Tervetuloa Lapin Kirjallisuusseuran sivustolle!

Lapin Kirjallisuusseura on avoin kaikille kirjallisuuden ystäville. Seuran jäseneksi voi liittyä hallitukselle osoitetulla hakemuksella osoitteessa: c/o Erkki Kaila, Ounasjoentie 5 A 8, 96200 Rovaniemi, sähköposti: lapinkirjallisuusseura@gmail.com tai täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen

Verkkosivujen ja jäsenlehti Lapillisen lisäksi lappilaisen kirjallisuuden kuulumisia voit seurata Twitterissä.

Kirjallisuusseura on myös Facebookissa. 

Lue lisää seuran toiminnasta

 

Kuka lukee satuni?

 

Lapin Satumaa -kilpailun voittajat julistetaan lauantaina 2.12. Torniossa. Samana päivänä julkistetaan kirja, johon raati ja kirjan toimittaja ovat valinneet 28 satua 159 tekstin joukosta. Vain pieni joukko kilpailuun tulleista saduista pääsee mukaan kirjaan.

Sosiaalisessa mediassa pyörii jatkuvasti kirjoituskilpailukutsuja, ja kirjoittajakouluttajat kehottavat osallistumaan kilpailuihin. Kilpailuissa onkin monta hyvää puolta: dead linen lähestyessä on pakko saada aikaiseksi, ja aikamoisen varma voi olla siitä, että joku lukee tekstin alusta loppuun.

Kääntöpuolena on se, että kilpailuihin tulee aina tekstejä enemmän kuin on mahdollisuus palkita. Montakohan kertaa olen itsekin pettynyt päätöksen tultua? Todennäköisesti useammin kuin haluaisin muistaa. Vaikka teksti olisi kuinka hyvä ja siihen olisi itse tyytyväinen, se ei silti välttämättä yllä kolmen parhaan joukkoon.

Toinen masentava viime aikoina kuulemani väittämä liittyy siihen, että kaikki haluavat kirjoittaa, mutta kukaan ei halua lukea toisten kirjoituksia. Mitä mieltä sitten on kirjoittaa, julkaista, osallistua kilpailuihin?

Lapin Satumaa -kilpailun raadin jäsenenä sanoisin, että aina kannattaa kirjoittaa. Vaikka teksti ei päätyisikään julkaisuun ja nousisi voittajaksi, se saattaa silti ilahduttaa – sekä kirjoittajaa että lukijaa. Kun tekstin saa johonkin muotoon, sen voi julkaista omassa blogissa, sen voi lukea lapsille tai puolisolle, tai sitä voi työstää eteenpäin myöhemmin julkaistavaksi.

Monissa kirjoituskilpailuissa menestynyt oululainen Jukka Ahola antaa blogissaan vinkkejä kirjoituskilpailuihin osallistuville. Yhtenä vinkkinä on tuomarin asemaan asettuminen: tällä on luettavanaan pino tekstejä, joista juuri sinun tekstisi pitäisi erottua helmenä. Käytä aikaa siihen, että teet tekstistäsi erityisen.

Kuten Ahola, myös minä kehottaisin myös tutustumaan kilpailun ohjeisiin ja perehtymään siihen, millaisia tekstejä haetaan. Jos etsitään Lapin satuja ja kertomuksia, kirjoita sellainen. Toisena vinkkinä sanoisin, että kannattaa sukeltaa suoraan asiaan. Jos kahden sivun kertomuksessa ensimmäisen sivun jälkeen vielä odotellaan Helsingin asemalla junan lähtöä, ei se viimeinen sivu enää oikein pelasta tarinaa.

Vältä stereotypioita ja kliseitä, ellet sitten osaa käyttää niitä uudella, raikkaalla tavalla. Mieti, mikä nostaa tarinasi tavanomaisen yläpuolelle. Ole huolellinen, luetuta tekstisi luottolukijalla. Korjaa virheet. Tarkista, että nimet säilyvät samana läpi tekstin; jos sama koira on alussa Musti ja lopussa Haukku, lukija ei pysy kärryillä.

Lue aiempia kilpailutekstejä, ja lue myös kilpailun antologia tai parhaista teksteistä koottu kirja. Iloitse muiden puolesta, iloitse hyvistä teksteistä.

Lapin Satumaa -kilpailussa ilahdutti ja kosketti se, miten monesta tekstistä näki, että niillä on kertojalleen merkitystä. Se on jo erinomainen syy kirjoittaa.

 

Pälvi Rantala

 

 

 

Minne menet, kunnankirjasto?

