Tervetuloa Lapin Kirjallisuusseuran sivustolle!

Lapin Kirjallisuusseura on avoin kaikille kirjallisuuden ystäville. Seuran jäseneksi voi liittyä hallitukselle osoitetulla hakemuksella osoitteessa: c/o Erkki Kaila, Ounasjoentie 5 A 8, 96200 Rovaniemi, sähköposti: lapinkirjallisuusseura@gmail.com tai täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen

Verkkosivujen ja jäsenlehti Lapillisen lisäksi lappilaisen kirjallisuuden kuulumisia voit seurata Twitterissä.

Kirjallisuusseura on myös Facebookissa. 

Lue lisää seuran toiminnasta

 

Tehtäiskö treffit?

 

Jo kolmen talven ajan Rovaniemen pääkirjasto on kerran kuussa kutsunut treffeille, kirjoittajatreffeille. Kutsu on julkinen ja sen voi ottaa vastaan kuka vaan. Pääsyvaatimuksia ei ole, ja osallistua voi silloin kun siltä tuntuu. Ainoa edellytys on, että haluaa kirjoittaa porukalla.

Taidesalin ison pöydän ympärille on kerääntynyt 2-10 miestä ja naista, joiden ikä on vaihdellut lukiolaisesta jo useamman vuoden eläkkeellä olleisiin. Itseään ei tarvitse esitellä, mutta jos haluaa henkilökohtaisen kutsun seuraavaksi kerraksi, kannattaa jättää yhteystiedot ryhmän vetäjälle. Niin, ryhmällä ei oikeastaan ole vetäjää, ainakaan siinä mielessä kuin yleensä käsitetään. Kukaan ei ohjaa toista vaan kaikki ovat samalla viivalla.

Treffit käynnisti Rovaniemellä Pälvi Rantala, joka oli huomannut, kuinka innostavaa on kirjoittaa välillä porukassa.
– Kirjan vuonna 2015 kaipasin kirjoitusseuraa ja arjen keskelle hetkeä, joka olisi pyhitetty vain kirjoittamiselle. Netistä näin mitä kaikkea muualla tapahtui ja ajattelin että olisi kiva kun Rovaniemelläkin tapahtuisi jotain. Otin yhteyttä kirjastoon ja siellä oltiin heti valmiita ottamaan kirjoittajatreffit kirjaston siipien suojaan. Niin se sitten lähti liikkeelle.

– Ensimmäinen kerta tietysti jännitti, kun ei yhtään tiennyt, ketä tulee, vai tuleeko ketään. Paikalla taisi olla kymmenkunta kirjoittajaa ja tunnelma oli heti tosi mukava.

Rovaniemen kirjoittajatreffit kestävät tunnin kerrallaan. Tunnin aikana kirjoitetaan yleensä pari-kolme lyhyttä tarinaa tai vaikka runoa ja luetaan ne toisille ääneen. Treffien tunnussana on rentous. Jutut kirjoitetaan tajunnanvirtana, pahemmin miettimättä ja antaen kynän viedä. Pälvin mielestä teffeillä mukavinta on juuri toisten kiinnostavat ja yllättävät tekstit ja se ”kirjoittamisen taikapiiri”, joka syntyy, kun paikalla on toisilleen outoja ihmisiä, joita yhdistää kirjoittaminen.

Mistä ideoita kirjoitusaiheiksi? Kirjastoista löytyy kirjoitusoppaita, joista löytää hyviä harjoituksia. Itse voi keksiä lisää ja kokeilla, millainen aihe lähtisi vetämään. Joskus voi kirjoittaa kuvan, tai runon pohjalta. Tai aiheen voi siepata vaikka jostakin kirjasta. Kaikki aloittavat kirjoittamalla saman lauseen ja jatkavat siitä. Kun 10 minuutin päästä lopetetaan, huomataan että jollakin syntyy vakavaa draamaa, toisella pakina. Oma tunne- ja vireystila vaikuttavat tietenkin lopputulokseen.

