Kuukauden runot
Jäsen, kirjoitatko runoja? Älä piilota niitä pöytälaatikkoon, vaan julkaise ne täällä seuran verkkosivuilla! Lähetä runosi sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja kirjoita saatteeksi että tarjoat runoasi verkkosivuille kuukauden runoksi.
Heinäkuun runo 2018
KATHARSIS
Kun kelloni juuttui iltapäivälle
kello puoli kolmen kohdalle pelkäsin,
ettei iltaa tulisi
Olin kierinyt järvien pohjilla.
tuntureiden lähteillä
kyselemässä sinua
kulkenut jokaisen tien
joka eteeni sattui
kipusin torneihin, joita ei ollut
kaadoin aitoja, joita ei pystytetty!
Muistin kuinka sinä et osannut puhua,
enkä minä olla vaiti,
toinen jalka piti ovea raollaan,
toinen juoksi kannoillasi
ja yöt, kuinka ne meitä söivät!
Kuinka revityt sudenkorennot
levittivät siipiään,
eivätkä pystyneet enää lentämään!
Kun kaamos vihdoin taittoi
asuurit siipensä sysäten
viisarin liikkeelle oivalsin
ettei sinua edes ollut!
ja ilta tulisi,
se tulisi hopeanharmaille veräjille,
hirnuisi latojen katoilla,
ei vain sattunut heti aamupäivästä kohdalleni.
Pirjo Maununtytär
Kesäkuun runo 2018
Nyrkeissä pidelty ikävä, nyrjähtänyt tapa kiertyä rullalle kankaaseen, pidellä siitä kuin kaikki olisi lentävää
kiertein tehdyt, turhista kootut
ei meitä saa auki ellei tiedä kiertosuuntaa, arvaus ei auta, kuihdumme, hukumme ilmaan, palaudumme maaksi
Sanon me kuin olisin jonkin osa,
johonkin laskettu
Tässä on joku nukkunut.
Jenni Grönqvist
Toukokuun runo 2018
Sydämeni
Sydämeni
kuin ”lepäävä viulu”.
Työvuosien kireä jousi
jo katkennut.
Nyt soitintani
näppäilevät
pienet sormet
ja milloin heleät,
milloin tummat soinnut
valtaavat minut.
Sinikka Lappeteläinen
Huhtikuun runo 2018
Aurinko
Olen kiitollinen auringosta.
Sen valo riisuu ruumiini.
Sen säteet tunkeutuvat sieluuni.
Herättää sydämeni kiitokseen
Sen lämpö hellii ihoani.
Siivittää aivoni rakkauteen.
Sen energia huutaa, tule
kanssani alttarille, uuteen päivään.
Markku Knuuti
Maaliskuun runo 2018
Sanat
Ainut merkityksellinen pääoma
on oma pää.
Kallo, kellari, aitta, käteisvarasto
Säilytän siellä inhimillisyyteni tärkeimmät asiat,
sanat.
Kallokellarin pohjimmaiset kivet on muurattu
jäykän moraalin betonilla
isoista asennejärkäleistä.
Niiden päällä seisoo koko rakennelma.
Kellarin ensimmäisen kerroksessa,
aivan heti ovensuussa on arkinen käyttösanasto.
Pyöreäkulmaisiksi kuluneita itsestäänselvyyksiä:
"Minä olen, sinä olet, hän on, jos, vaikka..."
Ja aivan niiden vieressä tyrkyllä,
ensiksi siepattavissa,
on runsas rumien ja ilkeiden sanojen laari.
Niitä ei tarvitse koskaan etsiä.
Varaston keskivaiheilla ovat erikoissanat
asiallisesti erivärisiin laatikoihin pakattuina.
Ne on valmistettu kiiltävästä metallista.
Niiden käyttöönotto on työlästä ja vaatii aikaa,
mutta muita sanoja täsmällisempinä ne kuulostavat virallisilta.
Kaukana aivan perällä on salainen kori.
Siellä ovat lempeät ja pehmeät sanat.
Ne on kääritty huolellisesti paksuun villavaippaan,
että ne säilyisivät uusina ja lämpiminä.
Siihen varaston osaan tarvitaan erikoisavain.
Ja ne otetaan käyttöön vain silloin,
kun rakkaimman lämpö on ihan liki,
käsi etsii toisen iholta herkimmät kohdat,
kun huulet ovat kuumat.
Lauri Akola
Helmikuun runo 2018
Kilometritolppien etäisyys maili
Baarien väli
pissähädänpituinen
Tappava tippakuu
loputon
Hän unttuinen, kirsikkainen
Korkkiruuvinsuoralla jano
kiilaa ohi
Pälvi Rantala
Tammikuun runo 2018
SAAPAS
Kaipa se menee tämäkin vuosi,
siinä missä edellinenkin
tai sitä edellinen;
tai joku niistä -
valitkoon itse itsensä.