 

Lapin kirjastojen trendi on surullinen, kuihtuva. Lainausmäärät ja lainaajien määrät vähenevät, ja myös kokoelmat supistuvat, kun poistojen määrä ylittää uushankinnat. Vaikka toimipisteet harvenevat (ja kirjastopalvelujen saatavuus heikkenee), silti yhä suurempi osa varoista kuluu vuokriin ja palkkoihin. Kirjastotilaston luvut ovatkin karua katsottavaa; vuodesta 1999 vuoteen 2016 Lapin kirjastojen kirjaostot ovat reaalieuroina laskettuna (siis hintaindeksillä korjattuna) vähentyneet parikymmentä prosenttia, samana ajanjaksona lainaajien määrä on vähentynyt yli kolmanneksen ja kirjastokäyntien määrä puolittunut. Kirjastojen kokoelmat ovat supistuneet parikymmentä prosenttia. Yhden kirjan lainaamisesta aiheutuvat kustannukset ovat kaksinkertaistuneet. Koko maassa suunnat ovat samanlaisia..

Kuten tiedetään, lukemisen määrä ja lukutaidon taso korreloivat. Jos kirjastojen numeroita voi pitää lukuinnon indeksinä, ei lukutaidon kehityksellekään ole hyvää luvassa.

Vuoden 1998 kirjastolaissa (2 §) "yleisten kirjastojen -- tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen". Uudessa vuoden 2016 kirjastolaissa ei kirjaston tehtävänä nähdä enää yhtäläisten mahdollisuuksien tarjoaminen (pl. kaksikieliset ja saamelaisalueen kunnat), ei myöskään sivistyksen eikä taiteen harrastuksen edistäminen. Silti uudenkin lain (6 §) mukaan kirjaston tulee "edistää lukemista ja kirjallisuutta ja tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon". Ynnä muuta mukavaa, kuten yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen. Vähempikin tavoitemäärä kyllä riittäisi. Pelkästään monipuolisen lukutaidon edistäminen edellyttää sekä leveää että syvää kokoelmaa. Sellaisia ei yleisissä kirjastoissa enää pidetä. Kirjojenhan pitää kiertää.

Valtio sekä määrää ja rahoittaa. Yleiset kirjastot ovat kuntien "peruspalvelua", jonka valtionosuuden kuntakohtainen määräytyminen on kabbalaa. Kaksikielinen saamelaisalueen saaristolaiskunta, jonka asukkaista jokainen on kansakoulun kesken heittänyt ja työkyvytön sokea dementikko, on vahvoilla näissä pidoissa. Sellaisessa kunnassa riittäisi varmaan ekstraa kirjastollekin..

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin: kirjastojen surkeat luvut takaavat, että minkään värinen hallitus ei ryhdy niitä yksityistämään.

 

Matti Ylipiessa

 

 

 

Tehtäiskö treffit?

 

Jo kolmen talven ajan Rovaniemen pääkirjasto on kerran kuussa kutsunut treffeille, kirjoittajatreffeille. Kutsu on julkinen ja sen voi ottaa vastaan kuka vaan. Pääsyvaatimuksia ei ole, ja osallistua voi silloin kun siltä tuntuu. Ainoa edellytys on, että haluaa kirjoittaa porukalla.

Taidesalin ison pöydän ympärille on kerääntynyt 2-10 miestä ja naista, joiden ikä on vaihdellut lukiolaisesta jo useamman vuoden eläkkeellä olleisiin. Itseään ei tarvitse esitellä, mutta jos haluaa henkilökohtaisen kutsun seuraavaksi kerraksi, kannattaa jättää yhteystiedot ryhmän vetäjälle. Niin, ryhmällä ei oikeastaan ole vetäjää, ainakaan siinä mielessä kuin yleensä käsitetään. Kukaan ei ohjaa toista vaan kaikki ovat samalla viivalla.

Treffit käynnisti Rovaniemellä Pälvi Rantala, joka oli huomannut, kuinka innostavaa on kirjoittaa välillä porukassa.
– Kirjan vuonna 2015 kaipasin kirjoitusseuraa ja arjen keskelle hetkeä, joka olisi pyhitetty vain kirjoittamiselle. Netistä näin mitä kaikkea muualla tapahtui ja ajattelin että olisi kiva kun Rovaniemelläkin tapahtuisi jotain. Otin yhteyttä kirjastoon ja siellä oltiin heti valmiita ottamaan kirjoittajatreffit kirjaston siipien suojaan. Niin se sitten lähti liikkeelle.

– Ensimmäinen kerta tietysti jännitti, kun ei yhtään tiennyt, ketä tulee, vai tuleeko ketään. Paikalla taisi olla kymmenkunta kirjoittajaa ja tunnelma oli heti tosi mukava.

