Kuukauden runot
Jäsen, kirjoitatko runoja? Älä piilota niitä pöytälaatikkoon, vaan julkaise ne täällä seuran verkkosivuilla! Lähetä runosi sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja kirjoita saatteeksi että tarjoat runoasi verkkosivuille kuukauden runoksi.
Helmikuun runo 2021
Rajattoman pihapiirin maassa tiet kasvavat
portaalta portaalle
Aidat hymyilevät ylittämään itsensä
vihreään mekkoon repeää palkeenkieli
Vattupensaan makea piilopaikka
tuoksu venyy ja piirittää
sormet ja suun punaisiksi
sopivan kielletyksi
nokkonen näpäyttää kämmenselkää
Tukkaan tipahtaa tummimmat marjat
ja valkoiset vattumadot
Polunvarren puolukkatertut palavat halusta tulla syödyiksi
Kävelen huokaavan metsän alle
tuoksuun jossa on hippunen syksyn rauhaa
Aino Aatsinki-Rannanpää
Tammikuun runo 2021
Kirjailijaruno
minulla on monta tarinaa rinnassa,
minä tunnen ne, kun kirjoitan.
tämä tunne on alkanut oireilla partana,
joka kasvaa sivuilla ja leuassa,
kaulasta ajan sen pois, koska hullu en ole
jos en ole kirjailija en ole mitään
työstä saan rahaa,
rahalla olen turvassa kaikelta pahalta,
paitsi tältä tunteelta,
joka pakottaa minut kirjoittamaan.
mitä haluat että kirjoitan
haluatko, että kerron tarinan
joka saa mielen vaeltamaan
itkemään, raivoamaan
ehkä minun kohdalla vain nauramaan
kun kirjoitan, mun ei tarvitse katsoa näppäimistöä
yrrn diyä niin psljon
teen sitä niin paljon
virheitäkin tulee, mutta se johtuu siitä, että sormeni eksyvät
mieli laukkaa nopeammin, kuin mitä sormet muovipaloja löytävät
mutta eivät ne ole elottomia tietokoneen osia, ne ovat ystäviä
suomen kielen aakkosia
rajaton mahdollisuus sanoja
ja paskaa
ja jotain hienoa silloin tällöin
Jarkko Ajanki
Joulukuun runo 2020
Hämärän sävyt liukuvat ikkunan ohi
räpsyreunaiset räntähiutaleet
rypyttävät pitsiä alareunaan
Tyhjä kahvikuppi tömähtää pöytään
Illalla kuunvalo kilpistyy valosaasteeseen
kuolleitten kuusten katse
vartio jäätyvää jouluilmettä
Eteinen pysyy yhä tyhjänä
Aino Aatsinki-Rannanpää
Marraskuun runo 2020
hallittua, hallitsematonta huojuntaa
todiste olemassaolosta
kilpikaarna suojaa palamiselta, mutta sisin aines on aina
pintaa tummempaa
tunne syntyy salaa
kuulen sen minkä ymmärrän
rajat siirtyvät
niin lähellä ja saavuttamattomissa
mihin laittaisikaan nämä käyttövoimaiset silmänsä
voiko koskaan täysin humahtaa
sanoa saaneensa kaiken
olla tuntematta tapahtumatta jääneen paino, unelmien
täyttyvien toiveiden rinnakkainen todellisuus
molli on nousevan tuulen pehmeä laulu, kunnes onni
haurauteni vuoksi rakastan kiihkeästi
ja annan marttyyrien kuolla onnettomina
Tiina Qvist
Lokakuun runo 2020
KÄDET
Ajattelen käsiä
käsiä, jotka ovat kantaneet
käsiä, jotka ovat lyöneet
jotka ovat tukeneet, tukistaneet
silittäneet
jotka ovat menneet selän taa, taskuihin,
omiin ja toisten
luvatta ja luvan kanssa
ovat poimineet tupakan, kolikon, kondomin
taksikuitin viime vuosituhannelta
käsiä, jotka ovat antaneet,
ottaneet
luopuneet väsyneet jättäneet hylänneet.
Käsiä, jotka ovat.
Käsiä, jotka ovat äidin, isän, ystävän kädet
sinun kätesi, hänen kätensä
minun käteni
sinun kädessäsi
kädet, jotka ovat vain.
Kädet
joiden uurteisiin on tarttunut
toisten muistoja
Katja Kärki
Syyskuun runo 2020
Mennyt
ei ole myöhässä
Tulevaa
saa odottaa
Tärkein
tässä,
niin lähellä
että ei näe
Anne Laukkanen
Elokuun runo 2020
Heräsitkö taas seuraavaan päivään, räpiköit
kuuntelit kilinää, kun kävelit keittiöön
annoit aamukahvin valua padan pohjalle, hieroit väsyneitä silmiäsi
heräsitkö? ja nyt et aivan muista, miten päädyit työpaikallesi,
eikö vain? huokaiset syvään sanoessasi huomenet
tuntuuko se pallo taas nilkassa hieman kireämmältä, tuntuuko?
entä sinulla; tuntuuko?
niin huokaisemme yhdessä syvemmälle
ja aina vain huomenna syvemmälle
kunnes opimme lopulta aivan itse tekemään sen
opitko? kiristätkö ketjua ihan itse tiukemmalle
kuin sitoisit kengän nauhat aamulla
automaattisesti? kuin kone?
huokaiset ja tyydyt
jäät, tyydyt
jäät
jäätkö?