Niistä yhtä erkomma nostamaan,
tulee ylpiäksi
ja länää muut.
Tuijotellaan merelle,
suolaveden yli ulapalle - aavan taa -,
siellä horisontissa näkyy liikkuvan lammaskatras,
sellainen tummahkon sorttinen;
uhkeahko pullukkainen.
Saapas nähdä ajelehtiiko tälle rannalla
ja alkaa rähmimään räntää
kun ei tuo Pohjan akkakaan saa kiihotettua
itseään hyytävään kiukkuun.
Lempeänä häärii Golf-virran loppujen päällä;
liekkö sivut kipeinä - vaiko ristiselkä,
onhan tuo ristiään jo kantanut vuosituhansia
suomilaisten suussa.
Arktinen hysteria jatkuu ja voi hyvin.
Harri Harmaasusi Markoff
Runoilija ja valokuvataiteilija Harmaasusi julkaisi 2017 runokirjan Voittamattoman auringon päivä (Mediapinta).
Joulukuun runo 2017
ONNEKSI OLKOON 100-VUOTIAS SUOMI-ÄITI JA -ISÄ!
Sinä minut kasvatit, isieni maa, rukiisi voima, apilanmahla.
Ankarasti, hellästi työhön opastit,
kiitollisena leivän murtamaan ja nöyrtymään
hallayönkin jälkeen.
Uuden kesän toivossa jakamaan viimeisen leipäni,
kiittämään, että juuri minulle tämä tuska.
Ja vain yksi kysymys jäljellä: –Tuleeko päivä,
jolloin mikään ei satu?
Mitään ei tapahdu, ei unta, valveillaoloa,
kirjoja ja lukijoita.
Tuleeko päivä jolloin ei enää lauluja synny?
Lilja Kylmänen
Marraskuun runo 2017
Haikuja
Lampi väreilee.
Hornetit silpoo taivaan.
Nuijapäät uivat.
Järvi liplattaa.
Poika pyörii ja roiskii.
Pulahtaa veteen.
Märkä asfaltti.
Viemärit tulvivat jo!
Kastuu jalkani.
Rusakko hyppää.
Vesi läikähtää yli.
Auto jarruttaa.
Hanget hohtavat.
Suksi lipsuu hangella.
Kaatuu poikanen.
Kuusen latvoista
varisee lunta niskaan
hiihtäjän hitaan.
Riika Kotka
Haikut ovat Riika Kotkan kokoelmasta "Ja minua pelotti kun sammakko nauroi" Mediapinta 2017
Lokakuun runo 2017
Kukkakuvio
Leveät hartiat siirtävät heinää kuin traktori.
Katselet. Kikakat pellon laidalla.
En hymyäni peittää voinut, kun tanssimme ensimmäistä kertaa.
Lapsemme ristimänimet ovat,
en muista.
Surkastuneet sieraimet imevät muistoa viimeistä.
Kävely, aurinko, kukkakuvio mekossa tai lakanoissa,
en muista.
Hampaat voimattomia näkkärille.
Savua ei tupakka, laite kolkko puristaa keuhkoa.
Kynsilakan väriä väitin punaiseksi, se oli lilaa.
Haukuit minua nimellä, millä,
en muista.
Kahvikuppi keraaminen tai muovinen sylkee sisältönsä lattialle.
Itku pahin. En kestä. Karkaan metsään tai baariin.
Äiti ja isä riitelevät, olenko lapsi vai aikuinen,
en muista.
Haisee. Ruma nainen tunkee nieluuni. Sekavaa.
Paskaa seinällä kukkakuvion päällä.
Ei vaippoja, olen jo iso poika.
Äiti hakee minut pian. Milloin?
en muista.
Jarkko Ajanki
Syyskuun runo 2017
Kuinka paljon lempeyttä voi ottaa vastaan?
lampun hämyssä jälkeen puolen yön
hän katsoo ulos ikkunasta ja
toisaalla eräs seuraa hänen katsettaan
näkee saman kaipuun horisontin
satamavesien loiston ja majakat jotka
he syksyisin sytyttävät
kannen liepeessä purukumisinetti
vastauksena pieniä
huomioita ajatuksia helähdyksiä
kissankelloja kirjeessä .
Tiina Qvist
Elokuun runo 2017
Silloin on huonosti asiat
Silloin on huonosti asiat,
kun tallovat hevoset
viljapellot mullaksi,
halla raiskaa tyttäret
ja pojat kykynsä
kadottavat.
Yelling Rosa
Heinäkuun runo 2017
Nuorekhaat vaatheet
Ko alenusmyynit aloit,
nii mieki lähin vaatekauphaan.
