Tervetuloa Lapin Kirjallisuusseuran sivustolle!

Lapin Kirjallisuusseura on avoin kaikille kirjallisuuden ystäville. Seuran jäseneksi voi liittyä hallitukselle osoitetulla hakemuksella osoitteessa: c/o Erkki Kaila, Kiveliötie 2 B, 96500 Rovaniemi, sähköposti: lapinkirjallisuusseura@gmail.com tai täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen

Verkkosivujen ja jäsenlehti Lapillisen lisäksi lappilaisen kirjallisuuden kuulumisia voit seurata Twitterissä.

Kirjallisuusseura on myös Facebookissa. 

Lue lisää seuran toiminnasta

  

Kittilässä 5.7.2020 Runohuone ry:n järjestämässä Lyyriset räkkäolympialaiset! PIHARUNO: -tapahtumassa esiintyi kahdeksan finalistia laajalti Lappeenrantaa ja Nurmijärveä myöten. Heistä Piharunoksi valittiin sodankyläläisen Pyritan esitys Kahtena:

 

Kahtena

 

 

Lohduttoman tragedian kauhut näyttäytyvät tässä
maisemassa, jonka ilmaan samaistuu pelon ja
vihan hajut- murhenäytelmänhahmon
uloshengityksestä...


Jokainen sisäänhengitys on täynnä
syvälle tulvivaa surua, johon hän
hukuttaa itsensä.


Taistelut on hävitty, kohtalokkaat
erehdykset tehty. Julmuus, irstaus ja
raatojen asennot -paljastavat kaiken- On
tullut aika puhdistuksen.


Ei ole enää mitään näyteltävää
, ei enää muuta tehtävää, kuin riisua
naamiot ja nähdä mitä jäljelle jää...


”-Että mitäkö?” Vain paljas sydän joka
kuiskaa hiljaa: ”-Ei mitään...”


Murtunut hahmo kavahtaa: ”-Eikö mitään?!
Eikö kyyneliäni lasketa? Perkelettäkö tässä
sitten nyyhkimään!”
Katkeraksi muuttuvat kyynelet, niiden polttaessa nahattomaksi riisutuilla
kasvoilla. Löytyipä sentään jotain vielä puhdistettavaksi: Raivoisasti käy
traagikko Epätoivonsa kimppuun.. Vauhkoontuneet silmät hakevat katseelle
suuntaa, kunnes yhdessä räpäyksessä pysähtyvät naulittuina näkemään -
kaksoisolentonsa ilmestyvän tyhjästä.


”-Mitä helvettiä? Ei voi olla totta, että
kaiken tämän tuskan keskelle ilmestyy tämä
sama surkea tila vielä uudestaan- puettuna
ylle toiselle täsmälleen samanlaiselle
olennolle!?”


Loppu on varmasti lähellä, kun hahmokin
jo näkee itsensä kahtena... Mutta ei!
Tällaisella näyttämöllä ei loppukaan tule
ihan näin helpolla.


Tragedia jatkuu, kun sen hahmo huomaa jälleen
erehdyksensä: Hänhän katsookin omaa
heijastustaan peilistä- häneen katsovan silmän
pinnassa...


Ihan huomaamatta on katsoja hiipinyt tähän tragediaan ja
vielä niin lähelle, että kohtalonsa runtelema traagikko
näkee hänestä oman itsensä.


Kuka on tämä vieras hahmo, joka
keskeyttää juuri meneillään olleen
puhdistuksen?


Nyt ei kunnian kukko laula, sen kiekaus
katkeaa kuin kirveellä kaula: Sillä silmät ovat
Iloisen Narrin.

 

Komedian Suuri Sankari-Pelle
katsojansa silmiä hymyillen kutsuu

mukaan hilpeän värikkään asunsa leikkiin.


Traagikko kalpenee väreistä: ”-
Saatanan irvailija! Mitä teet täällä- olet
väärässä näytelmässä! Oletko hullu ja
mielenvikainen, kun ilmestyt tänne? Vai
onko tuo hymysi vilpillinen- tulitko
tekemään pilkkaa? Siinätapauksessa -
olet julma peto! Hah,Tulit koska haistoit
veren!” Hän lausuu irvistellen.


