Ensimmäisenä yönä vain katsoin sitä
                   Olen kettu, se sanoi
Sen oikea korva taipui leikkisästi sivulle
kuului naks

Toisena yönä sen haju herätti minut
                   Olen kettu, olen kettu, olen kettu
se sanoi ja jokaisen o-kirjaimen kohdalla
kuului vaimeaa särinää

Kolmantena yönä lähestyin sitä käsi ojossa
                    Olen kettu, se sanoi
                    ja minä sanoin: Olen ihminen, niin luulen
Hymyilin ja se tuijotti keltaisilla silmillään takaisin
                     kunnes minun oli pakko räpäyttää
Voitit, sanoin kepeyttä tavoitellen
Se kallisti korvaansa, naks

Ojensin kättäni sitä kohti ja melkein tunsin silkkisen turkin
Melkein uskoin sen kettuuteen
Sitten se äsähti, nousi tassuilleen
ja juoksi kohti metsää

Uskoin sen juoksuun
ja melkein siihenkin, että olen ihminen

Pälvi Puro

 KUUTiOiTA

Arktinen hysteria opettaa;
ei tietenkään kaikkia - sehän on selvä -,
omassa hyväuskoisuudessaan autuaiksi tulleita ei,
eikä tolvanoita,
sen paremmin kuin pölvästejäkään.

Mutta sellaisia meikäläisen kaltaisia haihattelijoita,
hölynpölyä höpötteleviä kyllä hyvinkin;
voisi kai sanoa,
että ihan pers'karvoja myöten.

Sitä kun nelisen viikkoa joka päivä kolaa rantteen,
parhaina kolmeen-neljään kertaakin,
alkaa vähitellen uskomaan luonnon monimuotoiseen,
hyvinkin väkevään ylivoimaan.

Siinä sadannen lumikuution kohdalla - jotakuinkin -
kirkastuu näkemys sen sorttiseksi,
että aikalailla helposti päätyy pidättäytymään
napajään reunalle jossain tulevaisuudessa
kenties suunnitelluista mielenosoituksista
jääkentän kutistumista vastaan.

Sitä vaan lempein kostunein silmin katselisi
kuinka ilmastoinninmuutoshallusinationalistit
tiivistäisivät rannassa rivejään - oikoisivat jonojaan
ja astuisivat huivit kaulassa uppoavaan laivaan.

Harri Markoff

Pakkasten palattua en vieläkään ollut ratkaissut kaavaa,

                jonka poronsarvet repsottivat häpeämättömän avoimina, liian moneen

suuntaan. Joen jää vyöryi makuuhuoneeni peiliin,

hotellihuoneessani

Pinta kestää murtumatta yhden, ei toista

joten voisitko varoittaa ennen kuin pakkaan reppuni täyteen

en ole valmis maksamaan lisähintaa

                       kaikki

         vuonna               kääntyi

sinä                                        siltaan

Joku väitti, ettei kannata tutkia yksityisiä kohtia, jos kohtaan on kiinnittynyt kupla, jonka

puhkeaminen saa muiston palaamaan.

               Haluan kuvitelman kokonaisuudesta, jonka voi liittää onneen.

Välillä poika näyttää lähestyvän hänen kättään, kuin olisi kaiku.

               Saahan sen vielä pelastettua?

               tunne, joka syntyy, kun kuuma kohtaa veden

Kirsi Karhu

Kotipitäjä

Hyvältä tuntuu
peltojen tuoksu
silmiä hivelee
metsien vihreys


heinäpellon pientareelta
heinään
poimitut mansikat
vieläkin tunnen
maun ja tuoksun.


Kirkonkellojen soitto,
ei missään
kauniimmin helise
kuin
kotipitäjässä.


Koskiston meijeri
taidekeskukseksi muuttunut.


Ennen
Hertan, Helunan
ja monen muun lehmän
maidot
Koskistoon kuskattiin
paluukuormassa
juustoa, voita
tilattiin.


Elämän nälkä
kauas kuljetti
monessa sopassa keitti,
maailman tuulet
joskus
jopa pyörremyrskyt
taivuttivat
vaan
eivät katkaisseet,
vahvuutena juuret,
Mettälän pelloille
juurrutetut.


Huolettomat
lapsuuden päivät
eivät palaa
kultaisina muistoina
säilyvät aina.

Leena Patjas

Koirani itku kuulostaa allin laululta

Se nostaa etutassunsa ikkunalaudalle ja

katselee pylly ojossa ulkona liikkuvia olioita

Oravista se räksyyntyy

pupuista pomppiutuu:

nousee kahdelle jalalle

Ketun hajusta se vimmeltää kuono maassa kahdeksikkoa

Mutta mitään se ei uskalla syödä, jos kiinni saa

          ehkä oksennusta tieltä

Tanja Seppänen

Jouluilta 

Tuijotan mustaa keittiön ikkunaa

ja etsin vastausta sakeasta lumipyrystä:

ehdinkö? kelpaanko? voinko? saanko?

kysymysten

myräkkä ympäröi taloni,

tunkee sisään

Tuntuu kuin riippuisin käsieni varassa jyrkänteen reunalla

henkeä pidättäen etenen

hitaasti, hitaasti

'

