Tunturijärvellä

Istun moottorikelkan perässä olevassa reessä, vällyjen alla.

Tunnen itseni paksuksi toppapuvussani ja lainaturkishaalarissa.

Täällä tuuli on purevaa, minulle sanotaan.

Katselen ohikiitävää maisemaa, erimuotoisia tuntureita, 

jotka jylhinä kohoavat ympärilläni.

Kaunista, niin kaunista.

Olen menossa tunturijärvelle, pilkille, ensi kertaa elämässäni.

Pysähdymme rannalle, pilkkijän mökin eteen.

Kummastelen sen pienuutta, hämmästelen sen jalaksia.

Moista en ole koskaan ennen nähnyt.

Hämmästyn vielä enemmän, kun saan kurkata sisälle.

Keskellä lattiaa, kannen alla, on reikä.

Pilkkireikä, sanovat.

Minä haluan kuitenkin kokea pilkkihuuman ilman seiniä.

Ajamme keskemmälle järveä.

Kairaan reiän, laitan syötin, hyi kun on niljakas.

Puhdistan sormet, sylkäisen, lasken siiman veteen ja odotan.

Seison tovin, istun toisen, nytkytän siimaa, en nytkytä.

Teen toisen reiän, laitan uuden syötin, odotan ja odotan.

Syötissäkö vika, kala ei syö, ahti on visulla päällä.

Olkoon, minulle riittää, pitäköön sinttinsä.

Kuljen, katselen, kuuntelen hiljaisuutta.

Sulaudun Lapin valoon, kun aurinko laskeutuu tunturin syliin.

Yö lähestyy, on aika lähteä.

Jokin sisälläni huutaa: Haluan tänne takaisin.

 

Leena Pyhäluoto