Narri kallistaa hämmästellen päätään ja
lausuu hellästi: ”Ystävä kallis, en ole
vasta tullut,

en ole tullut ollenkaan.
Sillä olen jo ennestään
olemassa kaikkialla, mutta
puhkean kukkaan
vain ristiriidalla. On tämä tilanne oikea ja
totuudenmukainen, jos sinä näet minut nyt olen
juuri sinulle auennut. Olen sinun oma narrisi.
Nöyrin palvelijasi, valmiina kirvoittamaan
naurusi, päästämään ilmoille ilosi!” Näin lausuu
Narri, totinen pelle, ja kumartaa tehden kunniaa
traagikolle.


”-Vai ristiriidasta kukit sinä huumorin kukka!”
Parkaisee traagikko ja vastaa: ”-Totta totisesti,
kaunis kukka oletkin! Senkin sekasikiö! Häpeän
raiskaaman Kunnian repivällä tuskalla synnyttämä
mätä hylkiö- Elinkelvoton olet! Muka palvelija? En
kaipaa kaltaistasi. Ei ole iloa, ei ole jäljellä yhtään
hymyä. Ilo on kuollut- Sinä juuri tapoit sen kun
ilmestyit. Sinä typeryydelläsi veit viimeisen
mahdollisuuden, veit tragedialta armollisen
puhdistuksen. Ilman sitä, kärsimys on ikuinen.
Vieläkö tahdot olla iloinen? Oletko juuri, niin
murhanhimoinen...?”


Yhä vain Narri suloisesti hymyilee
ja naurahtaa, kuin hauskalle vitsille itsekseen. ”-
Rakkaani...” Hän oivaltaen lausahtaa. ”-Ymmärrän
reaktiosi- se on kohtaloasi ja omat voimasi ovat
uuvuttaneet sinut taistelussasi. Annan anteeksi sanasi-
puolestasi. Olet väsynyt ystäväiseni, niimpä elpyäksesi,
laske heikkoutesi lepäämään myötätunnolleni. Vaivuta
kuormittunut mielikuvituksesi unen taajuuksille. Ja Kun
olet valmis -herää- Ja sitten, yhdessä leikitään!”
Samassa pelle loikkaa- tekee kuperkeikkaa,

mutta kompuroikin maahan turvalleen...


Kun Pellen kuraiset kasvot nousevat maasta, on niillä
yllättynyt ilme, Traagikko hörähtää tahtomattaan sille... Hänen
väsyneitä silmiään kirveltää, kun ne painuu kiinni- mutta se
menee ohi ajallaan... Herättyään hän yhä muistaa murheensa ja
nyt niiden rinnalla tuntee puhtainta iloa.


Taistelu oikeasta totuudesta- olikin vain
leikkiä. Uskon varjolla toteutettua
Ristiriitaretkeä.

Siellä missä ilo ja suru näkevät toisensa,
onnen vienot tuoksut leijailevat ilmassa,
pölyttäjien etsiessä niistä auenneita kukkia.

 

Pyrita

 

 

  

Syksy kutsuu kirjoittamaan

 

Mitäpä tehdä syksyllä, jos tuntuu siltä, että korona edelleen häiritsee vakavasti vapaa-ajan viettoa? Tietenkin kirjoittaa. Jos kaipaa ympärilleen muita kirjoittavia ihmisiä, voi kurssille osallistuminen olla hyvä idea. Kursseilta saa hyviä ideoita, kaivattua palautetta ja usein myös uusia kirjoittajaystäviä.

Verkossa on tarjolla monenlaisia kirjoittajakursseja, jos tuntuu siltä ettei halua osallistua lähiopetukseen.
Luovan kirjoittamisen arvosanaopintoja voi suorittaa sekä lähiopetuksena että etänä.
Jyväskylän yliopiston vaatimusten mukaiset luovan kirjoittamisen perusopinnot on mahdollista suorittaa kokonaan etänä https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/kirjoittaminen.

