Sienikansan karnevaalit


 

Sienikansa metsässä juhlaa vietti.

Herkkutateilla parhaillaan oli dieetti;

keltavahverot päällään poimuhameet,

karvarouskut eivät jalkaansa liikauttaneet,

kun ne kunniavartiota piti.

Limanuljaskan mielessä outoa iti.

Se ihastui kummasti kuukuseen pieneen.

Kuka voisi mieltyä niittyjen sieneen?

Se pelkältä pallerolta ihan näytti.

Ei lakkiakaan niin kuin toiset käytti.

Kaikki seitikit katsoivat kuukusta kieroon,

ne tahtoivat, että se lähtisi mieroon.

- Näytä äkkiä jalkasi! yksi jo suuttui.

Kun ei lakkia, heltat ja pillitkin puuttui,

eikä vyötä, röyhelökaulusta lain,

pelkkä vartalo. - Pyh, mene muille main!

Kehnäsieni sätti noin kuukusnuorta

ja samalla tuuppasi haavan kuorta,

kun sen rengas pyöri kuin vanne ikään.

Sille hyvä ei koskaan ollut mikään.

Limanuljaska kumartui kuukusen puoleen.

- Tule lähemmäs, ei enää syytä huoleen.

Olet suloisin sieni päällä maan!

se kuiskasi keltasukassaan.

Ja ennen kuin talvi kaiken peitti,

kaikki koivut riemulla lehtensä heitti

tuon hääparin päälle, ja tuuli soitti. 

Metsä hartaana liittoa kunnioitti. 

 

 

Sinikka Lappeteläinen