Kirjoituksensa saa lukea ääneen, jos haluaa, mutta kukaan ei ihmettele, jos ei halua. Pieneltä ryhmältä saa vain kannustavaa palautetta. Kukaan ei ohjaa eikä opeta toisia, mutta väkisin oppii, kun lukee oman juttunsa ääneen ja kuuntelee toisten juttuja. Tulee ahaa-elämyksiä; noinkin voi sanoa.

Ryhmä innostaa tekemään tällaisia ”älyttömiä” harjoituksia, harjoituksia jotka saavat mielikuvituksen lentoon ja sisäisen sensorin vaikenemaan. Pienistä hassuista jutuista voi itää jotakin muuta, tai ne voivat auttaa toisessa kirjoitustyössä eteenpäin.

Rovaniemellä treffataan joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17, yleensä pääkirjaston Taidesiivessä. Tapahtumaa sopii hyvin kopioida ja monistaa muille paikkakunnille. Treffaillaan!

 

Arja Vasama

 

 

 

Vankkureille ja matkaan, oi Kyldyyri!

 

Mistä on yleisötapahtumat tehty? Mikä meitä vetää puoleensa?

Tulin käyneeksi heinäkuussa kahdessa vetovoimaisessa, maankuulussa tapahtumapaikassa. Kajaanissa ja Töysässä. Kajaanissa luotetaan runouteen, Töysässä kauppaan. Kajaanissa runoilijoihin, Töysässä kauppiaan, linnanherra Keskisen tuuriin. Molemmissa paikoissa on omat linnansa, Kajaanissa tosin hieman vanhemmalta ajalta ja hieman huonommassa kunnossa, tuskin linnaa enää lainkaan. Tuurissa ovat linna ja yksisarvisten vartioima kartano loistokunnossa. Kauppa se on joka kannattaa.

Olin ensimmäistä kertaa Kajaanin runoviikolla. Kaupungissa oli samaan aikaan Pride-tapahtuma, johon myös osallistuin. Itse asiassa kävi niin että osallistuin enemmän Prideen kuin Runo ja sävel -viikon tapahtumiin. Ja kaikkein vähinten osallistuin ja pääsin osalliseksi runoudesta ja runoilijoista. Lauantaina viikon nimikkorunoilija Henriikka Tavin tilaisuus oli ohjelmassa väärin ja tilaisuuden alkamista odotellessani tutustuin läheisiin taiteilijavankkureihin ja vankkuritaiteilijoihin. Pohjoiskarjalaislähtöinen kuvanveistäjä Tapani Kokko ja taiteilijavaimonsa Virpi Kanto olivat pystyttäneet kesäiset taidevankkurinsa runoteltan viereiselle kentälle. Tapani Kokko kertoi lapsena viihtyneensä usein paremmin naapurissa kuin kotona. Tuo naapuri oli ollut kuvanveistäjä Kari Tykkyläinen, jonka luova toimeliaisuus on tuottanut kesäisen korkokenkä ja kukkamekko -suohiihdon Pudasjärvelle. Tykkyläisen luona Kokko oli nähnyt mitä on elää taiteilijaelämää, ja tämä oli ollut hänelle hyvin tärkeä asia myöhemmissä elämänvalinnoissa.

En malttanut odottaa enää Tavia vaan palasin toiselle puolelle Kajaanijokea, värikkäälle ja aurinkoiselle Pride-juhlatörmälle. Aamun avasi törmällä Koiton kuoro, sitä kuuntelin edellisenä iltana Kaukametsä-salissakin. Runoilijoita törmällä ei näkynyt eikä kuulunut. Raatihuoneen torilla lavan olivat vallanneet äänekkäämmät esiintyjät. Runon ja vaihtoehtoisten sävelten tapahtumapaikkaan oli torilta ainakin kilometrin kävelymatka. Siellä taide eli omassa rauhassaan. Tuota rauhaa olisin toivonut edes pikkusen myös torille ja torinkulmille, toiselle puolelle jokea.

