Pimeyttä ei ole

 

Kivikkoisilla tunturin rinteillä
tuulen puhaltamilla pakkasaukeilla
joen uomassa hiihtäen
kasvaa pieneksi ja vahvaksi.
Työntäen juurensa sinne
kalliorakkaan, louhikkoon,
joka tottumattomalle
on vaikeakulkuinen.
Sanotaan, että siellä on routa,
mutta minulle se maa on lämmin
kuin syli, joka keinuttaa hiljaa
tuulessa nukkuvaa.

Taipumatonko, en,
vaan sitkeä, hiljainen.
Kasvoin lapseksi pakkasen.
Vuodenaikani vaihtuvat hiljaa,
luulit jääneeni kaamokseen.

Ei minun talveni ole pimeää.
Se on lempeää lepoa hellää
ja sinistä hämärää.
Minä rakastin tulia taivaan
ne minuun jäi tanssimaan
olen vieläkin rinteellä hiljaa
ja kuuntelen havinaa.

 

Laura Torniainen