Katson kauas – kuuntelen

Pilvisenä päivänä
kun taivas suljettu – Jumala nukkuu.
Aamulla, kun pilvet väistyvät
elämä jatkuu taas.
Jumala havahtuu. Herättää muut nukkujat,
enkelit ja Jeesuksen ja lähettää heidät
maailmalle hyväntahdonlähettiläiksi. 
 

Illalla, yön lähetessä maa vapisee –
pelkää tulossa olevia pimeydentöitä.
Taas kerran tapahtuu, niin kuin kirjoitettu on.
Tulevat Demonit ja valtaavat ihmisen
ja kokonaisen kansan.
Siksikö niin moni jättää elämän väliin,
hankkii lipun taivaaseen, sulkee silmänsä
ja valkaisee vaatteensa Karitsan veressä?
 

Pilvet seilaavat taivasta. Taivas kuin Euroopan kartta.
Rajat siirtyvät, valtakunnat vaihtuvat
ja alati suureneva lauma etsii tietä kotiinsa
– poltetun savimajan raunioille.
Aamun valjetessa aurinko ja tuuli pyyhkii pois
kaiken olennaisen – rajat maiden ja
ihmisten väliltä. Näin on hyvä.

 

Lilja Kylmänen  

 

yöllä vaahtera suuteli hallaa

pukeutui tuulen vaatteisiin

tähtien kirkastuessa

alastomat oksat

maa levittänyt punaisen maton

talven kulkea nurmen yli

 

Ale Koivuniemi

 

Sade on pelkkää sumua
syksy on ehtinyt joka puolelle kaupunkia,
puihin, ihmisiin

Kahvi tippuu kuten aina tähän aikaan sunnuntaisin
sanomalehti pöydällä 
jälleen paljon uutisia, joista en ole perillä
en edes yritä täyttää niillä 
tätä tyhjää tunnetta sisälläni

Talvi tulee olemaan pitkä 
kun et ole viemässä minua 
valoisaan puutarhaan, Pariisiin,
kun ulkona on lumimyrsky

En usko, että mikään piristää mieltäni

Katson ikkunasta ulos
pienen pihapuun oksalla istuu pähkinähakki
se on suojassa sateelta,
kunnes huomaa suuren kävyn maassa

pieni pähkinähakki 
suuressa maailmassa
keskittyy yhteen asiaan kerrallaan 

se alkaa nokkia sitä raivokkaasti
ja hypellä nurmikolla 

Huomaan hymyileväni sille

 

Saaga Lauri

 

Mistä sen tietää, milloin syksy tulee?

 

Tietääkö sen pimenevistä illoista
toistuvista sateista
kypsyvistä puolukoista
vai siitä
kun linnut lentävät etelään.

 

Sen tietää siitä
kun sielusi sopukoissa
haikeus kasvaa
ikävä jotain, yllättää.

 

Sen tietää siitä
kun ajatuksesi harhailevat
niillä ei ole suuntaa,
mitä ajatukset hakevat
sitä et tiedä.

 

Silloin syksy tulee.

 

Leena Pyhäluoto

 

Eksyin mokoma
ilman syytä
katosin katala kartalta
pyörin nokka sammaleissa
mutustelin marjoja,
no puukonperän äkkäsin
nätin iisakin.

 

Hämäräksi kävi metsä
lilluvaan ojaan putosin
lantioita myöten upposin
kyllä säikähin.
Pääsin ylös kun ponnistin
ojanreunalla läähätin.

 

Tien reuna! iloitsin.
Karhun ääni, pelkäsin.
Poro se vain.
 

Mutta puukkoa vielä puristin
ja auton luona ihmettelin
kun eksyin mokoma kartalta,
ilman syytä katosin. 

 

Johanna Suopanki

 

Kylpyruno 

Voi minun Heluna, voi minun Haluna.
Voi minun Heluna, voi minun Haluna.
Lasken pääni kyljellesi,
sinun suurele sivule.
Sie se tiät iloni, sie se tiät suruni.

Vetelen nisästä, utareesta ottelen.
Metenä makea juoksee,
maito suurena suihkuna.
Sie märehit minunki puolesta, märehit ja yniset.
Sie huuat minunki huuot, sie huuat ja ammut isosti.

  Sinun kylki lämmin kylki, sinun kylki pehmeä kylki.
Sinun maito lämmin maito, se maito makea maito.
Se maito mainio maito. Meän naisten kylpymaito.

 

(Runo-ote käsikirjoituksesta performanssi-/live-esitykseen MaahisMatri-Akan kirjan karjan iltalypsy, eli Maahiskarjan iltalypsy jota on esitetty kahtena kesänä Pellossa ja syntymäkylässäni Juoksengissa, minne olen rakentanut myös maahiskarjapellon. Pelto lehmineen ja Akkoineen pystytetään tänäkin kesänä. Iltalypsy-esitystä esitämme tänä vuonna ainakin Juoksengin kyläjuhlassa 13.7.2012)

 

Irene Piippola

 

Kesäaamu. Herään rantamökissä ennen muita.

