sihisten säksättää taas se sama narri

alastomana viipyillen, läpi partaisen miehen, himokkaana maalaamien mustavalkoisten tähtien

vaaksan mitta pisteestä toiseen ja käännän puolesta matkasta suunnan etelään

kaksi ja puolivaaksaa vielä perille tuttuun tuntemattomaan

ja epämääräisiä ääniä kuulee kaiken aikaa

samalla kun remmissä räyhäävä terrieri repii raajani riekaleiksi

                                     keltamusta-anteenilla varustettu robotti 

                                                           R01237

                                     kaikenlaista turvaa väsymättä vaaroilta

tummanruskean metsän lukemattomat bonsaipuut 

taittuvat irvokkaasti jääden taka-alalle

paukkuvat ovet, kitisevät raput 

ja tunkkainen verhoilu pölyttää ajatukseni, kun sitä takoo hetken

                                      en tiedä, kuiskaa narri 

                                 jota pelleksi myös kutsutaan

                      tahdon vaan perille ja nukahtaa raukeana petiini

                                                  KUULUTUS

karusellia kierteleviä hevosia havaittu viimeaikoina varsinkin lämpötilan ylittäessä hellerajan

kiemurrellen se narri kiilaa itsensä rautatien ja valtatien väliin

alueelle jossa keskisormen näyttökin on rakkautta

- Veikko Autto
 

Kysyt

Sarianna Suorsa

Aika

Pohjanlahden rannalla istuu pieni peikkotyttö,

          sompottaa sokkona sanoja,

ampuu alas hirvasporon sarvet,

joista roikkuu nuhraantunut pitsi.

                    Kimaltaen vyöryvät valoisat vuodet.

Tytön on korjattava hiuksiaan, pojan autoaan.

Kolmenkymmenen vuoden kuluttua

he vihdoin tietävät

Kati Kanto

Rajattoman pihapiirin maassa tiet kasvavat

portaalta portaalle

Aidat hymyilevät ylittämään itsensä

          vihreään mekkoon repeää palkeenkieli

Vattupensaan makea piilopaikka

          tuoksu venyy ja piirittää

          sormet ja suun punaisiksi

          sopivan kielletyksi

          nokkonen näpäyttää kämmenselkää

Tukkaan tipahtaa tummimmat marjat

          ja valkoiset vattumadot

Polunvarren puolukkatertut palavat halusta tulla syödyiksi

Kävelen huokaavan metsän alle

tuoksuun jossa on hippunen syksyn rauhaa

Aino Aatsinki-Rannanpää

Kirjailijaruno

minulla on monta tarinaa rinnassa,

minä tunnen ne, kun kirjoitan.

tämä tunne on alkanut oireilla partana,

joka kasvaa sivuilla ja leuassa,

kaulasta ajan sen pois, koska hullu en ole

jos en ole kirjailija en ole mitään

työstä saan rahaa,

rahalla olen turvassa kaikelta pahalta,

paitsi tältä tunteelta,

joka pakottaa minut kirjoittamaan.

mitä haluat että kirjoitan

haluatko, että kerron tarinan

joka saa mielen vaeltamaan

itkemään, raivoamaan

ehkä minun kohdalla vain nauramaan

kun kirjoitan, mun ei tarvitse katsoa näppäimistöä

yrrn diyä niin psljon

teen sitä niin paljon

virheitäkin tulee, mutta se johtuu siitä, että sormeni eksyvät

mieli laukkaa nopeammin, kuin mitä sormet muovipaloja löytävät

mutta eivät ne ole elottomia tietokoneen osia, ne ovat ystäviä

suomen kielen aakkosia

rajaton mahdollisuus sanoja

ja paskaa

ja jotain hienoa silloin tällöin

Jarkko Ajanki

Hämärän sävyt liukuvat ikkunan ohi

räpsyreunaiset räntähiutaleet

rypyttävät pitsiä alareunaan

   Tyhjä kahvikuppi tömähtää pöytään

Illalla kuunvalo kilpistyy valosaasteeseen

kuolleitten kuusten katse

vartio jäätyvää jouluilmettä

    Eteinen pysyy yhä tyhjänä

Aino Aatsinki-Rannanpää

hallittua, hallitsematonta huojuntaa

todiste olemassaolosta

kilpikaarna suojaa palamiselta, mutta sisin aines on aina

                                                            pintaa tummempaa

tunne syntyy salaa

kuulen sen minkä ymmärrän

rajat siirtyvät

niin lähellä ja saavuttamattomissa

mihin laittaisikaan nämä käyttövoimaiset silmänsä

voiko koskaan täysin humahtaa

sanoa saaneensa kaiken

olla tuntematta tapahtumatta jääneen paino, unelmien

täyttyvien toiveiden rinnakkainen todellisuus

molli on nousevan tuulen pehmeä laulu, kunnes onni

haurauteni vuoksi rakastan kiihkeästi

ja annan marttyyrien kuolla onnettomina

Tiina Qvist

KÄDET

Ajattelen käsiä

käsiä, jotka ovat kantaneet
käsiä, jotka ovat lyöneet
jotka ovat tukeneet, tukistaneet
silittäneet

jotka ovat menneet selän taa, taskuihin,
omiin ja toisten
luvatta ja luvan kanssa

ovat poimineet tupakan, kolikon, kondomin
taksikuitin viime vuosituhannelta

käsiä, jotka ovat antaneet,
ottaneet
luopuneet väsyneet jättäneet                                        hylänneet.

Käsiä, jotka ovat.

Käsiä, jotka ovat äidin, isän, ystävän kädet
sinun kätesi, hänen kätensä

minun käteni
sinun kädessäsi

kädet, jotka ovat vain.

Kädet
joiden uurteisiin on tarttunut
toisten muistoja

Katja Kärki

Mennyt
ei ole myöhässä

Tulevaa
saa odottaa

Tärkein
tässä,
niin lähellä
että ei näe

Anne Laukkanen

Heräsitkö taas seuraavaan päivään, räpiköit
kuuntelit kilinää, kun kävelit keittiöön

annoit aamukahvin valua padan pohjalle, hieroit väsyneitä silmiäsi

heräsitkö? ja nyt et aivan muista, miten päädyit työpaikallesi,
eikö vain? huokaiset syvään sanoessasi huomenet
tuntuuko se pallo taas nilkassa hieman kireämmältä, tuntuuko?
entä sinulla; tuntuuko?

niin huokaisemme yhdessä syvemmälle
ja aina vain huomenna syvemmälle
kunnes opimme lopulta aivan itse tekemään sen
opitko? kiristätkö ketjua ihan itse tiukemmalle
kuin sitoisit kengän nauhat aamulla
automaattisesti? kuin kone?

huokaiset ja tyydyt
jäät, tyydyt
jäät

jäätkö?

Jyri Ollila

Minäkö, prätkäsussu -
        lepattaa lainattu nahkarotsi
        vilahtaa joenvarsi visiirin ohi
        tukkirekasta ropsin röyhtäisy

traktorin jäljessä heinäluoko
tällä kylällä lemahtaa märehditty aaiivee

minäkö, prätkäsussu -
        en enää purista rystysiäni kipeiksi

Elli Koivuranta