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto järjestää Turun yliopiston vaatimusten mukaisia luovan kirjoittamisen perusopintoja https://www.ppkyo.fi/fi/luova-kirjoittaminen-25-op-ty-7/. Opetus on lähiopetusta. On mahdollista ottaa vain osia ohjelmasta, esimerkiksi lyriikka tai proosa, sen mukaan mikä itseä eniten kiinnostaa

Kirjoittajaklubi järjestää lyhytkursseja mutta myös pidempiä kursseja, esimerkiksi Matalan kynnyksen runopaja: “Oman elämäsi runoilija” -verkkokurssi kestää 8vk (alkaa 1.10.2020) https://writersclub.fi/
Kirjoittajaklubin live-webinaarit ja kirjoittajaillat verkossa käynnistyvät syksyllä 2020. Lokakuun kirjoittajawebinaarin teemana on Anne Lukkarilan "Tee oma kirja: Näin julkaiset, myyt ja markkinoit oman kirjan!"(to 15.10. klo 18-20)


AK Kustannuksen sivuja kannattaa seurata: https://www.akkustannus.com/. Maksuton Kirjoita paremmin -sähköpostikurssi tarjoilee tilaajilleen joka kuukausi käytännönläheisiä ohjeita ja vinkkejä luovan kirjoittamisen tai luovien julkaisujen tueksi. Voit liittyä mukaan ja poistua listoista helposti milloin tahansa. Voit edetä omaan tahtiin, ja tehdä harjoitukset silloin kun sinulle sopii.


Kaikkien Suomen kansalaisopistojen kurssitarjonta löytyy verkosta,  https://kansalaisopistot.fi/. Sivun ylävalikon kohdasta Yhteystiedot voit valita itseäsi lähimmän kansalaisopiston ja tutustua sen tarjontaan. Lapissa on tarjolla lähiopetuksena esimerkiksi kirjallisuuspiiri Sanasepot Ivalossa, Omaelämäkerran kirjoittaminen Keminmaassa ja Kirjoita elämästäsi Kemijärvellä sekä paljon muuta.
Kansalaisopistojen kirjoittamisen verkkokurssit löytyvät suoraan linkistä https://kansalaisopistot.fi/verkossa/kirjallisuus-ja-teatteri/


Pyrimme tiedottamaan Lapin Kirjallisuusseuran FB-sivulla kirjoittajakursseista sitä mukaa kun niistä saadaan uutta tietoa. Alkavat kurssit kannattaa lähettää seuralle tiedoksi osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

Arja Vasama

 

 

  

Juhannus Pykeijassa

 

Norja avasi rajansa sopivasti ennen juhannusta. Tietämykseni Finnmarkin asukkaista, ennen muuta suomalaisista, on lievästi sanottuna puutteellista. Tietämättömyyteni lisäsi tuskaa, sillä kotona kurinalaisessa koronakaranteenissa katselin vaimoni kanssa ahnaasti dokumenttiohjelmia. Niistä yksi kosketti meitä kovasti. Iäkkäät norjalaiset kertoivat oikeustaistelustaan valtiota vastaan. He olivat saksalaissotilaiden lapsia, joita sodan jälkeen syntyi Norjan maaperälle lähes kymmenen tuhatta. Lapsia ja heidän äitejään oli kohdeltu huonosti. Vasta tällä vuosituhannella Norjan hallitus myönsi tehdyt ihmisoikeusrikkomukset ja maksoi symbolisia korvauksia kärsimykset kokeneille ihmisille. Pääministeri pyysi anteeksi, kuudenkymmenen vuoden viiveellä, saksalaislasten epäinhimillistä kohtelua. Olisikohan näillä tapahtumilla mitään yhteyttä Lapin saksalaislasten ja heidän äitiensä kohtaloihin?

Mutkitteleva tie Pykeijan kylään rakennettiin vasta 1960 -luvulla. Sitä ennen oltiin meren ja Vesisaarelta tulleiden huoltokuljetusten varassa. Varangin vuonon rannalla sijaitsevaa kylää kutsutaan suomalaiskyläksi. Eikä turhaan, sillä kylässä pärjäsi mainiosti suomen kielellä. Saksalaiset säästivät vetäytyessään Pohjois-Norjasta kylän ahnailta liekeiltä. Sen sijaa muu vuonoa ympäröivä asutus tuhottiin. Pykeijassa elää myytti komentaja Flackista, joka asetti oman henkensä peliin suomalaiskylän suojelemiseksi. Mies selvisi sodasta ehjin nahoin ja vieraili tuttaviaan tapaamassa kuusikymmenluvulla. Tuskin tällaisista asioista palturia lasketaan edes juhannusaattona 2020 Jäämeren rantasaunassa.

Sodassakin poikkeus vahvisti pääsäännön.

