Tervetuloa Lapin Kirjallisuusseuran sivustolle!

Lapin Kirjallisuusseura on avoin kaikille kirjallisuuden ystäville. Seuran jäseneksi voi liittyä hallitukselle osoitetulla hakemuksella osoitteessa: c/o Erkki Kaila, Kiveliötie 2 B, 96500 Rovaniemi, sähköposti: lapinkirjallisuusseura@gmail.com tai täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen

Verkkosivujen ja jäsenlehti Lapillisen lisäksi lappilaisen kirjallisuuden kuulumisia voit seurata Twitterissä.

Kirjallisuusseura on myös Facebookissa. 

Lue lisää seuran toiminnasta

  

 

Luovaa kirjoittamista ja luurikursseja

 

 

Lapin Kirjallisuusseura rohkaisee toiminta-ajatuksensa mukaan jäseniään lukemaan, kirjoittamaan ja julkaisemaan. Viimeisen vuoden aikana muilta harrastuksilta onkin voinut jäädä aikaa, kun elinpiiri on kaventunut ajallemme tyypilliseen tapaan.


Legendaarinen Sodis eli Sodankylän kirjoittajakurssi järjestetään koronan vuoksi verkossa nyt jo toisena kesänä peräkkäin, Revontuliopiston operoimana. Kurssin vetovoima ei ole vähentynyt etätoteutuksen myötä: ensimmäinen kurssi varattiin täyteen 21 sekunnissa!


Kirjoittamisen harrastaminen ja luovan kirjoittamisen opiskelu ei ole Suomessa jämähtänyt muutenkaan sijoilleen. Se on siirtynyt vauhdilla verkkoon siinä missä monet muutkin työt ja opinnot yhteiskunnassamme. Kirjoituskursseja ja luovan kirjoittamisen arvosanaopetusta järjestävät tahot reagoivat vuosi sitten nopeasti ja kirjoittajat ohjattiin pulpettien sijaan omien näyttöjen ääreen.


Onneksi, sillä Tilastokeskuksen mukaan (Tilastot, vapaa-ajan osallistuminen, 2017) kaunokirjallisia tekstejä, kuten runoja tai novelleja kirjoitti kuusi prosenttia Suomen 10 vuotta täyttäneestä väestöstä. Vaikka luvusta raakattaisiin pois oppilaitoksissa kirjoittamaan ”joutuvat” nuoret, veikkaan, että Suomessa on kielialueen kokoon nähden suuri määrä pöytälaatikkokirjailijoita tietyissä ikäryhmissä. Me olemme kirjoittavaa kansaa.


Kirjoituskursseilla muistijäljen jättävä fiilis syntyy, kun ollaan yhdessä ja jaetaan sama energia. Sodiksen lähikurssia kaipailevat muistelevat kaiholla yhtä lailla työläitä yötehtäviä kuin yhteisiä keskusteluja, iltakävelyitä- ja uinteja Lapin yöttömässä yössä.


Yllättäen etäkursseillakin voidaan päästä miltei samaan luovaan tilaan, hyvään tunnelmaan ja energiaan. Vaikka kasvot ripottautuvat näytölle pikkuruisina ruutuina ja luurit hiertää korvia, on tunne yhteisen asian äärelle kokoontumisesta sielua hivelevä.


Pidetään siis yhdessä kiinni Lapin Kirjallisuusseuran missiosta ja kirjoitetaan, annetaan tarinan näkyä!

 

PS: Jos olit onnekas ja sait napattua paikkasi kesän etä-Sodiksesta, onneksi olkoon!
Jos jäit rannalle tai osoite ei ole muuten ennestään tuttu, käy kurkkaamassa palvelutarjontani harrastekirjoittajille www.kirjoitaparemmin.fi

 

Anne Lukkarila

 

Anne Lukkarila,
kirjoittajaohjaaja kirjailija ja kustantaja AK Kustannus & Kirjoita Paremmin
Lapin Kirjallisuusseuran hallituksen jäsen,
vastuualueina strategiatyön ohjaus ja seuran kurssitoiminnan kehittäminen

 

 

  

 

Tervehdys Kemijärveltä!

