KOTIMAANI SUOMI

  

Tässä minä olen, Suomiäiti
kädet pystyssä elämälle antautuneena
tuulien armoilla mutta aivot tallella
pää pohjoisen tunturin olkapäällä.
Silmät kuin siniset lähteet
Suu valmiina mihin vain -
puolustautumaan vaaran uhatessa.
Kaula, niemeke vesien välissä
tarpeellinen ja joustava
valmiina kääntymään tilanteen mukaan.
Sydän, lämpimästi sykkivä
povella kehon sylissä.
      Koko vartalo
ihmisen muotoinen ja kokoinen
      varpaat
Itämeren vilpoiseen veteen uponneena
      vasen jalka
nilkasta alas amputoituna
mutta silti toimintakykyisenä
elämään tarrautuneena.
Joet kuin verisuonet
jatkuvana liikkeenä kehossa
virta, joka ei pysähdy
sydän kuin koskien pauhu
joka sykkii, uskoo ja toivoo
uutta aamunkoittoa.
      Koko keho
vielä tallella
kädet kohotettuina taivaalle
anelemassa armoa olemassaoloonsa
globaalisten vaatimusten puristuksessa.

Tässä seison kun muuta en voi.
Lapseni, kuka oletkin, ota tai jätä,
mutta älä unohda juuriasi:
Isänmaatasi, äidinkieltäsi ja
ensimmäistä syntymäpäivääsi!

 

  

 Lilja Kylmänen

 

 

  

 

USKO

  

Päättömästi yliopistoon pää täynnä tyhjää
huomenna ei juna kulje autotta lintu lentää
mennään veteen valkoiseen lunta ei tullut

silti mä jaksan uskoo
joulupukkiin ja pyhiin vaeltajiin
ne vaihto housut ennen kiviaikaa ja suksii
ensimmäiseen vaihtoehtoon
ruokaan joku lihan himoon
ruokaan

mukka tai shakespeare heitti kirjat
sisällöt ja muodot
veteen valkoiseen vaikkei lunta tullut

sininen ajatus heitti lippuun
ristikin kopioitiin tuttuun nuttuun
värit on lapin kirjavammat
huomenna
huomenna mä lunttaan yliopistoon

ja kun ylös pääsen
luen vain Tarzania ja hylkään työpaikat
sillä mä jaksan uskoo
joulupukkiin ja pyhiin vaeltajiin
sillä mä jaksan uskoo
kun puun väri vaihtuu

ainakin sua
vain sua ja sun uskomuksii
sitä tuttuu nuttuu

 

.muupe

 

 

  

 

Kesärenkaat

  

esineet
autotallissa
muistuttivat
menneistä hetkistä
yhdessäolosta ja toivosta
erosta ja epävarmuudesta
yllättäen alkaneesta
uudesta ajasta

pinottuani kaikki
kahdeksan
käännyin ja katsahdin
ulos kirkkauteen
sokaistuen
kunnes näin taas
lentävien lehtien
liikkeessä leikkivät
hahmonne

muistin naurun
kuulin huudot
tunsin hehkuvat
kasvonne

kuinka monta
teitä olikaan

 

 

Erkki Kaila

 

 

 

Lähtö

 

 
Kun olin katsellut tarpeeksi kauan siipiäsi
ja sitä räpistelyä, voi sitä räpistelyä,
opetin sinulle 
kuinka lentää
  kuinka huutaa
    kuinka nousta ylemmäs 
 
ja niin 
 
hulmahdit ääni edelläsi
taivasta vasten taivaalta taivaasta
 
 
ja minä
    
meren violettiin kovuuteen minä laskin pääni, kampelanmuotoisen
 
Enkä voi olla varma mitä tapahtui mutta muistan hyvin selvästi että
niissä portaissa ei liikkunut koskaan ketään
päivällä oli pimeämpää kuin tammikuun yönä
 
 
Ja sitten: varjoni luiskahti valoon, läpinäkyvä
kuin lasiankerias, kuin meduusan olemattomuus
Valon kaari etsi muotoja joita ei ollut
syvyyttä joka puuttui
 
Pieni kirskunta kun ratasta käännettiin
kun jokin täyttyi, ja valui yli
 
 
Kun kaikki päättyy,
 
       solujen hidas liike yli rajan

 

 

Arja Vasama

 

 

 

Sana

 

Keksimätön sana
lehahti pihaan.
Alkoi puhua kielillä
ruohonleikkurin kanssa.
Varoi satuttamasta
itseään teriin.  

Siirtyi kauemmaksi,
pelkäsi hieman,
ei kuitenkaan paennut.

(Rohkea sana)

Alkoi tehdä tuttavuutta
koivun kanssa.
Kietoutui ympärille ja yskäisi:
”Mistä puusta rouva on tehty?”

