27.8.17

  

Luonto on minun isäni,

Maa-Äiti lohduttajani.

Tunturimaisema sieluni ylennys,

kosken kuohu eheyttäjäni.

Luontoon minä vaellan

ollessani surullinen,

meditaatioon siellä sukellan

kaivatessani värejä elämääni.

Täällä saan olla oma itseni.

Täällä haavani parannetaan.

Täällä voimannutaan.

Väreiksi ja säteiksi maailmaan.

 

Sari Hakko

Kirjoittaja on 2016 perustetun tunturilappilaisen Avoin kirjoittajaryhmän jäsen.
Runo on juuri julkaistussa ryhmän toisessa antologiassa Kittilän kuusi.