 

 

 

Ylitornion Portimojärvelle johtavat kirjoittajan suvun polut, isoisänisä kai siellä kairassa ahersi. Mistä hänen tiensä sinne kulki, ei kerro tarina sitä.
Kemissä, Perämeren rannalla kertoja tämä elämänsä aloitti. Pohjanmaalle Ouluun ehti, sieltä Kainuun vaaramaisemiin rannalle Oulujärven. Vuosia yli kaksikymmentä rannalla Kainuun meren, runoja kirjoitti lapsi kevään ja auringon. Opiskeli, mieli utelias tietoa sai ja taas matka johti kohti Savonmaata. Työssä ahersi sihteerin ja oppia kertyi lisää. Tiedonjano yltyi aina vaan ja ilomielin oppia ammensi. Kirja jos toinenkin iloa, viisauttakin mieleen tuotti. Vierähti taas vuosikymmen, alun toistakin, maalla Savon ja jälleen mieli janoinen kaipasi uutta. Johti tie Hämeeseen ja nousi mieleen äidin laulu: ”Tulin pitkin Turuntietä,
hämäläisten härkätietä” ja tuumi kauas on Lapin tyttö ehtinyt.

 

Maailma niin avara monta tietoa tuotti. Kävi reissua monta ja reppuun kokemuksensa kätki. Moneen touhuun ehti, energiaa riitti. Kokemusten kolhuja välillä selvitti, niistä nousi valoa päin. Katsoi karttaa kotimaan ja kaipasi pohjoisen tuuliin. Lipui sormi paikalle, mistä maiseman kiehtovan löysi. Vaarat, tunturit, selkoset suuret, avaran taivaan alla helmassa sinisen järven. Siellä vaarojen suojassa koki poltteen kirjallisen. Tekstiä paperi valkoinen houkutti täyttämään, kertomaan tarinoita elosta ihmisen. Syntyi yhdistys koilliseen, kirjoittajat toisensa löysi. Touhua riitti ja riittää joukossa ihmisten. Luonto on tuonut elämän ilon ja ihmiset pohjoisen sieluun palon. Kevään kynnyksellä lämpimästi Teitä tervehtien ja edelleen energisenä tekemään työtä pohjoisen kirjallisuuden ja kirjoittamisen puolesta Lapin kirjallisuusseurassa.

 

Pohjoisen valo suodattui kuulaana hänen silmissään.

Pimeys, jonka hän jätti taakseen

hellitti otteensa vähä vähältä.

On kuin olisi tullut ulos tunnelista.

Syntymäkaupungin kohdalla

hän tajusi valon houkutelleen takaisin.

Sieltä pimeydestä hän oli kaivannut valoon.

Ei unohtaakseen vaan valaistuakseen ihmisenä.

 

Tuula Luiro

 

Tuula Luiro on Lapin kirjallisuusseuran 2021 hallituksen varapuheenjohtaja ja hallituksen varajäsen sekä Kemijärvellä Koillismaakunnan Kirjoittajat ry:n sihteeri.

 

 

 

  

 

Esittäytyminen

 

 

28.11.2020 kävelin sisään Rovaniemen pääkirjastoon, laitoin maskin kasvoilleni ja istuin Lappi-saliin harvakseltaan aseteltuihin tuoleihin. Aiemmin päivällä olin katsonut Susinukke Kosolaa esittämässä runojaan streamistä, joka tosin osoittautui varsin pätkiväksi ja luovutin sen suhteen varsin nopeasti. Jos en väärin muista, luin hetken sen sijaan Sauli Sarkasen runoja, kävin suihkussa ja heitin jotain muuta päälleni kuin ruudulliset aamuhousut.

 

Kirjaston alkaessa sulkeutumaan olin valittu Lapin Kirjallisuusseuran vuoden 2021 hallitukseen ja lähtiessäni paikalta Arja Vasama tiedusteli osaamistani nettisivujen suhteen. Tammikuun alussa järjestetyssä Skype-kokouksessa otin vastaan nettisivujen päivittämisen ja Arjan kanssa pidimme oman kokouksen nettisivujen käytöstä, sekä monesta muusta.