Rovaniemen kirjoittajatreffit kestävät tunnin kerrallaan. Tunnin aikana kirjoitetaan yleensä pari-kolme lyhyttä tarinaa tai vaikka runoa ja luetaan ne toisille ääneen. Treffien tunnussana on rentous. Jutut kirjoitetaan tajunnanvirtana, pahemmin miettimättä ja antaen kynän viedä. Pälvin mielestä teffeillä mukavinta on juuri toisten kiinnostavat ja yllättävät tekstit ja se ”kirjoittamisen taikapiiri”, joka syntyy, kun paikalla on toisilleen outoja ihmisiä, joita yhdistää kirjoittaminen.

Mistä ideoita kirjoitusaiheiksi? Kirjastoista löytyy kirjoitusoppaita, joista löytää hyviä harjoituksia. Itse voi keksiä lisää ja kokeilla, millainen aihe lähtisi vetämään. Joskus voi kirjoittaa kuvan, tai runon pohjalta. Tai aiheen voi siepata vaikka jostakin kirjasta. Kaikki aloittavat kirjoittamalla saman lauseen ja jatkavat siitä. Kun 10 minuutin päästä lopetetaan, huomataan että jollakin syntyy vakavaa draamaa, toisella pakina. Oma tunne- ja vireystila vaikuttavat tietenkin lopputulokseen.

Kirjoituksensa saa lukea ääneen, jos haluaa, mutta kukaan ei ihmettele, jos ei halua. Pieneltä ryhmältä saa vain kannustavaa palautetta. Kukaan ei ohjaa eikä opeta toisia, mutta väkisin oppii, kun lukee oman juttunsa ääneen ja kuuntelee toisten juttuja. Tulee ahaa-elämyksiä; noinkin voi sanoa.

Ryhmä innostaa tekemään tällaisia ”älyttömiä” harjoituksia, harjoituksia jotka saavat mielikuvituksen lentoon ja sisäisen sensorin vaikenemaan. Pienistä hassuista jutuista voi itää jotakin muuta, tai ne voivat auttaa toisessa kirjoitustyössä eteenpäin.

Rovaniemellä treffataan joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17, yleensä pääkirjaston Taidesiivessä. Tapahtumaa sopii hyvin kopioida ja monistaa muille paikkakunnille. Treffaillaan!

 

Arja Vasama

 

 

 

Vankkureille ja matkaan, oi Kyldyyri!

 

Mistä on yleisötapahtumat tehty? Mikä meitä vetää puoleensa?

Tulin käyneeksi heinäkuussa kahdessa vetovoimaisessa, maankuulussa tapahtumapaikassa. Kajaanissa ja Töysässä. Kajaanissa luotetaan runouteen, Töysässä kauppaan. Kajaanissa runoilijoihin, Töysässä kauppiaan, linnanherra Keskisen tuuriin. Molemmissa paikoissa on omat linnansa, Kajaanissa tosin hieman vanhemmalta ajalta ja hieman huonommassa kunnossa, tuskin linnaa enää lainkaan. Tuurissa ovat linna ja yksisarvisten vartioima kartano loistokunnossa. Kauppa se on joka kannattaa.

Olin ensimmäistä kertaa Kajaanin runoviikolla. Kaupungissa oli samaan aikaan Pride-tapahtuma, johon myös osallistuin. Itse asiassa kävi niin että osallistuin enemmän Prideen kuin Runo ja sävel -viikon tapahtumiin. Ja kaikkein vähinten osallistuin ja pääsin osalliseksi runoudesta ja runoilijoista. Lauantaina viikon nimikkorunoilija Henriikka Tavin tilaisuus oli ohjelmassa väärin ja tilaisuuden alkamista odotellessani tutustuin läheisiin taiteilijavankkureihin ja vankkuritaiteilijoihin. Pohjoiskarjalaislähtöinen kuvanveistäjä Tapani Kokko ja taiteilijavaimonsa Virpi Kanto olivat pystyttäneet kesäiset taidevankkurinsa runoteltan viereiselle kentälle. Tapani Kokko kertoi lapsena viihtyneensä usein paremmin naapurissa kuin kotona. Tuo naapuri oli ollut kuvanveistäjä Kari Tykkyläinen, jonka luova toimeliaisuus on tuottanut kesäisen korkokenkä ja kukkamekko -suohiihdon Pudasjärvelle. Tykkyläisen luona Kokko oli nähnyt mitä on elää taiteilijaelämää, ja tämä oli ollut hänelle hyvin tärkeä asia myöhemmissä elämänvalinnoissa.

