Kari Välimäki: Ja niin me taas mässäiltiin

 

Lapin Kirjallisuusseuran ja Revontuli-opiston yhdessä järjestämä keväinen kirjoittajakurssi on muodostunut minulle yhdeksi vuoden kohokohdista. Se on mukavampi kuin joulu ja juhannus yhteensä, sillä ähky on toisenlainen. Jouluna syödään, ja vatsa pullistuu, juhannuksena juodaan, ja uho pullistuu. Sodankylässä nautitaan hengenravintoa saman mielisten seurassa, ja hyvä mieli pullistuu.

 

Sodankylässä Sompion koululla on tarjolla ruumiillistakin ravintoa, keittiö parantaa tarjoiluaan vuosi vuodelta. Kaurapuuroa tosin jäin kaipaamaan, vaikka tarjottu neljänviljanhuttu oli oikein hyvää. 

Opettajat olivat ykköslaatua: Taija Tuominen opetti proosaa, Siri Kolu lapsille kirjoittamista, Riina Katajavuori lyriikkaa, Janne Rosenvall elokuva- ja tv-käsikirjoittamista ja Juha Hurme draamaa. Tästä paketista haukkasin Riina Katajavuoren opettaman lyriikan.

Se oli pieni järistys. Valitsin tahallani epämukavuusalueeksi kokemani lyriikan ja uskoin saavani siitä aineksia kaikkeen kirjoittamiseeni. Sain myös. Opin, että runo on se, mitä runoksi sanotaan, eikä ole mitään erityistä raatia, joka päättäisi runouden olemuksesta, tai edes pinnasta. 

Muutkin vaikuttivat tyytyväisiltä kursseihinsa ja opettajiinsa. Keskusteluissa vertailtiin edellisvuonna opettajilta saatuja oppeja tämän vuotisiin ja harmiteltiin, ettei voi olla kerralla kuin yhdellä kurssilla. Onneksi oli aamuluennot, joilla jokainen sai ammentaa jokaisen opettajan ymmärryksen merestä tietopisaroita oman ajattelunsa maljaan. 

Aamuluennot ovat erityisen mielenkiintoisia siksi, että opettajat eivät niissä kerro vain kulloiseenkin kurssiinsa liittyvistä asioista, vaan puhuvat vapaasti valitsemistaan aiheista. Näin Sodankylässä saa yllätysoppia kaikesta maan ja taivaan välillä. Tosin on myönnettävä, että se liittyy usein kirjallisuuteen tai kirjoittamiseen tavalla tai toisella.

Iltaisin saunakamarissa juteltiin kirjoittamisesta ja laulettiin lauluja. Oli hienoa nähdä, miten ihmisten kasvot loistivat. Välillä luettiin omia tekstejä, proosaa, raapaleita, runoja. saunottiin ja paistettiin makkaraa. Takkatuli loimusi ja takan ääressä istujille tuli kuuma. Hyttysiä, Lapin ihania inisijöitä, oli oven takana liuta.

Perinteisten perjantaikarkeloiden ja uusien kirjojen syntypolkujen esittelyn lisäksi iltaisin oli muutakin mukavaa monologeista matkakuvaelmiin. 

Sää suosi. Oli viileän raikasta ja satoi. Keskiviikkoaamuna maa oli lumen peitossa. Aika kului mukavasti, kun ei tarvinnut miettiä lähteäkö kävelylle metsään vai tallustaisiko kylille. Ajan saattoi käyttää kirjoittamiseen ja saunakammariaktiviteetteihin. 

Oli oikein ratevaa. En halunnut lähteä pois.

 

 

Riina Katajavuori.Kuva: Jukka Tarkiainen
Lyriikan ryhmän ohjaaja Riina Katajavuori. Kuva: Jukka Tarkiainen.

 

Paula Alajärvi. Kuvaaja Jukka Tarkiainen.
Tästä se alkaa. Innokkaat kirjoittajat kokoontuivat Sompion koulun Paarmanin saliin maanantaina 6.6.2016 kuulemaan Paula Alajärven tervetulosanoja ja viikko-ohjelman esittelyä. Kuva: Jukka Tarkiainen.

 

Jenni Myllykoski: Ensikertalaisen kokemuksia

 

6.6.2016 saavuin Sodankylään jännittyneissä tunnelmissa. Alkamassa oli kirjoittajakurssi, kuusi päivää proosan opiskelua. Monivuotinen haave oli toteutumassa, mutta vatsassa oli melkoiset perhosbileet. Pitkä sairausloma oli vaatinut veronsa ja saanut hiukan erakoitumaan, uusien ja vieraiden ihmisten tapaaminen jännitti. Sodankylä oli paikkana ja maisemina tuttu, takana kun on liki neljänkymmenen vuoden mökkeilyhistoria Unarin kylässä, muuten kaikki oli uutta ja outoa. 

Ensivaikutelma oli jo lupaava, samanhenkisiin ihmisiin oli helppo tutustua jopa ihan ruokajonossa. Oma ryhmä vaikutti mukavalta ja kirjoittamisessa päästiin vauhtiin heti ensimmäisellä tunnilla. Jännittynyttä ensikertalaista huojensi se, ettei tekstejä ollut pakko lukea ääneen eikä niitä jaettu koko ryhmän kesken. Alun ujostelun jälkeen lukemiskynnyskin ylittyi jo toisena kurssipäivänä, ryhmän henki ja Taija-opettajan kannustus auttoi rohkaistumisessa. 

Kuuteen päivään mahtui paljon, teoriaa, keskustelua, pohdiskelua -ja tietenkin kirjoittamista. Ensimmäisen päivän esittelykierroksella kerroin tulleeni kurssille, koska olin ”hukannut pöytälaatikon avaimen”, kirjoittaminen on ollut aina luonteva tapa purkaa ja käydä läpi erinäisiä asioita, mutta nyt kipinä puuttui eikä sanoja tuntunut saavan paperille. Tässä kurssi oli suorastaan käänteentekevä, yhtäkkiä sanoja vaan alkoi virrata ja rohkeus lukea tekstejään muille ja vastaanottaa palautetta kasvoi päivä päivältä. Juttutuokiot yli kurssirajojen avarsivat myös maailmankuvaa ja ruokkivat inspiraatiota. Kadonnut pöytälaatikon avain löytyi päivien mittaan ja itsestäkin löytyi kadoksissa olleita puolia, positiivisessa mielessä.

Minulle kurssista tuli kuuden päivän kasvutarina, itsevarmuus ja -luottamus kohosi ja into ja ilo kirjoittamiseen löytyi uudelleen. Tuli kuulosteltua omia intressejä ja tarpeita ja tehtyä matka, joka toivottavasti poikii rohkeita ratkaisuja ja uusia tuulia tulevaisuudessa. Ja jo toisen päivän iltana päätin, että ensi vuonna uudelleen!