 

Nyt 30.1.2021 istun tietokoneeni edessä ja viimein aloitin tämän kuun pääkirjoituksen kirjoittamisen. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Mietiskelin aamun, mistä kirjoittaisin, mutta mietiskelyni ei tuottanut sen kummempaa ahaa-hetkeä vaan lopulta päätin kirjoittaa itsestäni. Käytänkin tämän palstatilan itseni esittelyyn.

 

Oma matkani kirjoittajaksi tai ehkä voisi sanoa, että se hetki, kun vihdoin myönsin olevani kirjoittaja, tapahtui muutama vuosi sitten. Kirjoittamiseni ei alkanut kurssilta vaan festareilta. Tapasin henkilön, joka oli enemmän innostunut kirjoittamisesta kuin kukaan kenet olin tavannut aikaisemmin. Oma satunnainen kirjoitteluni tuntui vähäiseltä ja vähäpätöiseltä hänen kirjoittamiseen verrattuna, mutta sain sysäyksen.

 

Aloin kirjoittamaan päivittäin ja löysin itselleni uuden kirjallisuuden lajin – runouden. Lukijana olin jo kokeneempi, ja kirjahyllyni oli alkanut täyttyä beat-kirjallisuudella. (Miettiessäni pääkirjoitusta, olin lähellä kirjoittaa tekstin beat-kirjallisuudesta ja sen väärinkäytöstä runokritiikissä, mutta jätetään se seuraavaan kertaan.) Nopeasti kirjoittamisen aloitettuani perustin Instagramiin tilin, johon julkaisin kirjoittamiani runoja, ja teinpä lavarunodebyyttinikin hermostuneena Jyväskylän Vakiopaine nimisessä pubissa. Lopulta tämä vaihe johti viimein Harri Hertellin lavarunokurssille, joka järjestettiin Kulttuuritalo Wiljamilla. Kurssin jälkeinen lavaesiintymiseni oli vielä tärisevin jaloin ja ylijännittyneenä, mutta olin jäänyt koukkuun, eikä mikistä enää päässyt irti.

 

Hertellin kurssin aikana muodostui jo idea porukasta, joka alkaisi järjestämään aktiivisemmin Open Mic -iltoja Rovaniemellä. Tästä syntyi myöhemmin Sanaseura, jonka nimen alla olemme nyt järjestäneet parin vuoden aikana kymmenisen sanataideiltaa ja sen lisäksi erilaisia videoteoksia. Lavalla olen tainnut käydä niistä lähes jokaisessa, ensimmäistä iltaa myös juonsin osaksi. Juontaminen ei tosin osoittautunut omaksi vahvuudekseni. Lapin Kirjallisuusseuran tapahtumissa minua on voinut nähdä Runokönkäällä sekä Poetry Slamin SM-kilpailujen aluekarsinnoissa, jotka järjestettiin Sanaseuran ja Kirjallisuusseuran yhteisvoimin. Voisinpa jopa julistaa, että omassa kuplassani runous elää ja voi hyvin Rovaniemellä, vaikka nykyinen korona-aika onkin tapahtumia verottanut rankalla kädellä.

 

Esiintymisen lisäksi runouteeni on voinut törmätä myös kirjoitettuna. Tärkein julkaisukanava itselleni on Instagram-tilini @haikujahetkesta, jonne runoja on ilmestynyt vuodesta 2018 lähtien ja yhä ilmestyy vähintäänkin viikoittain. Lisäksi runojani on pariin otteeseen ollut Lapillisessa ja Lapin Kirjallisuusseuran nettisivuilla Kuukauden Runona. Kirjastolla viime vuoden alussa runojani oli tarjolla Annetaan Runoja -projektin tiimoilta, nopeasti mukaan napattavana. Jotain on myös tulossa, sillä lähettämäni runo valittiin tulevaan Kapinaruno -antologiaan mukaan. Kokoajan myös työstän runojani ja kokonaisuuksia eteenpäin ja tulevaisuuden haaveissa on julkaista esikoiskokoelma ennen 30-vuotissyntymäpäivää.

 

Loppuun voisin vielä kiittää Arjaa vuosista, jotka hän uurasti Lapin Kirjallisuusseuran nettisivujen ja sometilien parissa, sekä opastuksesta, jonka hän on minulle tarjonnut. Tekemällä oppii, mutta on hyvä tietää, että on henkilö, jolta neuvoa voi kysyä. Toivottavasti voimme myös jollain aikataululla täyttää Arjan toiveen nettisivujen päivittämisestä!