Ei ollut sanalla sisuskaluja
niin kuin merimakkaralla,
suoltaa ulos oudoille.  

(Tietämätön sana)

Viimeksi sana nähtiin
virvoitusjuomakorissa
keskustelemassa
palautuspullojen kanssa.

 

Marko Nampajärvi

 

 

 

Että minä olen odottanut

 

Ensiksi minä odotin kohdussa

maailmaanpääsyä.

En tosin tainnut tietää sitä.

Uin kuitenkin sujuvasti ja roikuin.

 

Pienenä odotin kasvamista.

Kaikki sanoivat että odota että

kasvat ja saivat minut syömään kaikenlaista.

Mm. tillilihaa koulussa, läskisoosia kotona.

 

Sitten, siinä ihmiseksi kasvun rajalla odotin rintoja ja uutta puseroa.

Kumpi oli tärkeämpi, en ole vieläkään varma.

Molemmat sain.

 

Pitkän aikaa kaikkea tuli odottamatta: koko elämä ampaisi kerralla käsiin.

Oli siinä kannattelemista ja iloa. Ja odotusaikoja.

 

Odotus kotiutui minuun.

Kun paljon harjoittelee, tulee taitavaksi.

Odottaa onnessaan ja tyytyy onneensa.

 

 

         Tuula Saraniemi
 
 

 

Oikeaan aikaan

 

Näin miksi tapahtuu,
 
ei taaskaan onni sinua
 
nakannut maisemaan!
 
Ken tietää, milloin osuu!
 
lohduttelet minua.
 
    Ja satelliitit jatkaa matkaa radoillaan.
 
 
Vaan osuisipa aikaan oikeaan
 
onni vielä kohdalleen.
 
Viivähtäisin puiston puupenkillä
 
auringon kultasäteet sylissä,
 
tulisit siihen aamulenkillä
 
kesätuulen kutittelut poskipäissä.
 
    Sattuisimme kohtaamaan
 
    monien kaipuuvuosien jälkeen.
 
Niin satelliitit hetken radoillaan
 
matkaisivat toinen rinnallaan.
 
 
 

Sinikka Kemppainen

 

 

 

Kesäpiha

Taidan olla hieman omituinen
rakastan luontoa

villiintyneenä ja vapaana

Ikkunani alla kukkivat puna-ailakit ja kurjenpolvet
metsätähdet ja mesimarjat viihtyvät pihallani
valkovuokotkin ovat kotiutuneet.

Hollantilaiset kukkasipulit, daaliat, tulppaanit ja helmililjat
eivät suostuneet elämään kanssani 
lupiinitkin katosivat pari kesää kukittuaan

Miksi yrittäisin kasvattaa minulle vieraita kukkia
kääntäisin maata, lannoittaisin
hävittäisin tutut, ihanat luonnonkukat
miksi yrittäisin tehdä pihastani
naistenlehtien ihannepihan.

Viihdyn parhaiten metsätähtien ja puna-ailakkien seurassa
leinikin kelta kirkastaa sateisenkin päivän
kulleroitten kultapallot ja kielojen huumaava tuoksu
vievät lapsuuden metsiin ja vainioille
piharatamon lehden voi laittaa kääreeksi haavaan.

Taidan olla hieman omituinen
saattaa olla
että olen myös laiska. 

 

Toini Marjamaa

Torstaina elät
pääsiäisen tarinaa.
Kuurapuu huokaa,
muistuttaa sanomasta,
meitä herkistyneitä.

Raili Ilola

Puiden varjot,
enkelin siveltimen jälkiä
hanki-iholla,
lumimetsä jumalainen.
Aurinko laskee 
kirkkaasti tunturia pitkin.
Kaikkialla
kevättalven valojen piiloleikki.
Kuka sanoi, että hanget ovat
valkeat?
Että latu on hiljainen?

Yliäänikone halkaisee taivaan
kuin temppelin esiripun
enkä saa enää runosta, mistään
kiinni. 

Sinikka Lappeteläinen

 

 

 

 

Kerho 

Haalistunut neliskulmainen talo.
Kahdella seinällä valkoiset, rapistuneet eripariovet.
Samein silmin ikkunat katselevat
kaikkiin ilmansuuntiin.
Raskas rekkaralli
umpeen kasvanut urheilukenttä
haviseva haavikko
kuoppainen kylätie.
Kauan sitten työnjohto tanssi pikkujoulua
kirkkaiden kruunujen loisteessa.

Maarit Alatossava

 

Vuodet vierivät
       odotan
hyvin jännittyneenä
       vieläkin
            uutta päivää
mitä
      se sitten
tarjoaakin

 

Leena Patjas

runokokoelmasta Kuus kossuvichyä Kaamasessa. Siniplaneetta 2013.