Illalla avaan viimeisen joulukalenterin luukun:

aasien ja härkien hengityksen lämmössä

Marian ja Joosefin lempeiden silmien alla

 nukkuu pieni lapsi

Keittiössä sytytän punaisen kynttilän,

laitan kuuseen valot

pelotta

Kati Kanto

Nimetöntä saattaa katsella
mieluusti ja hartaan, havainnoida
liikkeitä liehuvia, kaarteita, värejä
miettiä mysteerejä vihreitä, mikähän luonto sen on
ihastella, mieleen piirtää värit, muodot erityiset
myöhemmin tarkastaa, ilahduttaa mieltä

tarkastelemaan pysähdyin, mättäälle istahdin, saappaat jalasta potkaisin
nimen opin, ja latinalaisenkin vihkosestani
katseella lehden kaarretta, varren karheutta, ihastelin nyt tietäen
ominaispiirteet etsin, mitä huomannut en itsekseni
musteella toinen rakastaja painanut kirjaseen, niin nätisti kynällä vanginnut
luonnossa korostuneina esille heräävät

samoin ottein kuin aamuisin pysähdyn
auringon kutitellessa ihoasi tarkastelemaan kaarteitasi, luiden, ihon lumoa
kummun kauneutta, päälaen kulmia ja niitä piilottavia suortuvia punaisina hohtavia
oppinut olen jo ominaispiirteesi, enkä niiden muistamiseen piirroksia tarvitse
vaikka rakastan musteella niitä lukita, kirjaimien muotoon sivellä

Jyri Ollila

Yöllinen vieras

Katseeni vilistää yli ikkunan lasiruutujen pihamaan heinikkoon.

Se on kans yks mahoton jos et unta saa.

Helevetti soikoon!

Silmiini piirtyy yöllinen, sateinen puutarha.

Sateen jälkeen pisarat ruohikossa ovat kuin marmorihelmiä!

En helevetti nuku kun ei nukuta!

Jokainen lehdelle jäänyt sadepisara on täydellinen lasipallo.

Virheetön ja eteerinen kimmeltävä ympyrä.

Kello on jo kohta kaksi! Miten tässä piru vie jaksaa töihinkään lähtiä!

Usva ryömii puutarhaan ja sulkee märät kasvit siniseen syleilyynsä.

Tämä koko homma meni aivan häneksi! Pitäs varmaam syyä jotaki melatoniinia…

Kaikkialla kuuluu yön yksinäisiä huutoja, joita kukaan ei kuule. Puutarhassa vallitsee rauha.

Alkaa jälleen sataa hiljaa rauhaisan usvan keskelle. Hiljaisuus on utuinen ja petroolinsininen.

JA MIKÄ SAATANAN SUPIKOIRA TUONNE PIHALLE NYT MÖNKI!

Kohta on kaikilla naapurin elukoilla kapi ja rabies!

Olli Kaihua

Aamuja
jolloin herää
Atlaksena
      olkapäillään
      taivaan paino

Aamuja
jolloin herää
Nyksinä
      voimillaan
      luo maailman

Yksi aamu
jolloin herää
Athenena ja Afroditena
      hallussaan
      tieto, taito
      rakkaus

Nike!

Anne Laukkanen

Tämä kaupunki kesällä

Ilma hempii, laskostaa kasvoille

naiset kukkaistavat vaatteensa,

säilöytyvät kahden istuttaviin keinuihin,

sorjistuvat ääniltään

mummo saa sihinäjuomaa, nauraa,
jonkun mummo se varmaan on, reunoilta rutistellun näköinen,
kynsistä kähärä, puissa roikkunut, köysiä vedellyt, rakkaansa haudannut

Miehet hakevat esille särinäntekijät, kääntävät päänsä heikkoon tanaan, pullistuvat kaulan kohdalta,

aloittavat puurtamisen. On kuuma, heitä ei silti estäisi mikään, polvet huutavat nostettujen

lahkeiden alta, ruvet sulavat helteessä, limovat ilmaa, ruumiit lahoavat vihreä pinta välissään

hetkeksi merittyy, suola käy läpi, sitoo tähän paikkaan, hiertää ranteet, laskee vapaaksi, sitoo
taas kiinni. Koirat ja lokit ja radiot ja itkun kaltaiset vaimeat naurut, tämä kaupunki kesällä,
sen märkivä haava,

Ilta keittyy

Jenni Grönqvist

(teoksesta Mestauskalliolta mereltä - runoja rantakaupungille, Väyläkirjat 2019)

Tirriäinen (kummitytölle) 

Hei sinä tirriäinen
kun nyt katson sinua tässä
näen jo railakkaan linnun hyppimässä
mättähällä pesäsi pehmeyden
Nyt hento untuvainen
tuhinan täyttämä maailma
jonka ihmeet kaipaa tarkkailua
Ei pelota lento ensimmäisen

On äänes vielä hentoinen
mutta vahvistuu laulavassa
tässä parvessa oot kasvamassa
luona erilaisten lintujen
Hei pieni tirriäinen
pian jo siipes sua kantaa
aika näyttää mitä luonto antaa
kun laskeudut luokse oksaisen

Tässä puussa ääntä on monenlaista
jotka odottavat päästä kanssasi laulamaan
Kuorossa vahvana kaikuu iäni
joka etsii paikkaansa innoissaan

Hei rakas tirriäinen
matkasi alkoi syntymästä
Minne viekään tuuli puusta tästä?
Saat levähtää ain luona lehväisen
Nyt liidä tirriäinen
korkeella sinitaivahalla
tunne tuuli siipiesi alla
yllä sukusi puun oksaisen

Mako Pihavainio

valta nimetä, nokkoserhonen
kuulua hyvin, oikeasti
ei kenellekään, itselleen
maailmalle, hengityksenä
reittien aluissa, teidensä päissä

keskellä vuolaita viestejä
muovailevia massoja

pilvien yllä, pilvien välissä
spektritaivaan kirjaimiksi
aukeaa aukile, versoo nokkonen
siipien kärjissä, luomen alla
turbulenssia, auringonpilkkuja
                                         tä
                                            p
                                      liä

Tiina Qvist