Tervetuloa Lapin Kirjallisuusseuran sivustolle!

Lapin Kirjallisuusseura on avoin kaikille kirjallisuuden ystäville. Seuran jäseneksi voi liittyä hallitukselle osoitetulla hakemuksella osoitteessa: c/o Erkki Kaila, Kiveliötie 2 B, 96500 Rovaniemi, sähköposti: lapinkirjallisuusseura@gmail.com tai täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen

Verkkosivujen ja jäsenlehti Lapillisen lisäksi lappilaisen kirjallisuuden kuulumisia voit seurata Twitterissä.

Kirjallisuusseura on myös Facebookissa. 

Lue lisää seuran toiminnasta

 

Naisten ääni -verkkojulkaisu

 

 

Olen kauniin ja lämpimän kesän keskellä istunut kirjoituspöydän ääressä ja ”tutustunut” moneen lappilaiseen naiseen netin kaikkitietävässä maailmassa. Enkö ole nauttinut auringosta ja laiskotellut kerrankin jäätelöä nauttien? Toki, toki, olen tehnyt sitäkin. Mutta olen myös lukenut ja kirjoittanut lappilaisista naisista Naisten ääneen. Naisista, joiden tarinat kiehtovat minua.

 

Naisten ääni -verkkojulkaisu

Suomalainen Naisliitto antoi 100-vuotiaalle Suomelle lahjaksi verkkojulkaisun, jossa on noin 700 naiselämäkertaa. Joukossa on merkkinaisia, paikallisia vaikuttanaisia, yhdistysaktiiveja, naisia eri ammateissa, ja ihan tavallisia suomalaisia naisia maaseudulta kaupungeihin 1700-luvulta tähän päivään.
Suomalainen Naisliitto ylläpitää Naisten ääni -verkkojulkaisua. Vuonna 2017 Naisliitto täytti 110 vuotta ja Suomi 100 vuotta. Ajatus suomalaisten naisten elämäkertojen keräämisestä juhlavuoden kunniaksi nousi esille Suomalaisessa Naisliitossa jo vuonna 2013. Naisliitto haluaa verkkojulkaisullaan lisätä naishistoriatietoisuutta ja laajentaa näkemystämme suomalaisesta elämänmenosta. Päämääränä on myös lisätä tutkijoiden ja toimittajien käytettävissä olevaa tietoa suomalaisista naisista. Tällä hetkellä verkkojulkaisussa on 697 elämäkertaa. Aineisto sijoitetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon tutkimuksen käytettäväksi.
Verkkojulkaisu avautui 20.3.2015. Naisten ääni on yhden klikkauksen päässä ja se on avoin kaikille netissä surfailijoille. Kuka tahansa voi laatia artikkelin ohjeet luettuaan, toimituskunta ratkaisee viime kädessä sopivuuden ja julkaisukelpoisuuden.

 

Lisää lappilaisia naiselämäkertoja!

Koska olen hallituksen jäsen Suomalaisen Naisliiton Tornion yhdistyksessä, sain tehtäväkseni kirjoittaa kemiläisestä kansanedustaja Elsa Karppisesta. Siis, kuka? En ollut koskaan kuullut edes hänen nimeään! Ja kuitenkin hän oli Lapin läänin ensimmäinen naiskansanedustaja. Tietoa oli niukasti saatavissa, mutta jotain sentään löysin. Innostuin!
Ja kesän aikana kirjoitin lisää artikkeleita Naisten ääneen lappilaisista naisista: Liisa Rautiainen, Hildur Larsson, Tyyne Martikainen, Lilja Kinnunen-Riipinen, Elsa Montell ja Marina Takalo.
Marina Takalon elämäkerta vaati muutakin kuin wikipedian tietoja. Luin Juha Pentikäisen kirjoittaman Marina Takalon elämäkerran. Vienankarjalainen, luku- ja kirjoitustaidoton olosuhteiden pakosta Suomeen muuttanut runolaulaja jätti meidän kulttuurihistoriaan oman äänensä. Häneltä on tallennettu sadan tunnin äänitekokoelma joka lienee suurin yhden ihmisen suullisesta muistista koottu perimätieto maassamme.