Jyri Ollila
Heinäkuun runo 2020
Minäkö, prätkäsussu -
lepattaa lainattu nahkarotsi
vilahtaa joenvarsi visiirin ohi
tukkirekasta ropsin röyhtäisy
traktorin jäljessä heinäluoko
tällä kylällä lemahtaa märehditty aaiivee
minäkö, prätkäsussu -
en enää purista rystysiäni kipeiksi
Elli Koivuranta
Kesäkuun runo 2020
Koivut
hennonvihreissä pitsiharsoissaan
nypläävät uutta elämää
Tuivertava tuuli keinuttelee
silmuistaan herääviä
lehtilapsia
Muuttolintujen konsertti
hivelee hiirenkorvia
jotka kuulostellen
kurkottelevat
kohti kesää
Pirjo Rantalan teoksesta Tunteista temmattua (2020)
Toukokuun runo 2020
Ensimmäisenä yönä vain katsoin sitä
Olen kettu, se sanoi
Sen oikea korva taipui leikkisästi sivulle
kuului naks
Toisena yönä sen haju herätti minut
Olen kettu, olen kettu, olen kettu
se sanoi ja jokaisen o-kirjaimen kohdalla
kuului vaimeaa särinää
Kolmantena yönä lähestyin sitä käsi ojossa
Olen kettu, se sanoi
ja minä sanoin: Olen ihminen, niin luulen
Hymyilin ja se tuijotti keltaisilla silmillään takaisin
kunnes minun oli pakko räpäyttää
Voitit, sanoin kepeyttä tavoitellen
Se kallisti korvaansa, naks
Ojensin kättäni sitä kohti ja melkein tunsin silkkisen turkin
Melkein uskoin sen kettuuteen
Sitten se äsähti, nousi tassuilleen
ja juoksi kohti metsää
Uskoin sen juoksuun
ja melkein siihenkin, että olen ihminen
Pälvi Puro
Huhtikuun runo 2020
KUUTiOiTA
Arktinen hysteria opettaa;
ei tietenkään kaikkia - sehän on selvä -,
omassa hyväuskoisuudessaan autuaiksi tulleita ei,
eikä tolvanoita,
sen paremmin kuin pölvästejäkään.
Mutta sellaisia meikäläisen kaltaisia haihattelijoita,
hölynpölyä höpötteleviä kyllä hyvinkin;
voisi kai sanoa,
että ihan pers'karvoja myöten.
Sitä kun nelisen viikkoa joka päivä kolaa rantteen,
parhaina kolmeen-neljään kertaakin,
alkaa vähitellen uskomaan luonnon monimuotoiseen,
hyvinkin väkevään ylivoimaan.
Siinä sadannen lumikuution kohdalla - jotakuinkin -
kirkastuu näkemys sen sorttiseksi,
että aikalailla helposti päätyy pidättäytymään
napajään reunalle jossain tulevaisuudessa
kenties suunnitelluista mielenosoituksista
jääkentän kutistumista vastaan.
Sitä vaan lempein kostunein silmin katselisi
kuinka ilmastoinninmuutoshallusinationalistit
tiivistäisivät rannassa rivejään - oikoisivat jonojaan
ja astuisivat huivit kaulassa uppoavaan laivaan.
Harri Markoff
Maaliskuun runo 2020
Pakkasten palattua en vieläkään ollut ratkaissut kaavaa,
jonka poronsarvet repsottivat häpeämättömän avoimina, liian moneen
suuntaan. Joen jää vyöryi makuuhuoneeni peiliin,
hotellihuoneessani
Pinta kestää murtumatta yhden, ei toista
joten voisitko varoittaa ennen kuin pakkaan reppuni täyteen
en ole valmis maksamaan lisähintaa
kaikki
vuonna kääntyi
sinä siltaan
Joku väitti, ettei kannata tutkia yksityisiä kohtia, jos kohtaan on kiinnittynyt kupla, jonka
puhkeaminen saa muiston palaamaan.
Haluan kuvitelman kokonaisuudesta, jonka voi liittää onneen.
Välillä poika näyttää lähestyvän hänen kättään, kuin olisi kaiku.
Saahan sen vielä pelastettua?
tunne, joka syntyy, kun kuuma kohtaa veden
Kirsi Karhu
Helmikuun runo 2020
Kotipitäjä
Hyvältä tuntuu
peltojen tuoksu
silmiä hivelee
metsien vihreys
heinäpellon pientareelta
heinään
poimitut mansikat
vieläkin tunnen
maun ja tuoksun.
Kirkonkellojen soitto,
ei missään
kauniimmin helise
kuin
kotipitäjässä.
Koskiston meijeri
taidekeskukseksi muuttunut.
Ennen
Hertan, Helunan
ja monen muun lehmän
maidot
Koskistoon kuskattiin
paluukuormassa
juustoa, voita
tilattiin.
Elämän nälkä
kauas kuljetti
monessa sopassa keitti,
maailman tuulet
joskus
jopa pyörremyrskyt
taivuttivat
vaan
eivät katkaisseet,
vahvuutena juuret,
Mettälän pelloille
juurrutetut.
Huolettomat
lapsuuden päivät
eivät palaa
kultaisina muistoina
säilyvät aina.
Leena Patjas
Tammikuun runo 2020
Koirani itku kuulostaa allin laululta
Se nostaa etutassunsa ikkunalaudalle ja
katselee pylly ojossa ulkona liikkuvia olioita
Oravista se räksyyntyy
pupuista pomppiutuu:
nousee kahdelle jalalle
Ketun hajusta se vimmeltää kuono maassa kahdeksikkoa
Mutta mitään se ei uskalla syödä, jos kiinni saa
ehkä oksennusta tieltä
Tanja Seppänen