräsimme harmaaseen, sumuiseen aamuun ajatukset ja mieli kirkkaina. Kokoonnuimme opetustuokioon kuulemaan ohjeita omia kirjoitelmia varten. Innoituksena mukanamme oli kirjoittamisoppaita ja postereita tarinoiden rakentamisen vaiheista.

Tytöt odottivat malttamattomina kirjoitelmiensa kimppuun pääsemistä. Jokainen valitsi itselleen sopivan kirjoitusmuodon, tietokoneella tai käsin kirjoittamisen. Jokainen kirjoitti mieleisessään paikassa, joita Villa Apukassa riitti.

Runon tekemistä kokeilimme tussaamis- ja liimaa-leikkaa-tekniikoilla. Pääkirjastolla saamistamme poistokirjoista ja -lehdistä tytöt tekivät itsestänsä esittelyrunon. Runoilun aikana leirille saapui yllätysvieraamme pop/hiphop-artisti Kake Karisson. Kake paljasti tytöille biisiensä sanoitustapaa. Hän kertoi hyödyntävänsä ajatuskarttaa sanoituksissaan. Tämä tekniikka on auttanut Kakea opiskeluunkin liittyvissä kirjoitustehtävissä. Kake pisti leiriläiset riimittelemään ja tytöt kynäilivätkin oivia räppiriimejä. ”Läksyt pitäis taas vaihteeks tehä, kohta romahtaa tää ilmakehä!” Omia sanoituksia esitettiin innokkaasti.

Valinnaiskurssi jatkuu omien tekstien työstämisellä. Opettajilta saa tarvittaessa apua. Myös oppilaiden toisilleen antama vertaistuki on tärkeää.

Kurssin rahoittamiseen apurahan muodossa on osallistunut SKR:n Lapin rahasto. Apuraha mahdollisti kurssin toteuttamisen ja tulevan kirjan painamisen. Julkaisutilaisuus on keväällä 2019.

Kurssi on osa Ounasrinteen koulun suomen kielen ja kirjallisuuden painotusta.

 

Kirjoittamisterveisin, kurssin pitäjät ja jutun kirjoittajat

 Anne Laukkanen ja Henna Leinonen

Kurssiviikonlopun tunnelmista kertoo myös tämä traileri: https://youtu.be/EJfPzUiJbU8

 

 

 

LUOVUUS ASUU MINUSSA

 

 

Tuiki tavallinen arki-ilta paikallisessa alkoholimyymälässä. Edessäni kassajonossa seisoo perusduunarin oloinen mies turvakengissään, pahvista viinitonkkaa kädessään puristaen. Kuin salamaniskusta päässäni alkaa raksuttaa tarinanpätkä, joka vaatii päästä kerrottavaksi. Maksan omat ostokseni ja kiirehdin kotiin. Riisumatta ulkovaatteitani kirjoitan siltä istumalta surusävyisen tarinan eronneesta kahden lapsen isästä. Tarinan, jonka rivien välistä löytyy pilkahdus toivoa. Olen suorastaan hengästynyt, kun katselen aikaansaannostani. Pieni hetki ihmiskunnalle, mutta suuri hetki minulle.

Tarina on edelleen yksi lempiteksteistäni ja toisinaan vieläkin hämmästelen, mistä se oikein kumpusi sellaisella voimalla. Olin vaikuttunut inspiraation voimakkuudesta ja siitä, kuinka sormeni tanssivat näppäimistöllä peläten, että ajatus karkaa ennen kuin saan sen purettua sanoiksi.

Sanotaan, että kirjoittajilla on monipuolinen sisäinen maailma. Lisäksi he havainnoivat ympäristöään tavallista herkemmin ja kirjaavat ylös sanoja, lauseita ja metaforia, joita voivat hyödyntää myöhemmin teksteissään. Voisin viettää kaiken liikenevän aikani maailman lentokentillä istuen ja tarkkaillen ihmisiä. Miten kiehtovaa on seurata ihmisten ilmeitä ja eleitä, tapaa kommunikoida. Mitä kaikkea katseiden taakse kätkeytyy?

 

Ajatuksista tekoihin

Olisipa se aina yhtä helppoa. ”Kirjoittajaurani” alkuvaiheessa tekstiä syntyi helposti ja sen kummemmin yrittämättä. Ahmin kirjoituskursseja ja kirjoitin aktiivisesti, kokeillen eri lajeja. Olinhan ”myöhäisherännäinen”, vasta reippaasti aikuisiällä löytänyt kutsumukseni. Muistan sen hetken, kun oli aika lukea ensimmäinen tekstini muille kurssilaisille ääneen. Ihanan kamalaa ja hengästyttävää. Rohkaisevaa palautetta saatuani innostuin vain lisää, tekstini ovat saaneet kiitosta elävästä ja uskottavasta kuvailusta. Tänä päivänä niin omien kuin muiden tekstien ääneen lukeminen on nautinto.

Kirjoittajalle oma teksti on aina henkilökohtainen ja pala itseä. On pelottava ajatus antautua muiden arvosteltavaksi. 

 

Mitä jos suksi ei luista?

Mutta mitä sitten, kun inspiraatio iskee yhä harvemmin tai sen eteen täytyy nähdä paljon enemmän vaivaa? Sitä mukaa, kun opin lisää tekniikoita, tapoja ja tyylejä, nousee luonnollisesti myös oma rima korkeammalle.