Mutta lisää artikkeleita kaivataan! Lapin Kirjallisuusseuran jäsenissä on kymmeniä ihmisiä, joiden tuttavapiirissä on vaikuttanut tai vaikuttaa tomera nainen. Kirjoita hänestä! Kirjoita tavallisesta, lappilaisesta naisesta, jonka tarinan haluat säilyvän SKS:n arkistossa hamaan tulevaisuuteen saakka! www.naistenaani.fi .

 

Raili Ilola

Naisten ääni -verkkojulkaisun editoija

 

 

 

 

Runolle Skool! Sanan lavasäteilyä

 

 

Pistäydyin Tampereella kesäkuussa Annikin 15. runofestareilla, samaan aikaan marssi Pirkanmaan Pride kaupungin keskustassa. Aurinkoa ja hyvää mieltä tuntui koko kaupunki jakavan kaduilla ja silloilla, joita oli rakennettu lisää ja jotka houkuttelivat veden äärelle.

Ja Annikki, siinä vasta nainen! Annikin puutalokortteli on selvinnyt vuoden 1918 kansalaissodasta ja toisen maailmansodan pommituksista ja käynyt urheasti pitkän taistelun Tampereen kaupungin kanssa. Festareilla tunnelman rajaksi kurottui pihataivas, rajaton ja sininen. Rosa Liksom nousi lukemaan Everstinnaa puutalon ylisille, ulkokuistille kuin pormestari ikään kansaa korkeammalle.

Mie menin festareille kuuntelemaan Arja Tiaista. Ja niin tapahtui. Arja käveli lavalle jotenkin hämmentyneenä mutta lukemaan päästyään kaikki hämmennys kaikkosi. Hän valloitti yleisön eleettömällä tyylillään, jossa teksti puhuu puolestaan. Kirjeitä karkailevalle puolisolle ilmestyi siurolaiselta Palladiumilta viime vuonna. Lavan laidalta pongasin joukon turkulaisia runoilijoita Arjaa kuuntelemassa. Arja on runoilija välttämättä, vaihtoehdoitta.

Runolavalla esiintyi runoilija toisensa jälkeen, suomeksi, englanniksi, elkein, elein ja ilman. Lavarunon skaala on laaja: Arja seisoi ja luki, seuraava taiteilija eli tekstinsä eleissä, liikkeessä ja ilmeissä. Mennyt on se aika kun valiteltiin että lavalle nousevat runojaan lukemaan vain mieskirjoittajat. Tällä hetkellä nuoret ja vanhat, naiset ja miehet, taiteilijanimillä ja ilman nousevat lavalle ja puhuvat omalla äänellään. Äänenpainojen, runolajien ja painotusten joukko vain kasvaa.

Myös Rovaniemellä runo elää nousukautta. Sitä kuulee ja näkee monella eri suunnalla, kuppilatapahtumiin toivotaan runoesityksiä mukaan. Rovaniemen Wanhojen markkinoiden Runoköngäs ansaitsee elävän runon pioneeripokaalin Rovaniemellä mutta ei Torniossa olla oltu sen hitaampia. Onkos Sinikka Lappeteläisen luotsaama RunoRajaton Lapin vanhin toistuva runotapahtuma? Elokuussa Sinikka on lupautunut Rovaniemen markkinoille näyttämään meille miten ”se” Torniossa tehjään.

Rovaniemellä wanhoilla markkinoilla aloitimme ”Hyde park” -rapuilta, vuosien myötä olemme nousseet nurmikolta lavalle ja tänä kesänä 2018 meille tarjotaan jo katettu telttatila jokaisena kolmena markkinapäivänä. Huippua! Meidät on huomattu, hyväksytty ja otettu porukkaan mukaan! Runokönkäälle kutsutaan vuosittain ammattirunoilija, runon harrastajia ja runoryhmä. Paikallinen runopiiri Nätti saa tilaa ja joka päivä on open mic -osuus mikä onkin koko jutun ”clue”. Juuri open mic, vapaa lava tekee roilaisesta tapahtumasta erityisen. Ole siis tervetullut!