Päivä levällään kuin juurekset toripöydällä

enkä pysty tarttumaan siihen. Seison lähellä

vedenrajaa, muutun tuntoelimeksi.

Ensi aalto hipaisee hietikon reunaa.

Kesäyö naurupeilissä hiukset hajallaan,

varpaitten ulottuvissa.

Telkän kotkotus

kaukana ulapalla.

 

Sinikka Lappeteläinen

 

MAAN VIRSI

Maan tuoksu kulkee ruumiini virroissa
Maa asuu silmissäni, messuaa jylhästi korvissani
kun lähenen yhä


Maa houkuttaa yhteyteensä
Maa pehmeille rinnoilleen painaa pääni
Maa asettuu kutsuun. Yksinäisten
iltojen kiimainen vieras.


- Rakas
se kuiskaa.


ja muistan, että on kevät!
Maa sykkii! Routa sulaa!


Kirjoitan pisteen joka on puolipiste –
aloitus. Taite. Yltää jo uuteen.


Ja siitä muistan että on kevät.


Vähistä yksi. Se paras.

 

Mirjam Kälkäjä

 

Tätä metsää minä kumarran.
Puolukkarypäs männyn tyveä vasten,

punainen

punertuneet mustikanlehdet
vaalealla jäkäläpetillä.
Tikka hakannut kaarnasta paloja,
puu kuivuu pian.

Latvuksessa

kahahtava tuuli
ripottaa neulassateen.
Silitän lämpimänkarkeaa runkoa.
Hyvästi ystävä

ystävät.

Ensi talvena metsäkone rutistaa
teidät syliinsä, näenkö teidät vielä
pöytänä, lattialankkuna, ehkä.

Keväällä palaan
kierrän ryteikön reunaa

muistan.

Mutaisessa metsäojassa sammakonkutu.
Jos.

 

Kaarina Ivanoff

 

Kuljet pystyssä päin
vaikka niskaasi sataa lunta
uskoit horisonttilinjan olevan siellä
minne joku epäkelpo sen sanoi asentaneensa
uskoit ja uskot yhä laahustaessasi
kalman kalpeudessa
kaduilla, jotka syövät askeleistasi puolet
kaduilla, joiden varsilla ei kuulu hurraa-huutoja
pääoma omapää kallellaan väärään suuntaan
syysmyrskyn jaloista
paapuuriin tai styyrpuuriin olisi mahdollisuus
kuka ohjaa venettäsi
tyveneen tyveneen satamaan
käännä purjeet ja jalat pois
mutasilta kadun pätkiltä
rikki poikki ja pinoon
kuuranpylväät joiden varassa
lepää harhatarha

Pasi Nurmikumpu

 

He vaelsivat    16.3.11

He vaelsivat sintolaisiin pyhäkköihin,

heittivät kilisevät kolikkonsa alttarin eteen
ja taputtivat käsiään kahdesti,
herättivät näin Jumalansa.

Pyhäkön pihassa he kiinnittivät kirjoituksensa
puiden oksille, joihin olivat pyyntönsä muotoilleet:
anna maailmaan rauha
anna minulle rakkautta
suo pitkää ikää
terveyttä.

Oliko jotain unohtunut:
pidä mannerlaatat paikoillaan
älä nostata tsunamia
älä anna ydinvoimaloiden sydänten sulaa.

Tuulessa ja auringossa toiveet haalistuivat,
unohtuivat ja laatat liikkuivat,
tsunami pyyhkäisi,
sydämet olivat vaarassa sulaa.

Heidän riisipeltonsa,
kirsikkatarhansa
ja hillityt kivipuistonsa,
ihmiset kimonoissaan ja arkipuvuissaan,
otti vastaan Tyynimeri.

Vuoristojen ja auringonnousun maa
oli peltikasaa ja mutaa,
uponneita laivoja ja talojen raunioita
joku pelastunut etsi ja löysi omaisensa.

Kuolleensa hän lähetti tuntemattomaan
buddhalaisin menoin.
Hiljaisena kohtaloonsa taipuneena hän,
joka jäi henkiin,
jatkoi elämäänsä suru hartioillaan.


Marja – Leena Vierelä

 

Istut portailla ja meluton on ilta,
et paljoa odottanut juuri tuolta lauantailta

Kuulet kuun sinulle kuiskaavan sattumalta
”sinun käsissäsi on koko maailman kulta”

Katsot kiireesti alas ja näet,
typötyhjät ovat nuo kädet

Mutta kuuletko kaukaa nuo sävelet?
ne tulevat luoksesi vähitellen

Kuulet ne kaikki.

Huomaat, kuinka koivut alkavat laulaa
kuulet sävelmiä edestä ja kaukaa

lumi, jää ja kylmyys pois sulaa,
kaikki ympärilläsi hohtaa

Metsä on aina niin suloinen,
joki taas arkaluontoinen,
kallio ainakin satakiloinen,
kuu joskus liiankin dramaattinen,
taivas on joka päivä erilainen

Sinä olet ainutkertainen.


- Saaga Lauri