KÄDET

Ajattelen käsiä

käsiä, jotka ovat kantaneet
käsiä, jotka ovat lyöneet
jotka ovat tukeneet, tukistaneet
silittäneet

jotka ovat menneet selän taa, taskuihin,
omiin ja toisten
luvatta ja luvan kanssa

ovat poimineet tupakan, kolikon, kondomin
taksikuitin viime vuosituhannelta

käsiä, jotka ovat antaneet,
ottaneet
luopuneet väsyneet jättäneet                                        hylänneet.

Käsiä, jotka ovat.

Käsiä, jotka ovat äidin, isän, ystävän kädet
sinun kätesi, hänen kätensä

minun käteni
sinun kädessäsi

kädet, jotka ovat vain.

Kädet
joiden uurteisiin on tarttunut
toisten muistoja

Katja Kärki

Mennyt
ei ole myöhässä

Tulevaa
saa odottaa

Tärkein
tässä,
niin lähellä
että ei näe

Anne Laukkanen

Heräsitkö taas seuraavaan päivään, räpiköit
kuuntelit kilinää, kun kävelit keittiöön

annoit aamukahvin valua padan pohjalle, hieroit väsyneitä silmiäsi

heräsitkö? ja nyt et aivan muista, miten päädyit työpaikallesi,
eikö vain? huokaiset syvään sanoessasi huomenet
tuntuuko se pallo taas nilkassa hieman kireämmältä, tuntuuko?
entä sinulla; tuntuuko?

niin huokaisemme yhdessä syvemmälle
ja aina vain huomenna syvemmälle
kunnes opimme lopulta aivan itse tekemään sen
opitko? kiristätkö ketjua ihan itse tiukemmalle
kuin sitoisit kengän nauhat aamulla
automaattisesti? kuin kone?

huokaiset ja tyydyt
jäät, tyydyt
jäät

jäätkö?

Jyri Ollila

Minäkö, prätkäsussu -
        lepattaa lainattu nahkarotsi
        vilahtaa joenvarsi visiirin ohi
        tukkirekasta ropsin röyhtäisy

traktorin jäljessä heinäluoko
tällä kylällä lemahtaa märehditty aaiivee

minäkö, prätkäsussu -
        en enää purista rystysiäni kipeiksi

Elli Koivuranta

Koivut
hennonvihreissä pitsiharsoissaan
nypläävät uutta elämää

Tuivertava tuuli keinuttelee
silmuistaan herääviä
lehtilapsia

Muuttolintujen konsertti
hivelee hiirenkorvia
jotka kuulostellen
kurkottelevat
kohti kesää

Pirjo Rantalan teoksesta Tunteista temmattua (2020)

Ensimmäisenä yönä vain katsoin sitä
                   Olen kettu, se sanoi
Sen oikea korva taipui leikkisästi sivulle
kuului naks

Toisena yönä sen haju herätti minut
                   Olen kettu, olen kettu, olen kettu
se sanoi ja jokaisen o-kirjaimen kohdalla
kuului vaimeaa särinää

Kolmantena yönä lähestyin sitä käsi ojossa
                    Olen kettu, se sanoi
                    ja minä sanoin: Olen ihminen, niin luulen
Hymyilin ja se tuijotti keltaisilla silmillään takaisin
                     kunnes minun oli pakko räpäyttää
Voitit, sanoin kepeyttä tavoitellen
Se kallisti korvaansa, naks

Ojensin kättäni sitä kohti ja melkein tunsin silkkisen turkin
Melkein uskoin sen kettuuteen
Sitten se äsähti, nousi tassuilleen
ja juoksi kohti metsää

Uskoin sen juoksuun
ja melkein siihenkin, että olen ihminen

Pälvi Puro

 KUUTiOiTA

Arktinen hysteria opettaa;
ei tietenkään kaikkia - sehän on selvä -,
omassa hyväuskoisuudessaan autuaiksi tulleita ei,
eikä tolvanoita,
sen paremmin kuin pölvästejäkään.

Mutta sellaisia meikäläisen kaltaisia haihattelijoita,
hölynpölyä höpötteleviä kyllä hyvinkin;
voisi kai sanoa,
että ihan pers'karvoja myöten.

Sitä kun nelisen viikkoa joka päivä kolaa rantteen,
parhaina kolmeen-neljään kertaakin,
alkaa vähitellen uskomaan luonnon monimuotoiseen,
hyvinkin väkevään ylivoimaan.

Siinä sadannen lumikuution kohdalla - jotakuinkin -
kirkastuu näkemys sen sorttiseksi,
että aikalailla helposti päätyy pidättäytymään
napajään reunalle jossain tulevaisuudessa
kenties suunnitelluista mielenosoituksista
jääkentän kutistumista vastaan.