Tänä vuonna Runokönkäällä tekstejään lukevat muun muassa Lapin ensimmäisen Poetry slam -kisan kolmen kärki. Toukokuussa Mustan kissan runomittelöissä lavalle nousi 15 rohkeaa runokisaajaa. Kisan säännöt ovat valtakunnallisen tarkat ja monivaiheiset. Runoniskentä kesti kolmisen tuntia, voittajaksi valikoitui Tiina Qvist, perässä tulijat hipoivat Tiinan kantapäitä. SM Poetry Slam -kisa käydään 15.9. Helsingissä minne Tiina matkustaa edustamaan Lappia, tai no, lukemaan voitokkaita tekstejään ihan omasta puolestaan.

Runokönkään kutsuttuna ammattilaisrunoilijana saamme tänä vuonna kuulla "rajan takkaa" Tornionjokivarresta Mona Mörtlundia. Mona on lähtöisin Pajalan Lainion kylästä. Hän on julkaissut useita lastenkirjoja, runokokoelmia ja näytelmiä meänkielelä ja ruottiksi, ja niitä on käännetty suomen kielelle.

Tämän vuoden Tanssiva karhu -runokirjapalkinnon sai Lassi Hyvärinen teoksellaan Tuuli ja kissa (Poesia). Mainiota runokertomusta lukiessa ei voi välttyä muistamasta toista kissateosta, kuvakirjaa Viirun ja Pesosen omintakeisesta suhteesta. Yhtä lailla irrottelevia ovat runot Tuulesta ja Kissasta. Palkittu teos on oiva oppikirja runokieleen, runon maailmankuvaan, kerrontaan jossa pää ja häntä touhuavat omiaan mutta toisiaan kutsuen, toisistaan etääntyen, lähentyen, toisiaan myötäillen. Kirmaten. Filosofeeraten.

Helteinen (s)koolaus Runolle - ilmanvaihtoa, rivivälejä! Nähdään elokuussa

 

Arja Tiainen Annikin Runofestivaali 2018. Kuva: Irene Piippola.
Arja Tiainen Annikin Runofestivaali 2018. Kuva: Irene Piippola.

 

Inka Iki-Ihana

(Mustan Kissan kakkonen)

 

 

 

RUNOKIRJAA TEKEMÄSSÄ, KESÄVERSIO

 

Runoniekka pakana,
istuu veneen takana,
mitä siellä tekemässä?
runokirjaa pesemässä.

Ja monennettako kertaa tässä vielä pestään ennen painoon lähettämistä? Painamisen jälkeen ei sille voi enää mitään. Se on lapsi sitten maailmassa omin avuin. Onneksi olkoon! Luojalleen vain kunniaksi tai kunniattomuudeksi. Ainoastaan epäonnistunut teos, floppi, tuo jonkun muun vaihtoehdon.

Mitä se opus sitten kuvaa? Paras että päähenkilö on hiukka hullu eikä tiedä kaikkea mutta vaistoaa jotain yliluonnollisesti tarinaa eteen vieden. Hänen maailmassaan on kaksikertaiset värit ja henkilöämme seuraa yksi pervoseikka koko ajan. Päähenkilö rakastaa kuin puhdas luonto mutta vastapuolet tulevat jokainen kohtelemaan häntä mukamas-tosimaailmallaan. Päähenkilö voi olla myös kissa tai kala mutta ei kissakala. Hän voi olla nuotiokirveskin.