 

Jyri Ollila

 

 

  

 

Kymmenen vuotta hyvässä seurassa

 

 

Keväällä 2007 päätin tehdä kesälomallani jotakin uutta. Selattuani mahdollisuuksia joogakursseista (äh, enhän mie ole tarpeeksi joogimainen) tätiratsastusleireihin (kaikki täynnä jo jouluna) olin keksivinäni jotakin todella erilaista: elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssin Oriveden opistossa. Kun annat pikkusormen jne… Kesäkurssia seurasi toinen, kolmas, kahdeksas, niin Orivedellä kuin Sodankylässä, viikonloppukursseja, luovan kirjoittamisen arvosanaopinnot ja kaiken tämän myötä sukeltaminen kirjoittavien ihmisten yhteisöön.


Kirjoittajakurssilla kuulin, että eri puolilla maata on kirjallisuusyhdistyksiä, meille tavallisille harrastajakirjoittajille tarkoitettuja. Arkaillen liityin Lapin Kirjallisuusseuran rivijäseneksi. 2010 uskaltauduin kirjallisuusseuran vuosikokoukseen takapenkkiläiseksi, varmana siitä, ettei kukaan tietäisi edes nimeäni eikä siis voisi ehdottaa minua hallitukseen. Vaan kuinkas kävikään: Piippolan Irenen ehdotuksesta päädyin Saraniemen Tuulan tuolloin johtaman hallituksen varajäseneksi. Vuodet seurasivat toisiaan ja koska luottamusta on riittänyt, on Kirjallisuusseura ollut kiinteä osa elämääni viimeiset kymmenen vuotta. Hallituksessa on ollut loistava tilaisuus tutustua lappilaisiin – ja muihinkin – kirjoittajiin ja myös koko maan kirjallisuuden kenttään.


Kymmenen vuoden aikana on tapahtunut monenlaista. Olen saanut olla mukana seuran 20-vuotisjuhlissa, kaksilla Pohjoisilla Kirjallisuuspäivillä, kirjoittanut enemmän ja vähemmän onnistuneita kirja-arvioita ja muita juttuja seuran omaan lehteen Lapilliseen, osallistunut Tekijöiden päivän ja muiden tapahtumien sekä vähän myös Sodankylän kirjoittajakurssien järjestämiseen. Eniten aikaani olen käyttänyt seuran verkkosivujen ja FB-sivun päivittämiseen. Vailla osaamista (ja suurempaa kiinnostustakaan) olen taajonut bittisokkeloissa ja kysellyt ja saanut neuvoja loputtoman kärsivälliseltä nörttityttäreltäni, jota ilman verkkosivuja ei olisi saatu ikinä pystyyn vuonna 2011.


Nyt olisi hyvä – ja korkea – aika uusia mainitut verkkosivut. Sivut toteutettiin aikanaan Joomlalla, joka on suomalainen avoimen lähdekoodin ohjelma ja taipuu osaavissa käsissä moneen. Kymmenessä vuodessa erilaiset ohjelmat ovat kehittyneet kovasti ja yhdistyksen perussivujen tuottaminen sujunee keneltä vain. Uuden hallituksen tehtäväksi jää miettiä kuinka homma hoidetaan. Verkkosivujen ylläpitäminen ei tietenkään edellytä hallituksen jäsenyyttä vaan ylläpitäjä voisi oikein hyvin löytyä muusta jäsenistöstä. Jos asia kiinnostaa, ilmoittaudu! Suurin työ on miettiä mitä, ja miten, vanhoilta sivuilta säilytetään ja siirretään uusille, sen jälkeen ylläpito on helppoa.


Maailma ja myös seuratoiminta on muuttunut vuosikymmenessä kovasti. Etäkokoukset ja sähköiset välineet helpottavat yhdistystoimintaa laajassa maakunnassa. Jatkuvasti pitää kokeilla ja pohtia miten asioita kannattaa tehdä ja mitä uusia välineitä ottaa käyttöön siten että ne oikeasti helpottavat eivätkä lisää työtä. Seuran asioiden hoidosta ei saa koitua kenellekään liikaa työtä ja stressiä, tätähän tehdään muun elämän ja työn ohessa vapaaehtoisesti ja palkatta. Paras palkinto on jäsenistöltä saatu palaute! Yhdistys on olemassa jäseniään varten, ja toimii ja elää juuri niin pitkään kuin jäsenet niin haluavat.