Tai kun tuntuu, että kaikki tarinat on jo kerrottu? Miksi vaivautua? Tai kun arki ja työkiireet uhkaavat tappaa luovuuden? Ei jaksaisi, jo pelkkä aloittaminen tuntuu vaikealta. Mikä siis neuvoksi? Omalla kohdallani luotan armeliaisuuteen. Tällä hetkellä kirjoittaminen on minulle rakas harrastus ja ehkä se myös pysyykin sellaisena. Kirjoittaminen kulkee joka tapauksessa arjessani mukana tavalla tai toisella.

Inspiroidun sanoista, sanaleikeistä ja metaforista. Nautin myös matkasta, miettimättä liikaa määränpäätä. Paula Koivuniemen sanoin, luotan sydämen ääneen.

Kuka tietää, ehkä jo tänään lähikaupan kassa tai koiraansa ulkoiluttava naapurin rouva löytää tiensä seuraavan tekstini päähenkilöksi ja arjen supersankariksi?

 

Laura Lehtola

 

 

 

Sukella päähenkilöösi!

 

 

Me kaikki, jotka harrastamme lukemista tai kirjoittamista, sukellamme joka kerta myös tarinan henkilöiden psyykeen. Joskus kirjan juoni vaikuttaa kiinnostavalta, mutta lukeminen tyrehtyy siihen, ettei päähenkilö tai muut tarinan toimijat vaikuta uskottavilta.

Uskottavuutta voi rakentaa henkilöön tietoisesti. Tällöin apuun tulevat psykologiset käyttäytymismallit, miksei vaikka kiinalainen horoskooppi. Meitä on moneen junaan, kukin taaplaa tyylillään ja sitä rataa.

Asia on melko pinnalla nykyään. Yksi myydyimmistä ihmistuntemuksen ja työyhteisöjen kehittämisen kirjoista on tällä hetkellä käyttäytymistieteilijä Thomas Erikssonin populaari tietokirja Idiootit ympärilläni (saatavana myös e-kirjana ja äänikirjana). Siinä käsitellään ihmistyyppejä hyvin samalla tavalla kuin tasapainon avaimissa – joista kohta kerron lisää – sillä pohjalla on samaa teoriapohjaa. Jos asia kiinnostaa enemmän, kannattaa kirja lukea!.

 

Tasapainon avaimet luovan kirjoittamisen apuna

Mitäpä jos ottaisimmekin avuksemme menestyksekkään työyhteisöjen kehittämisen työkalun ja soveltaisimme sitä luovaan kirjoittamiseen? Tasapainon Avaimet® on tehokas ja käytännönläheinen työkalupakki niille, jotka haluavat kehittää luontaisia vahvuuksiaan ja kommunikointitapojaan. Miksei se toimisi luovan kirjoittamisen tukena, silloin kun haluat rakentaa uskottavan päähenkilön?

Kurkataanpa lisää, mitä nuo avaimet ovat! Työkalusto jaetaan kolmeen pääkategoriaan: kommunikaation, jaksamisen ja motivaation avaimiin. Kaikkiaan työkalustoa on peräti yhdeksän eri näkökulman verran.

Hmmm… ei hullumpaa! Entäpä jos tuntisitkin päähenkilösi läpikotaisin, tai ainakin olisi käsitellyt läpi nämä seuraavat ihmisen sisintä valottavat tekijät:

Reagointitavat – Asenteet – Toimintatavat – Arvomaailma – Kompastuskivet - Tukipilarit – Arkkityypit – Päämäärät – Motivaatiotekijät.

 

Haluatko kokeilla? Tässä harjoite:

Otan esimerkiksi tuon listan ensimmäisen, reagointitavat.

ENSISIJAISIA REAGOINTITAPOJA on kolme:

- ajattelu (ajatusreaktio)

- tunneperäinen (tunnereaktio)

- toiminta (tekeminen)

Käytämme kaikkia em. reagointitapoja, mutta eri ihmiset reagoivat eri järjestyksessä.

Esimerkki: Dekkarisi päähenkilö löytää yllättäen ruumiin. Jos reagointitapojen järjestys on 1. ajattelu 2. toiminta 3. tunne hän voi ajatella ensin, että täytyy soittaa poliisille. Sitten hän soittaa. Puhelun jälkeen hän purskahtaa itkuun.

Jos taas reagointitapojen järjestys on 1. toiminta 2. tunne 3. ajattelu hän ryntää ruumiin luo, koettaa elvyttää ja tutkii taskut löytääkseen henkilöllisyystodistuksen. Sitten hän vasta järkyttyy. Ja tajuaa liian myöhään sotkeneensa rikospaikkaa.

POHDI SIIS etenkin päähenkilö kehitellessäsi, mitkä ovat tämän tyypin luontaiset, käyttäytymistä ohjaavat reagointitavat, niin saat henkilöösi lisää uskottavuutta. Muista pysyä uskollisena valinnallesi!

 

Opi lisää ilmaiseksi!

Innostuin Tasapainon Avaimet® -kouluttajana työkaluston mahdollisuuksista päähenkilön syventämiseen, joten nyt voit hyötyä pilotista: tarjolla on maksuton Kirjoita paremmin -sähköpostikurssi, joissa käsitellään lyhyesti kukin yhdeksästä avaimesta kerrallaan.

Vielä ehdit mukaan! Kirjaudu mukaan osoitteessa

http://www.akkustannus.com/kirjoita-paremmin-koulutukset-ja-kurssit/

Et sitoudu mihinkään, voit liittyä ja kirjautua osoitelistalta milloin haluat.

 

Syysterveisin


Anne (Arkkityyppejäni: Pappi, Taitaja, Soturi)
AK Kustannus, www.akkustannus.com