 

MIKÄ PITÄÄ VENEESTÄ HEITTÄÄ

Mitä ei pidä kirjoittaa, kun aikoo saavansa tämän teoksen jälkeen liudan lisää töitään ihmisten hyppysien ulottuville:

on se maailman mulkkuihin mieltynyt
hiki-iässä
liki tässä kotirappukäytävässä,
asuva suulas talonmies yleisen pesu(huohuoh)huoneen
kaikenikäisten talon rouvien puksuttaja
uskovainen tytön isä tuo hartaan hauras aviisi,
panee minun muusikon ainuaani eikä aukia pyykkärille uksi!
korttelissakin korkeasti kadulla kaikaa sama karvaton korhonen!

minähän tein sen kanssa kahdelle lapselle elämän alun
kun se vannoi, että se tappaisi itsensä tuota ilman
2018 hoitojen jälkeen hän on mies
älä soittele öisin, lapset ovat isoja

Teksti tuntuu aidolta kokemukselta juuri kömpelyyksineen. ”Elämä on tarua ihmeellisempää”, mutta runo tarvitsee tarun. Taru on ihmeellistä hienompi.

Runossa maltin menettämisen kautta kuultaa omakohtaisuus ja valuu kitkeränkatkeran ajanjakson ränni. Loukkaantuminen toistettuna huvittaisi mutta ei toimi, kun vakavaa runoa ei suomen kielen kirjavuosissa ole enää ”osattu lukea” humoristiselta puoleltaan. Ehkä olemme sivistyneet ja syvästä toisen ivaamisesta hiukkasen päässeet?

 

JÄRVENSELKÄÄ KOHTI

Runokirjan muoto tulee olla vapaa, kunhan soi teoksessa yhtenäisenä.

Lähestymistapa? Laittaisin hieman erilaisen sisääntulon joka runoon kuitenkin niin että se erilaisuuden haku jää näkymättä.

Kohdelukijat? Älä ajattele alussa heitä, loppusilauksessa voi korostaa juoksevuutta ja luoksetulevuutta.

Tekijän ulkoinen olemus? Kannattaa käydä tsunamin aikana roikkumassa lyhtypylväässä tai perua viime hetkellä virkamatkalla nousu tulevaan onnettomuuskoneeseen. Glamour ja suosio seuraa elämänkärsijänä kotvan aikaa. Myöskään pohjoisen pitkätukkaisin kalju ei ole huono hahmo.

Oma maa, muu maa? Matkakirja on tietokirja, meidän taiteemme kelpaa erinomaisesti myös vientiin.

Taiteellinen kaari vai Ykköshitit? Iskevät runot omaan kirjaansa. Kaunista kirjallista kokonaisuutta vertaan rytmiltään kamariorkesteriin ja sijoittelultaan taidegallerian näyttelyyn.

Kenen Laulu? Milloin kenenkin lauluja lauletaan, luonnon puolesta.

Entä runoilija itse? Oletko noheva kylläpäs keksin -sanelija vai itkevä huilu? Onko niitä muita vaihtoehtoja?

Miehiä runolle enemmän! Tietänet toki, että kymmenien sanoittajavaltamerien itkun ja ilon pinnannousujen jälkeen, uroitten puolesta taisteltua, koko maailmassa on rauha.

 

SOUTAJALLE

Lopuksi sparraus: Kerran sitä tahtoi kirjoittaa proosaa, ne elämän ensimmäiset toistakymmentä vuotta, kun ei ollut vielä tätä hengissä pysymisen hätää.

Runo tuli siksi, kun kunkin; elämän ja ne kaksi aikaa siitä poissa ollessa, viettäisi mahdollisimman täyteläisinä. Ei silloin vain proosan perään haukotella.

Proosa voi niin hyvin, että joskus kateeksi käy. Mutta suosio syö!

Me säkeillä ammutaan pitkät kuvat kuin jousennuolet pieneen tilaan, iltaan lyhyeen. Vaikka vähälle huomiolle jääden. Samassa otsallamme omenaan vastaan otetaan. Inspiraatio on omena. Ole nuoli, ole Wilhelm Tell. Aina pikkuisin kesäajatuksin.

 

Runokirjaa pukkaa.

 

 

Tapani Tavi

Runoilija-kirjailija 

 

 

Pellolaissyntyinen kirjailija ja dramaturgi Maria Peura ohjaa tänä vuonna Sodankylän kirjoittajakurssilla lapsille ja nuorille kirjoittamista. Peura asuu nykyisin Porvoossa ja viihtyy siellä hyvin, mutta Lappi ja erityisesti vanhempien kesäpaikka Raanujärvellä ovat hänelle edelleen tärkeitä. Tärkeä on myös meänkieli, josta tuli oma kieli, vaikka hänen muualta muuttaneet vanhempansa eivät sitä puhuneet.