Puolia on tietysti enemmän kuin kaksi. Puoleensavetäviä ihmisiä ja kohteita Suomessa kulkijoille riittää. Rohkeimmat ja ennakkoluulottomimmat kulkijat eivät liiku vain puolelta toiselle vaan kulkevat ristiin rastiin. Tuurin suureellinen kulissilinna vetää ilmeisesti päivittäin yhtä paljon ihmisiä puoleensa kuin koko Kajaanin runoviikko. Eikä se mitään vaan se että ”Kajaanin runoilijat” viihtyivät kovin paljon omassa rauhassaan, omassa ”kulttuurilinnassaan”.

Kulttuurin pariin ei tulisi päästä, vaan kulttuurin ja taiteen tulisi tulla meidän luo. Olla osa meidän elämää. Olla läsnä. Näyttäytyä yhtenä mahdollisena tapana elää ja elättää itsensä maailmassa. Kyllä linnoissa voi käydä, mutta ei niihin pidä jäädä oleksimaan, ei edes kulttuurilinnoihin.

Kajaanissa jaettavan Tanssivan kääntäjäkarhun sai Liisa Enwald Rainer Maria Rilken runoteoksen suomennoksesta. Olin vuosia sitten Sodankylässä Liisa Enwaldin opissa. Palautetilaisuudessa hän sanoi minulle että kyllä sinä kirjoittaa osaat kunhan löydät oman timanttisi, oman tiesi ja kielisi. Taide, luova työ ja kirjoittaminen haastavat meitä tekemään asioita omalla tavalla, puhumaan omasta aiheesta omalla kielellä. Asukoon kreivit linnoissaan ja kulkekoon ajoneuvoissaan, mutta runo asukoon turuilla ja toreilla ja kulkekoon vankkureilla.

 

Irene Piippola

 

Joki kulkuttaa

                  tunturilatvoilta merensuulle

yön tumma hehku

isonveenaika


   virran tukka

          viisisataa kilometriä pitkä


                                 tuuhea

 

 

Kaksi linnaa:

Kajaanin linnan rakennuspiirustuksia 1700-luvulta linnan uudelleenrakentamiseksi.
Kajaanin linnan rakennuspiirustuksia 1700-luvulta linnan uudelleenrakentamiseksi.

 

Tuurinlinna: Kulutusparatiisi 2000-luvulta Töysä, Tuurin kylä
Tuurinlinna: Kulutusparatiisi 2000-luvulta Töysä, Tuurin kylä

 

Kirjahylly kämmenelläsi

e-kirjat tulevat – oletko valmis?

 


”Uudet sukupolvet elävät yhä enemmän irrallaan televisiosta, sanomalehdistä ja kovakantisista kirjoista. Näiden diginatiivien elinympäristöksi on jo vakiintunut fyysisen todellisuuden lisäksi sosiaalinen verkkomedia. Myös kuluttajaprofiilit ovat muuttuneet rajusti viime vuosikymmeninä tasa-arvoistumisen, tulotason ja koulutuksen kehityksen myötä.

Tällä havainnolla aloitan blogiartikkelini Diginaiset ja Villit Indiet. Tutustuin e-kirjojen maailmaan ensin käyttäjän näkökulmasta ja huomasin miten helppoa e-kirjojen ostaminen verkkokaupoista ja lainaaminen kirjastojen valikoimasta onkaan. Omassa puhelimessani kulkee mukana hyllymetreittäin – vai pitäisikö sanoa bittimetreittäin – haluamaani kirjallisuutta. Kämmenkirjahyllystäni voin valita haluamani makupalan luettavakseni missä ja milloin vain.