Mie olin päättäny,
että ny mie ostan jotaki nuorekhaampaa.
Mithään tummansinisiä krimpleenijakkapukuja enhään.
Kaupassa myyjä alko heti minua opastamhaan sinne
jakkapukupuolele,
mutta mie panin vasthaan ja sanoin,
että mie halvaan jotakin nuorekhaampaa.
Se katto minua vähä aikaa,
ja sano, että tuola vasemala meilä oon nuoritten vaatheita.
Mie menin sinne,
ja seurasin, minkälaisia vaatheita nuoret tyttäret valikoittit
ja veit sovituskophiin.
Mie otin samalaisia.
Löysinki yhen puseron,
soli pinkki mustila koukeroila.
Kaulusta mie kyllä vioin liika avaraksi,
mutta sen näkkee sitte päälä paremin.
Sitte mie valittin mustat trikkoohousut,
semmoset, jokka ylettyvä puolisäähreen.
Mie tunsin itteni jo nuortunheeksi,
oikasin sölän suohraan
ja nostin pää pysthöön niin,
että kaikki leuakki nousit matkassa.
Menin sovituskophiin ja
vetäsin sen puseron pääleni
ja trikkoohousut tietekki kansa.
Ja ko mie katton siihen suuhreen peihliin,
ja ootan, että sieltä näkkyy nuorekas tyär,
niin älä puhu mithään!
Sieltä vahtasi vanhempi vaimoihminen,
jolla oli kaks numeroa liian pienet housut
ja pusero, joka ei ollu armolinen kaulakrutuile.
Mie riisuin net nuorekhaat vaatheet pois
ja jätin sinne kophiin.
Mie olen enämpi jakkapukuihminen.
Ritva-Elina Pylväs
Runo on julkaistu kokoelmassa "Väylän vaahtopäillä", joka esiteltiin kesäkuun pääkirjoituksessa
Kesäkuun runo 2017
TARINAKIVI
Kuusi seisoo keskellä järveä
tulvaveteen heijastuen.
Istun kivellä, katselen, ihmettelen.
Telkkä pyrähtää lentoon
omaansa kurluttaen.
Laineet väräjävät
vaeltavat luo
varpaat jo kastaen.
Telkkä tuohon taas pyrähtää –
Hyvä ihminen! kivi allani karahtaa –
Nouse jo ylös! minä tähän jään
ja putkahdan esiin kun aika on.
Oi, armaani –
tule uudestaan,
tule luo
kun kesä saa
ja haaveesi kanssas jaan.
Leena A-L Heinonen
Toukokuun runo 2017
Pelko joka löytää pilven tummaan varjoon
Hän kulkee lumista tietä,
kuuluu vain askelten rahina,
luonto on vaiti.
Pellon notkelmasta nousee ohut usva,
se sulkee kulkijan harsoonsa, se maistuu lumelta.
Taivas kirkastuu, ilta sytyttää tähdet.
Ojanpientareella, koskemattomassa hangessa
töröttää koiranputkia ja mesiangervoja.
Niiden kesäinen tuoksu jäi lumen alle.
Hän sai sinulta talven kukkia,
siitä on aikaa,
hän muistaa ne.
Aika soljuu kuin puron kirkas vesi
kivien lomitse.
Hän ei pysähdy hetkeen
vaan vaeltaa menneessä tai tulevassa.
Marja-Leena Vierelä
Huhtikuun runo 2017
KEVÄT
Harakka ponnistelee tuulessa
oksankarahkan kanssa,
tähyilee männyn latvassa
kaikkiin suuntiin,
pudottaa mökkinsä kurkihirren
juuri sille kuuluvaan paikkaan.
Näin syntyy kevät
säännöttömästi, luonnon pykälien mukaan
aavistuksia täynnä
kuin ennen kotona lapsi,
jonka parkaisu
vasta kertoi: se on totta!
* * * * * * * *
Kevättulva lahdella
pakenee pohjoistuulta.
Kivet jään alla talvehtineet linnut
kurkistelevat rannan mudasta.
Niiden kieli niin vaiti;
minun kieleni levoton,
liehuva kesäleninki.
Sinikka Lappeteläinen
Maaliskuun runo 2017
KULKUKISSA
Tuuli kivikujan roskissa.
Arabiuutisissa jotakin tarpeellista.
Kulkukissa roskakasalla aamiaisella.
Pienempien ilona auringonsiivu
muurin kupeessa.
Aika on ikuista niin kauan kun kirjoitan.
Kuolema irrottaa otettaan. Antaa uuden aamun.
Maarit Niskanen, Kittilä
HIEKKAENKELI 2016
Taidekuvarunokirja HIEKKAENKELI saatavana tekijältä , Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.