Pelko joka löytää pilven tummaan varjoon

 

Hän kulkee lumista tietä,
kuuluu vain askelten rahina,
luonto on vaiti.

Pellon notkelmasta nousee ohut usva,
se sulkee kulkijan harsoonsa, se maistuu lumelta.
Taivas kirkastuu, ilta sytyttää tähdet.

Ojanpientareella, koskemattomassa hangessa
töröttää koiranputkia ja mesiangervoja.
Niiden kesäinen tuoksu jäi lumen alle.

Hän sai sinulta talven kukkia,
siitä on aikaa,
hän muistaa ne.

Aika soljuu kuin puron kirkas vesi
kivien lomitse.
Hän ei pysähdy hetkeen
vaan vaeltaa menneessä tai tulevassa.

 

Marja-Leena Vierelä