 

Sinä kirjoitat ja sinä julkaiset

 

”E-kirjojen suosio vaikuttaa kustannusalaan ja tuuppaa toimijoita kohti modernimpia toimintamalleja. Kuluttajat kyseenalaistavat luku- ja ostotottumuksia. Kirjailijat puolestaan kyseenalaistavat ansaintalogiikkaa, jossa kaupallinen kustantaja saa tuotosta suurimman osan, ja kirjoittajalle jää roposia. E-julkaisut mahdollistavat kustannustehokkaasti myös harrastekirjoittajien julkaisutoiminnan.


E-kirjan tekeminen kansainväliseen ePub-muotoon on kaikkien ulottuvilla, itse tehtynä jopa ilmaiseksi. Kari Välimäen mainio opas opastaa sinut tekstiesi e-julkaisijaksi vaihe vaiheelta.

Helpoin tapa saada kirjasi diginä esille on tehdä valmiiksi taitetusta käsikirjoituksestasi PDF-versio. Sitä käytetään paljon oppaissa ja tietokirjoissa, etenkin jos julkaisua myydään itse oman verkkokaupan kautta.

PDF on hyvä valinta myös silloin, kun e-kirjasta halutaan näköispainos eli ulkoasuun tai taittoon ei haluta muutoksia. Tällaisia voivat olla vaikkapa runokirjat.

Voit vertailla PDF:n ja ePub:in luettavuuden eroja Kurssiantologiajulkaisuista.

E-kirjan etuna on myös se, ettei siitä lopu painos kesken. Voit myydä sitä omilla nettisivuillasi tai tehdä sopimuksen niiden toimijoiden kanssa, jotka myyvät e-kirjoja kuluttajille, toisille verkkokaupoille ja kirjastoille. Esimerkiksi Ellibs ja E-painos toimivat tällaisina jakelijoina. Ellibsin sivuilta saat kattavaa lisätietoa e-kirjoista.

Tiesitkö, että suomalaista tunnetuista kirjailijoista Juha Vuorinen aloitti riippumattomana, itsenäisenä kustantajana eli indiekustantajana jo vuonna 1995, ja myy kaiken tuotantonsa oman Diktaattori-kustantamonsa kautta? Verkkokaupasta saa tuotannon myös e-kirjoina aina Juoppohullun päiväkirjaa myöten.

 

Sinä kirjoitat ja minä julkaisen

 

Veikkaan, että useimmat kirjoittamista rakastavista haluavat vain kirjoittaa. Taittaminen ja graafinen suunnittelu, e-kirjojen teko-ohjelmistot, sopimusten teko jälleenmyyjien kanssa, verkkokaupan perustaminen ja markkinointityö lähinnä kauhistuttavat.

Apua pieniin painoksiin ovat tarjonneet palvelukustantamot. Niiden ongelmana kirjoittajan näkökulmasta on julkaisu - ja yksinmyyntioikeuksien siirtyminen kustantamoille, varsin laiha määrä painettuja kirjoja omaan käyttöön, markkinoinnin puute ja vaatimaton, jopa vain 10% palkkio per myyty kirja.

Voisiko kustantaminen olla luovempaa? Niin, että saataisiin enemmän kirjoittajien tekstejä luettavaksi ilman korkeaa kustannuskynnystä. Kirjoittaja saisi tuotoksensa käyttöönsä eikä tarvitsisi luopua oikeuksistaan tai tyytyä roposiin, jos kirja vaikka myisikin hyvin.

Tähän hakee ratkaisua myös pieni indieni. Tykkää AK Kustannuksesta Facebookissa tai jätä minulle Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., niin pysyt kuulolla luovan kustantamisen ja e-kirjojen uusista tuulista ja tarjouksista harrastekirjoittajille!