Vaikka hallitustyö jää osaltani, en aio jättää rakkaaksi tullutta seuraa enkä lukuisia kirjoittajakavereita. Ehkäpä omalle kirjoittamiselle löytyy jatkossa entistä enemmän aikaa. Vuonna 2020 kiipesin yhden riman yli, kun olin mukana Kirjallisuusseuran piirissä syntyneen kirjoittajaryhmän runoantologiassa. Siinäkin asia, jota ei olisi tapahtunut ellen olisi lähtenyt seuran toimintaan.


Toivotan uudelle hallitukselle intoa ja voimia alkavalle vuodelle!

 

 

Arja Vasama

 

 

  

 

DRAMAATTISIA TILANTEITA

 

 

Aluksi ajankohtainen tiedote

Viime lauantaina pidetyn vuosikokouksen jälkeen seuran uuden puheenjohtajan nimeäminen on edelleen tekemättä. Siitä huolimatta suhtaudun tulevaan toimintavuoteemme luottavaisin mielin. Tulkitsen yhdistyslakia niin, että tällaisessa tilanteessa edellinen puheenjohtaja jatkaa luottamustehtävässään kunnes uusi on asianmukaisesti nimetty.

Vaikka uusia puheenjohtajaehdokkaita vielä etsitäänkin, yhdistyksellä on jo vuodenvaihteen jälkeen hyvässä hengessä valittu toimiva hallitus, joka pitää toiminnan ohjauksen lain määrämässä järjestyksessä.

Seuran hallitus kokoontuu lähipäivinä ja ilmoittaa ylimääräisestä ennen joulua pidettävästä yhdistyksen kokouksesta, jossa akuutti puheenjohtajakysymys ratkaistaan.

 

Mitä jokaisen tulee tietää draaman kirjoittamisesta

Ilmoittauduin viimesyksynä uudelleen läsnäolevaksi opiskelijaksi Lapin Yliopistoon. Tavoitteenani on saattaa loppuun aikanaan keskenjääneet opintoni. Kyse on päätoimisesta opiskelusta seuraavan neljän vuoden aikana.

Omia tulevaisuuden vaihtoehtoja pohtiessa puntaroin, mikä on ollut merkityksellisintä antia, mitä Lapin Kirjallisuusseuralta olen saanut.

Monen hyvän teeman joukosta seuloutui sumea käsite "Draaman sisälukutaito". Kymmenkunta vuotta sitten sitä iskettiin tajuntaani Sodankylän kirjoittajakurssilla, kun mistään tietämättömänä noviisina opettelin näytelmäkirjoittamisen alkeita. Koulun lukkarina meitä kurmuutti Juha Hurme.

Näytelmäkirjallisuus on proosan ja lyriikan rinnalla oma kirjallisuuden lajinsa. Draamaa on esitetty rituaalisesti jo ennen kirjoitustaidon keksimistä. Antiikin ajoista lähtien meille on säilynyt näytelmätekstejä.

Platonin tapa kirjata filosofian oppeja oli tehdä niistä näytelmiä. Niinpä tarinat filosofi Sokrateesta on kirjoitettu dialogeiksi (ks. Pidot, Valtio). Näyttelemisellä oli siis myös opettamisen tarkoitus.

Näytelmätekstin omintakeinen, proosasta selkeästi poikkeava muoto johtuu sen käyttötarkoituksesta. Näytelmä kirjoitetaan "näyttämölle" eli sille ihmisten ja rakenteiden kokonaisuudelle, joka lopulta näytelmäesityksenä nähdään. Tekstin tulee tukea paitsi näytelmän esitystä, ennen kaikkea sen valmistamista. Teksti voidaan julkaista omana teoksenaan. Kirjastoissa näytelmille on oma hyllyluokkansa.