Peura kertoo kirjoittaneensa aina. Jostakin syystä hän ei koskaan näyttänyt koulussa tekstejään ja on vain hyvillään, että julkaisi esikoiskirjansa vasta aikuisena. Vuonna 2001 ilmestynyt ”On rakkautes ääretön” oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja sijoittui selvästi pohjoiseen. Myös uusimmassa, novellikokoelmassa ”Tunkeilijat” puolet teksteistä on kirjoitettu Pellon murteella.

”Meänkielen puhuminen on ihanaa, se saa tuntemaan, että on kotona. Kieli on tärkeä osa identiteettiä. Kieli ei unohdu.”

Pellolainen opettajan tytär tunsi itsensä välillä oudoksi ja ulkopuoliseksi. Ehkä siksi hän samastui Timo K. Mukan persoonaan, vaikka perehtyi Mukan tuotantoon vasta nuorena aikuisena. Oli tärkeää tietää, että Mukka oli käynyt kylässä, kun Maria oli pieni vauva.

Peura halusi nuorena intohimoisesti niin kirjailijaksi, näyttelijäksi kuin lääkäriksikin. Kotona kannustettiin kirjoittamaan, mutta pidettiin tärkeänä opiskella kunnon ammatti. Peura lähti Tampereelle opiskelemaan saksaa, mutta se ei tuntunut omalta. Lopulta ovet avautuivat Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalle.

”Se oli loistava kirjailijakoulu.”

Hän pitää draaman kirjoittamisesta, mutta proosa on luontaisempi laji.

Pirkko Saisio oli proffana ja myös proosasta sai opintopisteitä. Oli tilaa kirjoittaa ja oltiin koko ajan asian äärellä. Koululla sai palautetta ja siellä kannustettiin.”

Peura kertoo, että hänelle on ominaista hioa tekstejään pitkään ja kirjoittaa tekstit moneen kertaan. Koulu vahvisti omien henkilökohtaisten aiheiden löytymistä ja myös samanhenkinen porukka oli tärkeää.

Peura vei pääsykokeisiin esikoisromaaninsa ensimmäisen liuskan ja kirjoitti kirjan ensimmäisen version heti kun pääsi kouluun. Dramaturgiopinnot olivat toisaalta yksinhuoltajaäitinä hyvin raskasta aikaa, mutta jostakin kumpusi kova kiihko päästä käsiksi siihen, mitä oikeasti haluaa tehdä. Hän kertoo myöhemmin ihmetelleensä, kuinka jaksoi sen kaiken.

Raskaan esikoisteoksen jälkeen kustantaja ehdotti Peuralle kevyempää ja syntyi lorukirja ”Mimmi Moun ilotaika”. Toni Edelmann sävelsi suuren osan kirjan loruista ja Peura dramatisoi sen näytelmäksi, jota on esitetty Kokkolan ja Jyväskylän kaupunginteattereissa. Kustantaja ehdotti sarjaa, mutta loruttelu alkoi jo ahdistaa:

”Loruja tuli kaiken aikaa, päivät ja yöt. Oli pakko vääntää hana kiinni ja päästä kirjoittamaan jotakin muuta. Ehkä jonakin päivänä jatkan.”

Kaikille kirjoittajille ja kirjoittamisesta kiinnostuneille suunnattu ”Antaumuksella keskeneräinen” sai alkunsa Teatterikorkeakoulun kurssilla, jolla tutkittiin sitä, mikä estää kirjoittamisen. Liiallisen itsesensuurin kanssa kamppaileminen on monelle harrastajakirjoittajallekin tuttua, samoin häpeän, syyllisyyden ja pelon kohtaaminen. ”Antaumuksella keskeneräinen” voi auttaa aukaisemaan lukkoja.