 

Anne Lukkarila


rovaniemeläinen tietokirjailija, pienkustantaja ja yritysvalmentaja
mailto: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.akkustannus.com ja www.aklukkarila.com

Anne Lukkarila. Kuva: Kaisa Sirén

Luovuutta tukevat työvälineet ryhmätyön tueksi

 

On yhteisesti koettua, että kun luova työskentely siivittää ajan, viikko kirjoittajakurssilla vierähtää sukkelasti. Päivät kuluvat vertaisryhmissä innostavia keskusteluja käyden ja illat kirjoittaen. Mutta viikko on aina pian ohi ja 51 viikkoa ennen seuraavaa kurssia tuntuu kohtuuttoman pitkältä.

Edellä kuvattu päättäjäistunnelma on tuttu monelle Sodankylän kurssien osallistujalle. Sompion koululle asti sonnustautuneet harrastajat ovat siksi määrätietoista porukkaa, että ongelmaa ei ole jätetty ratkaisemattomaksi. Tekemätön talvikausi on nähty mahdollisuutena uudelle toimintatavalle. Sen suunnittelemiseksi on tehty oma-aloitteista yhteistyötä opiskelijoiden kesken. Opettajat ovat antaneet tukensa aktiivikkojen pyrkimyksille. Sodankylän kirjoittajakurssin lyriikkaryhmässä 2014 omaksuttiin myös palautteen antamisen alkeet. Oppilaat kirjasivat toistensa kirjoittamien runojen tunnelmia, tunnistamiaan teemoja sekä teknisiä huomioitaan rakentavan palautteen muotoon ja lukivat niitä muiden kanssa käytävän keskustelun alustukseksi.

Kristiina Wallinin antama malli otettiin myös toimintaohjeeksi, kun samana syksynä käynnisteltiin runopiirin toimintaa ja pohdittiin, miten vertaisryhmä voisi jäntevästi viestiä keskenään Internetin tuella. Aluksi ajateltiin soveltaa vain sähköpostin käyttöä, mutta pian huomattiin, että virtuaalinen kokoustaminen, joka monille oli jo tullut tutuksi työelämässä, sopisi mainiosti myös harrastustoiminnan tueksi. Etäisyyksien voittamiseksi keksittiin käyttää Skypeä.

Syntyi parityöskentelyyn perustuva ryhmätyöohje virtuaaliselle kirjoittajaryhmälle.

Ryhmän toimintaa ylläpitävänä pääsääntönä on, että sen jäsenet kirjoittavat uuden runon vertaisryhmäsä arvioitavaksi kerran kuussa. Jokaiselle kirjoittajalle nimetään pari, jolle oma runo annetaan arvioitavaksi. Vastavuoroisesti nimetty pari antaa palautteensa omalle "kriitikolleen". Saadun kirjallisen palautteen jälkeen viimeistellyt runot esitetään ryhmässä, joka saa myös runoilijalle annetun kritiikin ennakkoon luettavakseen. Ryhmän virtuaalisessa kokouksessa jokainen jäsen antaa suullisen palautteensa esitettyihin teksteihin.

Itseohjautuva ryhmätyö on osoittautunut vetovoimaiseksi tavaksi edistää kirjoittamisharrastusta.

"Runorupeamaksi" itseään kutsuva ryhmä on pysynyt näihin asti alkuperäisessä kokoonpanossaan. Se on nyt työskennelyt kolme talvea. Karkeasti arvioiden jokainen kahdeksasta jäsenestä on kirjoittanut parikymmentä uutta runoluonnosta ja saanut ryhmän palautteen niiden viimeistelemiseksi. Toukokuussa jäsenet sopivat aloittavansa uuden työskentelyjakson taas ensi syyskuussa.

Sama periaate osoittautui hedelmälliseksi myös draamankirjoittajille. Juha Hurmeen kurssilta 2016 muodostettu viisihenkinen "Draamarepeämä" -ryhmä aloitti viime syksynä. Se kokoontui virtuaalisesiti toukokuuhun mennessä 8 kertaa. Ryhmätyön tuloksena syntyi nelisenkymmentä näytelmäkohtausta. Yksi niistä, Leena Pyhäluodon "Katoamisilmoitus", saa pienoisnäytelmänä ensiesityksensä Jätkän lavalla Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla elokuussa.