Draama on sisällöltään yleensä poeettisempaa kuin proosa. Nähtyä näytelmää tulkitaan monin tavoin. Lopputulos esityksestä syntyy näytelmän nähneen katsojan mielessä. Tulkintoja on aina yhtä monta, kuin näytelmän nähneitä henkilöitä. - Juha Hurmeen sanoin: "Jokaiselta teatterisalin tuolilta nähdään eri näytelmä".

Näytelmä esitetään yleisön eteen lavastetuissa, mutta muutoin vaihtuvissa rakenteissa. Muuttuvat olosuhteet tulee huomioida tekstiä tehtäessä. Viimekädessä ohjaaja ja dramaturgit ratkaisevat, miten näyttämötoteutus kulloistakin esitystä varten toteutetaan.

Näytelmäteksti kirjoitetaan preesensissä esitettävään muotoon. Se poikkeaa elokuvaa ja televisiota varten kirjoitettavista käsikirjoituksista pitemmän pysyvyytensä vuoksi. Ohjaajalle kirjoitettu näytelmä on kuin kuoroteoksen partituuri kuoronjohtajalle.

Näytelmätekstiä ei juuri koskaan lueta näyttämöltä esityksen yhteydessä, vaan sen tulee ensisijaisesti toimia "plarina" näytelmää harjoiteltaessa. Näytelmän harjoitustilanteissa teksti taitetaan tarvittaessa näyttelijän takataskuun. Se viimekädessä määrää fontin koon, rivivälin ja sivun koon ja taittoasun.

Näytelmäteksti kirjoitetaan repliikeiksi ja parenteeseiksi. Repliikit puhutaan ääneen, puhetapaa ohjataan parenteesein, jos se ei asiayhteydestä muutoin käy ilmi. Parenteeseilla annetaan ohjeita myös näyttämöllä liikkumiseen ja lavastukseen.

Näytelmän aikamuoto on preesens. Niinpä kaikki tuleva ja jo tapahtunut samoin kuin kaikki mielensisäiset asiat pitää kertoa tavalla tai toisella yleisölle. Muuta keinoa ei ole. Proosatekstissä voidaan sanoa, että "hän istui ääneti ilmeettömänä mutta raivoissaan tuolilla". Mutta sen toteuttaminen näyttämölle voi olla haasteellista.

Repliikit kirjoitetaan näytelmän rooleille. Niiden esittely näytelmässä on aina oma teemansa, joka kokonaisuudessa tulee hallita, niin että katsoja voi muodostaa käsityksensä asiasta. Maneerinen tapa esitellä roolit (kuten monissa kotimaisissa 1940-1950 -luvun elokuvissa) voi olla myös tuhoisaa. "Väärin" ymmärretty rooli voi suistaa koko näytelmän tulkinnan pieleen.

Omaksumistani opeista tärkein on, että "näytelmässä on alku ja loppu ja siinä välissä tapahtuu jotakin". Sama rakenne toistuu kohtauksissa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Kohtauksessa on alkutilanne ja lopputilanne ja siinä välissä tapahtuu ehkä yllättäväkin käänne juonen kuljetuksessa. Miten ja missä hetkessä, ilmenee toimintana ja puheenvuoroina monologien tai dialogien muodossa. Kohtaus päättyy, kun tilanne on muuttunut kokonaan toiseksi ja uusi kohtaus alkaa.

Näillä muutamilla näytelmän kirjoittamisen keinoilla voi päästä alkuun, kun se tulee ajankohtaiseksi. Hyvään näytelmään pääsee sisälle pelkästään lukemalla niitä. Draaman lumo voi tempaista mukaansa myös kirjoittajansa. Uuden tarinan vienti kuvitteelliselle näyttämölle on parasta ajanvietettä näinä koronakaranteenien aikoina ja luulenpa, että näistä vuoden 2020 tapahtumarikkaista päivistä tulemme näkemään näytelmän jos toisenkin.

 

_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

 

Vaikka joulukuu on vasta alullaan, haluan jo nyt käyttää tämän tilaisuuden ja kiittää seuran jäseniä ja kaikkia nettipääkirjoituksen lukijoita kuluneesta vuodesta sekä toivottaa mukavaa joulun odotusta jouluineen ja menestystä tulevalle vuodelle 2021.


 

Erkki Kaila
puheenjohtaja Lapin Kirjallisuusseura

 

 

Lisätietoja