Peuran mielestä on vaikeaa puhua omista fiktiivisistä teoksista, mutta tästä kirjasta hän keskustelee mielellään. Eri alojen ihmisiltä on tullut kirjasta paljon palautetta.

Peura toteaa, että kirjoittamisen prosessit ovat aina samoja, kirjoititpa aikuisille tai lapsille. Ohje niin kesäkurssille tulijoille kuin meille muillekin on napakka:

”Kirjoita niin että itsekin yllätyt!”

 

 

Arja Vasama

 

 

 Lavarunoasentoja

 

Ihan kohta on mun vuoro. Sydän yrittää ulos. Korvissa humisee. Kädet hikoilevat. Kurkku on karhea. Hörppään vettä. Niskajumi. Pakko nousta jaloittelemaan. Hengittelen. Hörppään viiniä. Miten tekstiä on näin paljon? Mikä on papereiden järjestys? Miksi ne ylipäätään ovat? Jaksaako kukaan kuunnella? Nyt menen. En kyllä muuten mene. Joku katsoo, nyökkää, hymyilee. Kutsuu nimeltä, hyräilee. Tai ehkä se on sydän, joka on jo karkuteillä. Menee kohti lavaa.

Lavarunolle kaikki on mahdollista, jopa suotavaa, sääntöjä ei ole - ja siinä piilee lajin kiehtovuus. Kuka tahansa, jopa kaltaiseni ns. normielämässä ujohko ihminen, voi lavalla rohkaista mielikuvituksensa ja esittää omaa runouttaan. Esiintyjälle lavaruno on adrenaliiniryöppy, jossa samalla asettuu alttiiksi, keskittyy läsnäoloon ja haastaa itseään. Se on taiteilua henkilökohtaisesti paljastavan häpeän tunteen ja lavan mahdollistaman suojan rajapinnoilla. Papereilla tai ilman. Aina vähän mysteeri.

Minulle runo on ensisijaisesti tunne ja tunnelma. Livetilanteessa esittäjä on välittömästi tekemisissä yleisön kanssa. Sen myötä tulee kuin puolivahingossa ottaneeksi runoasennon, virittäytyneeksi runomoodiin. Kuulijan mielenkiinnon säilymiseksi lavaruno vaatii usein omakohtaisuutta, tunnustuksellisuutta, niiden tuntua. Esittäjänä ammennan väistämättä siitä minkä tunnen parhaiten eli itseni ja kokemukseni ja kerron asioista omien lasieni läpi.

Samalla olen kuitenkin joku muu, olen runon puhuja. Parhaimmillaan esitys on eläytymistä runon puhujan nahkoihin. Esittäjä asettuu minämuotoiseksi kokijaksi tai jonkin tilanteen kertojaksi. Elää roolia runon omalakisessa todellisuudessa. Siellä puhujalla on itsesensuroimaton mahdollisuus sanoa ja käyttäytyä fiktiivisen maailman vaatimalla tavalla.

Vähäisellä kokemuksella voin jo sanoa, että yleisö on lavarunotilaisuuksissa kannustavasti esiintyjän puolella. Kuulijaa voi palkita ja herätellä esimerkiksi suoralla puhuttelulla, kysymyksin sekä esittämällä asioita väitelauseina tai absurdeina faktoina. Mikin varressa ymmärtää jotakin siitä, kuinka auki on kirjoittajana myös itselleen. Kuulee omin korvin, toimiiko teksti, onko runo emotionaalisesti uskottava. Tai tavoittaa sen, miten runon rytmi soi, kenessä sen mahdollisuus resonoi.

Tulevia lavarunotapahtumia Rovaniemellä: Granden Cult -klubilla sanataide-esityksiä ja open mic 12.5. klo 21-23. Poetry Slamin Lapin aluekarsinta Mustassa Kissassa 30.5. klo 19 alkaen. Molempiin voi ilmoittautua paikan päällä.

 

 
Tiina Qvist

 

Kirjoittaja Tiina Qvist Korundissa
Kirjoittaja Tiina Qvist Korundissa

 

 

Lisätietoja