Kokemukset kirjoittajien uudenlaisista ryhmätyötavoista ovat olleet rohkaisevia ja niitä kehitetään edelleen. Suurimmaksi haasteeksi on koettu teknisten välineiden toimintahäiriöt. Uusia, varmatoimintaisia ja häiriöttömästi viestintää tukevia menetelmiä tullaan testaamaan syyskuussa alkavissa ryhmissä. Virtuaaliryhmien vetäjien opastusta on myös suunniteltu osaksi Sodankylän kirjoittajakurssien tulevaa toimintaa. 

Syksyllä aloittavista ryhmistä kerrotaan sivuillamme elo/syyskuun taitteessa.  

 

 

Erkki Kaila

(Airaksela 26.6.2017)

 

 

 

 

Näin syntyi vaimoilta Väylän vaahtopäillä

 

Tässä Lapin Kirjallisuusseuran lukijoille vihje siitä, miten helposti voi yhteinen runoantologia syntyä. Pitää vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan osaavien ihmisten kanssa ja tietää kustantaja. Ei muuta!  

 

Raili: Mediapinnan Suomi 100 runokirjaa -kirjasarjan julkaisema runoantologia Väylän vaahtopäillä on meidän neljän tornionlaaksolaisen vaimon yhteinen teos. Sen syntysanat lausuttiin Tornion kirjastossa 7.2.2017,  jokainen meistä lähetti 20 runoa Anitalle, 17.2. oli 60 runon valinta ja sisällysluettelon otsikointi sekä kansikuvan valinta, runokirjan oikoluku 26.3. ja julkistamistilaisuus Tornion kirjastossa 9.5.
 
Kansikuvan valinta on tarina, joka on pakko kertoa.  Anita harrastaa maalaamista kirjoittamisen ohella ja hänellä on kymmenittäin akvarelleja tietokoneella. Meitä kirjoittajia yhdistää Väylä ja tähän aiheeseen piti löytää kuva, jossa elämän kirjo näkyisi. Vaahtopäät ja valas oli juuri oikea. Kuvankäsittelyllä valaasta tuli tunturit ja a vot, siinä se oli, kansikuvamme.

 

Sanni: Tornion kirjastossa se alkoi. Istuimme kahvittelemassa Ritva-Elinan kirjan julkaisutilaisuudessa, kun muistin aamulla lukemani Mediapinnan mainoksen. Bongasin sen Facebookissa Tornionlaakson sanataiteilijoiden sivuilta. Mediapinta lupasi kustantaa sata runokirjaa Suomen juhlavuoden kunniaksi.

Tässä meille yksi mahdollisuus. Tiesin, että minun lisäkseni Raililla on valmiita runoja. Niinpä ehdotin, aletaanko kasaamaan runoantologia. Anita oli siinä vieressä, Raili pyysi hänet ja sitten vielä Ritva-Elinan. Nyt meitä oli jo neljän porukka. Se riitti.
Tästä se lähti nopealla tempolla. Kahden kokoontumisen ja sähköpostin välityksellä sekä Railin ja Anitan ammattiosaamisella se luonnistui. Minun oli helppo peesata siinä mukana.

Jokainen valkkasi omat runonsa. Neljä naista, neljä erilaista kirjoittajaa. Siitä olisi voinut syntyä ”soppa”. Runot tukevat toisiaan ja niistä löytyy koko elämän kirjo. Tietysti niitäkin olisi voinut jahkailla ja analysoida vaikka kuinka pitkään. Oli oikein mukava olla mukana tekemässä yhdessä näin sopuisassa ja osaavassa porukassa. Olen ylpeä kauniista kirjastamme ja puhukoon runot puolestaan. 