Sitä vaan lempein kostunein silmin katselisi
kuinka ilmastoinninmuutoshallusinationalistit
tiivistäisivät rannassa rivejään - oikoisivat jonojaan
ja astuisivat huivit kaulassa uppoavaan laivaan.

Harri Markoff

Pakkasten palattua en vieläkään ollut ratkaissut kaavaa,

                jonka poronsarvet repsottivat häpeämättömän avoimina, liian moneen

suuntaan. Joen jää vyöryi makuuhuoneeni peiliin,

hotellihuoneessani

Pinta kestää murtumatta yhden, ei toista

joten voisitko varoittaa ennen kuin pakkaan reppuni täyteen

en ole valmis maksamaan lisähintaa

                       kaikki

         vuonna               kääntyi

sinä                                        siltaan

Joku väitti, ettei kannata tutkia yksityisiä kohtia, jos kohtaan on kiinnittynyt kupla, jonka

puhkeaminen saa muiston palaamaan.

               Haluan kuvitelman kokonaisuudesta, jonka voi liittää onneen.

Välillä poika näyttää lähestyvän hänen kättään, kuin olisi kaiku.

               Saahan sen vielä pelastettua?

               tunne, joka syntyy, kun kuuma kohtaa veden

Kirsi Karhu

Kotipitäjä

Hyvältä tuntuu
peltojen tuoksu
silmiä hivelee
metsien vihreys


heinäpellon pientareelta
heinään
poimitut mansikat
vieläkin tunnen
maun ja tuoksun.


Kirkonkellojen soitto,
ei missään
kauniimmin helise
kuin
kotipitäjässä.


Koskiston meijeri
taidekeskukseksi muuttunut.


Ennen
Hertan, Helunan
ja monen muun lehmän
maidot
Koskistoon kuskattiin
paluukuormassa
juustoa, voita
tilattiin.


Elämän nälkä
kauas kuljetti
monessa sopassa keitti,
maailman tuulet
joskus
jopa pyörremyrskyt
taivuttivat
vaan
eivät katkaisseet,
vahvuutena juuret,
Mettälän pelloille
juurrutetut.


Huolettomat
lapsuuden päivät
eivät palaa
kultaisina muistoina
säilyvät aina.

Leena Patjas

Koirani itku kuulostaa allin laululta

Se nostaa etutassunsa ikkunalaudalle ja

katselee pylly ojossa ulkona liikkuvia olioita

Oravista se räksyyntyy

pupuista pomppiutuu:

nousee kahdelle jalalle

Ketun hajusta se vimmeltää kuono maassa kahdeksikkoa

Mutta mitään se ei uskalla syödä, jos kiinni saa

          ehkä oksennusta tieltä

Tanja Seppänen

Jouluilta 

Tuijotan mustaa keittiön ikkunaa

ja etsin vastausta sakeasta lumipyrystä:

ehdinkö? kelpaanko? voinko? saanko?

kysymysten

myräkkä ympäröi taloni,

tunkee sisään

Tuntuu kuin riippuisin käsieni varassa jyrkänteen reunalla

henkeä pidättäen etenen

hitaasti, hitaasti

'

Illalla avaan viimeisen joulukalenterin luukun:

aasien ja härkien hengityksen lämmössä

Marian ja Joosefin lempeiden silmien alla

 nukkuu pieni lapsi

Keittiössä sytytän punaisen kynttilän,

laitan kuuseen valot

pelotta

Kati Kanto

Nimetöntä saattaa katsella
mieluusti ja hartaan, havainnoida
liikkeitä liehuvia, kaarteita, värejä
miettiä mysteerejä vihreitä, mikähän luonto sen on
ihastella, mieleen piirtää värit, muodot erityiset
myöhemmin tarkastaa, ilahduttaa mieltä

tarkastelemaan pysähdyin, mättäälle istahdin, saappaat jalasta potkaisin
nimen opin, ja latinalaisenkin vihkosestani
katseella lehden kaarretta, varren karheutta, ihastelin nyt tietäen
ominaispiirteet etsin, mitä huomannut en itsekseni
musteella toinen rakastaja painanut kirjaseen, niin nätisti kynällä vanginnut
luonnossa korostuneina esille heräävät

samoin ottein kuin aamuisin pysähdyn
auringon kutitellessa ihoasi tarkastelemaan kaarteitasi, luiden, ihon lumoa
kummun kauneutta, päälaen kulmia ja niitä piilottavia suortuvia punaisina hohtavia
oppinut olen jo ominaispiirteesi, enkä niiden muistamiseen piirroksia tarvitse
vaikka rakastan musteella niitä lukita, kirjaimien muotoon sivellä

Jyri Ollila