Kylän rukoushuone, jota ympäröi hautausmaa, sijaitsi kuten Suomessakin keskellä kylää. Hautakivien nimet vilisivät Anttiloita ja Lauriloita sekä muita vähemmän Norjaan viittaavia sukunimiä. Jo useita sukupolvia sitten saapuneet suomalaiset olivat saaneet viimeisen leposijansa Jäämeren rannan kalastuskylässä. Suomesta on lähdetty nälkää pakoon niin moneen ilmansuuntaan – pohjoiseenkin.

Karu vuono, kaunis kylä siisteine omakotitaloineen oli kuin tuulahdus toisesta maailmasta. Tekisi mieli sanoa edellisen vuosituhannen maailmasta. Jäämeri näytti meille kahdet kasvonsa: ensin myrskyävät ja heti perään tyynen siniset. Mykistävää. Sukulaisemme eivät juhlineet juhannusta samalla tavalla kuin Suomessa tehdään. Tai tavallaan, sillä monet kylän asukkaista olivat poistuneet pikku mökeilleen ympäri vuonoa.

Kylän Bistrossa, siinä ainoassa, tein pitkälle meneviä johtopäätöksiä suomalaiskylän tulevaisuudesta. Kuppilan yhteydessä oli leipomon myymälä, jossa kylän iäkkäät asukkaat kävivät ostoksilla. Heitä on isännän ilmoituksen mukaan enää alle sata. Norjalaisturisteja oli liikkeellä niukasti, me edustimme ulkomaalaisuutta. Suomalaisjuuret omannut talon varttunut isäntä tarjoili valkoviiniä ja jutteli suomeksi. Kylän postineiti, taloon Thaimaasta tuotu miniä, palveli meitä englanniksi. Hän oli asunut kylässä jo neljätoista vuotta. Kassapalveluista ja keittiöstä vastasi nuori helsinkiläismies, joka oli vuosi sitten ihastunut kylään ja jäänyt sinne asumaan – toistaiseksi. Menomestat ovat kuulemma kaukana, aina Kirkkoniemessä saakka.

Näille rannoille on vaikea saada nuorisoa asettumaan ja vielä vaikeampaa kylään jääneillä miehillä on löytää vaimoa Varangin vuonolta. Kotimaiset vaimoehdokkaat suuntaavat kohti Osloa ja muita Etelä-Norjan keskuksia. Nuoret naiset tulevat Thaimaasta rikastuttamaan Pykeijan suomalaiskylää. Nuoria miehiä on vain kovin vähän ja osalla muuttohalu vuonon toiselle puolelle Vesisaareen, korkeamman elintason perään, on suurta ja ymmärrettävää.

Kotimatkalla tuli mieleen Saimaan norppa ja Nestori Miikkulainen. He olivat Junnun sanoituksen mukaan lajinsa viimeisiä. Kymmenen vuoden kuluttua suomalaisjäljet Varangin vuonon ympärillä on nähtävissä hautakivissä, museoissa ja Vesisaaren upeassa suomalaissiirtolaisten kunniaksi pystytetyssä patsaassa.

Sellaista elämä on.

 

 

Arvo Myllymäki

 

 

  

Kuljeskelevien kertojien kavalkadi

 

Kun kertojalla tarina kuljeskelee hän on runoilija. Hän pätkii sitä muita kertojia lyhyemmäksi. Ja taas kuljeskelee samassakin pätkässään edes ja takas.

Ikinä ei tehdä parasta runoa koska sen herkimmät kaikki osat ovat herkimpien ihmisten tai muiden aistivampien elävien hallussa ja heitä ei kukaan ole voinut tukea minkään menneen ajanlaskumme aikana eikä tulevankaan aikana, eikä taida voida eli osatakaan koskaan tulla tukemaan. Tue runoa, tue ymmärrystä!

Runous parantaa maailmaa. Laulukin saa tuntemaan mutta runous ajattelemaankin. Moni pelkää kohdata runoja. Älä sinä pelkää.

Tervetuloa kuuntelemaan ja näkemään kun kahdeksan omien tekstiensä esittäjää on läsnä.

Lyyriset räkkäolympialaiset! Piharuno. -tapahtuma on sunnuntaina 5.7.2020 Kittilässä.

Runoilijat esiintyvät klo 12-13.

