Lähtö

 

 
Kun olin katsellut tarpeeksi kauan siipiäsi
ja sitä räpistelyä, voi sitä räpistelyä,
opetin sinulle 
kuinka lentää
  kuinka huutaa
    kuinka nousta ylemmäs 
 
ja niin 
 
hulmahdit ääni edelläsi
taivasta vasten taivaalta taivaasta
 
 
ja minä
    
meren violettiin kovuuteen minä laskin pääni, kampelanmuotoisen
 
Enkä voi olla varma mitä tapahtui mutta muistan hyvin selvästi että
niissä portaissa ei liikkunut koskaan ketään
päivällä oli pimeämpää kuin tammikuun yönä
 
 
Ja sitten: varjoni luiskahti valoon, läpinäkyvä
kuin lasiankerias, kuin meduusan olemattomuus
Valon kaari etsi muotoja joita ei ollut
syvyyttä joka puuttui
 
Pieni kirskunta kun ratasta käännettiin
kun jokin täyttyi, ja valui yli
 
 
Kun kaikki päättyy,
 
       solujen hidas liike yli rajan

 

 

Arja Vasama