 

Anita: Railin kysyessä ex tempore minua mukaan runokirjaan mietin kymmenen sekuntia, onko minulla julkaisukelpoisia runoja. Päätin, että on, luullakseni. ”Tartu hetkeen” -neuvo ei ole höpö! Koska tunsin ennestään Railin ja Sannin sekä parista kirjatilaisuudesta Ritva-Elinan, heti luotin, että näiden ihmisten kanssa homma sujuu, kuten on sujunutkin kommelluksitta.

Boheemisti lähdimme liikkeelle vain runot mielessä. Käytännön asiat, kuten kustannussopimus ja rahaliikenne, tulivat hienoisina yllätyksinä: Minä kirjoitin kustannussopimuksen Mediapinnan kanssa kaikkien puolesta, ja rahaliikenne omiin kirjatilauksiimme ja ”suuriin” tekijänpalkkioihin liittyen kulkee minun kauttani, koska toimin heti alusta yhdyshenkilönä kustantajaan päin. Verotus on ongelma, joka on vielä selvitettävä.

Mediapinnan kanssa yhteydenpito on ollut helppoa ja nopeaa. On huomattava, että käsikirjoituksen Suomi 100 runokirjaa -sarjaan on oltava monella tapaa valmis ja hyvin oikoluettu. Lähettämääni käsikirjoitukseen verrattuna ainoa muodollinen muutos on sisällysluettelon siirtäminen lopusta alkuun. Saimme vain yhden kerran kirjan taittoversion tarkistettavaksi. Kirjoittajilla voi olla harha, että taittoversio ei tuo mukanaan virheellisiä muutoksia käsikirjoitukseen. Me huomasimme muun muassa, että väli oli kadonnut runojen otsikoiden alta. Useassa runossa piti tehdä muutoksia säkeisiin, jotka eivät mahtuneet taittoversiossa yhdelle riville, kuten kirjoittaja oli tarkoittanut. Kannattaa siis miettiä säkeiden pituuksia, kun tarjoaa runoja julkaistavaksi vaikkapa Lapillinen-lehdessä! 

 

Ritva-Elina: Tulin mukaan antologiaan, kun satuin olemaan Tornion kirjastossa idean syntymisen hetkellä. Olin juuri esitellyt kirjaani ”Alisa, Väylän tytär”  ja seisoin kahvijonossa sopivasti Railin näköetäisyydellä. Raili kutsui minut mukaan, ja minä lupauduin, vaikka en edes tiennyt, mihin runojani tarvittiin. Kerrankin olin oikealla hetkellä oikeassa paikassa!

Miksi kirjoitan Tornionlaakson murteella? Huomasin ”Alisaa” kirjoittaessani, miten runsas ja vivahteikas murre on ja miten paljon helpompaa minun on ilmaista ajatuksiani murteella verrattuna yleiskieleen. Merkillistä, miten syvälle lapsuudessa opittu murre juurtuu ihmisen mieleen. 

Antologian kokoamisen vaivannäkö jäi torniolaisten huoleksi. Onneksi  töiltäni ehdin sentään  julkaisutilaisuuteen. Oli helppoa  ja hauskaa olla yhtenä neljästä, kun koko vastuu kirjan sisällöstä ja tilaisuuden annista jakautui kaikkien osalle. Tunsin olevani mukana osaavassa joukossa.  

 

 

Raili Ilola - Sanni Liiti - Anita Myllykoski - Ritva-Elina Pylväs: Väylän vaahtopäillä

 

Kuvassa kirjailijat antologian julkaisupäivänä 9.5.2017 Tornion kirjastossa. Vasemmalta Anita Myllykoski, Raili Ilola, Sanni Liiti ja Ritva-Elina Pylväs. Kuvan otti Eija-Miranda Silventoinen.

 

 

Lisätietoja