Piharuno palkitaan klo 14. Lyyriset räkkäolympialaiset jatkuvat eri teemalla vuosittain.

 


Lyyriset räkkäolympialaiset! Piharuno - omien tekstien esittämistapahtuma.
Ohjelmassa esiintyvät lukien, lausuen tai laulaen:

Paula Alajärvi, Sodankylä
Kirsi Karhu, Rovaniemi
Irja Korhonen, Oulu
Pyrita, Sodankylä
Tarja Okkonen, Nurmijärvi
Pilvi Valtonen, Lappeenranta
Roosa Ylipahkala, Kittilä
Päivi Ylivaara-Mikkola, Sodankylä

Tilaisuudessa palkitaan Lyyriset räkkäolympialaiset! Piharuno.

Tiedustelu:
Tapani Tavi, puh. 040 846 3036, sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

  

Runous elää vahvasti

 

”Tuo minulle auringonkukka!”, ”Huhtikuu on julmin kuukausi…”

Runoilijat Eugenio Montale & T.S. Eliot puhuvat ajankohtaisin sanoin keväästä ja kesästä. Samoin Eino Leinon sanat ”tuoksut vanamon ja varjot veen” muistuvat aina keskikesällä mieleen. Runoilija Saima Harmaja kirjoitti toukokuun sateesta, varjojen lennosta, väikkyvästä nurmesta, helläksi helenevästä keväästä.

”En enää muista, miksi nyyhkytin”, toteaa hän runossaan.

Taiteilija Reidar Särestöniemen runot tuhoutuivat tulipalossa eräänä uudenvuodenyönä. Silti hänen rehevä runoutensa elää hiiltyneissä paperinpaloissa, kirjeissä ja raikkaissa maalausten nimissä. Runon sitnu, tuore heinä versoo sinnikkäästi sieltä täältä; kasvua ei voi mikään estää.

Reidar opiskeli ja matkusti paljon, mutta hän myös viipyi pitkiä aikoja kotiseudullaan ja tutki sen luonnon yksityiskohtia äärimmäisen tarkasti. Kiemuraisista hyönteisen puremajäljistäkin galleriansa hopeanharmaissa hirsissä hän totesi:

”Se on niinko ihmisen elämä, vailla mittään järkeä, mutta silti niin kaunis.”

Monilahjakas taiteilija Nils-Aslak Valkeapää kirjoitti koskettavia runoja Lapin kevään öistä niin valoisista. Kevät, kesä ja juhannus ovat aina olleet vahvasti elettävän elämän, syvien tunteiden ja toiveiden aikaa. Joet ja järvet väikkyvät aamuauringossa ja myös syvän tummissa varjoissa. Jokainen hetki pysäyttää.

Lappilainen kirjoittaja elää pohjoisten luonnonaarteiden keskellä: kesällä lempeä tuuli puhaltaa vaaroilta ja tunturista, tuulella on paljon asiaa. Ounasjoki elää, se virtaa vapaana Särestönkin ohi. Havupuiden kaarnassa tuoksuu lämpö. Vaami vasoo jäkäläisen kiven viereen luottaen siihen, että kesäkin pitää vasasta huolta. Kiiruna tunturissa pyöräyttää munansa kuoppaan, jossa on pehmusteena muutama pehmeä höyhen.

Runo elää vahvasti keväästä ja kesästä raskaan talven jälkeen. Uusia tapahtumia on luotu, lavarunous elää. Lappia-talon teatteriväki otti ohjelmistoonsa Toiverunoklubin. Oulun teatterin virkeät runovideot herättävät henkiin kirjahyllyyn ehkä jumittuneiden runokirjojen puhujat. Runokirjat äänikirjoinakin tarjoavat kuulijalle tuoreen matkan. Edesmenneidenkin runoilijoiden sanat tarkoittavat tänä kesänä jotakin aivan uutta.

Pian lumen seasta tunturikasvit ylpeinä kohottavat kukintonsa: purppuraista, sinistä, valkoista, vihreää. Kulkija avaa uupuneet silmänsä merkillisen talven jälkeen. On aika kokea kesän hyvyys, innostavuus ja toivo. Syvän lumen jälkeen arnikki kuin auringonkukka nostaa kukintonsa valoon!

 

 

Sinikka Labba, Enontekiö

Lapin Kirjallisuusseuran hallituksen varajäsen 


Lisätietoja