En malttanut odottaa enää Tavia vaan palasin toiselle puolelle Kajaanijokea, värikkäälle ja aurinkoiselle Pride-juhlatörmälle. Aamun avasi törmällä Koiton kuoro, sitä kuuntelin edellisenä iltana Kaukametsä-salissakin. Runoilijoita törmällä ei näkynyt eikä kuulunut. Raatihuoneen torilla lavan olivat vallanneet äänekkäämmät esiintyjät. Runon ja vaihtoehtoisten sävelten tapahtumapaikkaan oli torilta ainakin kilometrin kävelymatka. Siellä taide eli omassa rauhassaan. Tuota rauhaa olisin toivonut edes pikkusen myös torille ja torinkulmille, toiselle puolelle jokea.

Puolia on tietysti enemmän kuin kaksi. Puoleensavetäviä ihmisiä ja kohteita Suomessa kulkijoille riittää. Rohkeimmat ja ennakkoluulottomimmat kulkijat eivät liiku vain puolelta toiselle vaan kulkevat ristiin rastiin. Tuurin suureellinen kulissilinna vetää ilmeisesti päivittäin yhtä paljon ihmisiä puoleensa kuin koko Kajaanin runoviikko. Eikä se mitään vaan se että ”Kajaanin runoilijat” viihtyivät kovin paljon omassa rauhassaan, omassa ”kulttuurilinnassaan”.

Kulttuurin pariin ei tulisi päästä, vaan kulttuurin ja taiteen tulisi tulla meidän luo. Olla osa meidän elämää. Olla läsnä. Näyttäytyä yhtenä mahdollisena tapana elää ja elättää itsensä maailmassa. Kyllä linnoissa voi käydä, mutta ei niihin pidä jäädä oleksimaan, ei edes kulttuurilinnoihin.

Kajaanissa jaettavan Tanssivan kääntäjäkarhun sai Liisa Enwald Rainer Maria Rilken runoteoksen suomennoksesta. Olin vuosia sitten Sodankylässä Liisa Enwaldin opissa. Palautetilaisuudessa hän sanoi minulle että kyllä sinä kirjoittaa osaat kunhan löydät oman timanttisi, oman tiesi ja kielisi. Taide, luova työ ja kirjoittaminen haastavat meitä tekemään asioita omalla tavalla, puhumaan omasta aiheesta omalla kielellä. Asukoon kreivit linnoissaan ja kulkekoon ajoneuvoissaan, mutta runo asukoon turuilla ja toreilla ja kulkekoon vankkureilla.

 

Irene Piippola

 

Joki kulkuttaa

                  tunturilatvoilta merensuulle

yön tumma hehku

isonveenaika


   virran tukka

          viisisataa kilometriä pitkä


                                 tuuhea

 

 

Kaksi linnaa:

Kajaanin linnan rakennuspiirustuksia 1700-luvulta linnan uudelleenrakentamiseksi.
Kajaanin linnan rakennuspiirustuksia 1700-luvulta linnan uudelleenrakentamiseksi.

 

Tuurinlinna: Kulutusparatiisi 2000-luvulta Töysä, Tuurin kylä
Tuurinlinna: Kulutusparatiisi 2000-luvulta Töysä, Tuurin kylä

 

Kirjahylly kämmenelläsi

e-kirjat tulevat – oletko valmis?

 


”Uudet sukupolvet elävät yhä enemmän irrallaan televisiosta, sanomalehdistä ja kovakantisista kirjoista. Näiden diginatiivien elinympäristöksi on jo vakiintunut fyysisen todellisuuden lisäksi sosiaalinen verkkomedia. Myös kuluttajaprofiilit ovat muuttuneet rajusti viime vuosikymmeninä tasa-arvoistumisen, tulotason ja koulutuksen kehityksen myötä.

Tällä havainnolla aloitan blogiartikkelini Diginaiset ja Villit Indiet. Tutustuin e-kirjojen maailmaan ensin käyttäjän näkökulmasta ja huomasin miten helppoa e-kirjojen ostaminen verkkokaupoista ja lainaaminen kirjastojen valikoimasta onkaan. Omassa puhelimessani kulkee mukana hyllymetreittäin – vai pitäisikö sanoa bittimetreittäin – haluamaani kirjallisuutta. Kämmenkirjahyllystäni voin valita haluamani makupalan luettavakseni missä ja milloin vain.

 

Sinä kirjoitat ja sinä julkaiset

 

”E-kirjojen suosio vaikuttaa kustannusalaan ja tuuppaa toimijoita kohti modernimpia toimintamalleja. Kuluttajat kyseenalaistavat luku- ja ostotottumuksia. Kirjailijat puolestaan kyseenalaistavat ansaintalogiikkaa, jossa kaupallinen kustantaja saa tuotosta suurimman osan, ja kirjoittajalle jää roposia. E-julkaisut mahdollistavat kustannustehokkaasti myös harrastekirjoittajien julkaisutoiminnan.


E-kirjan tekeminen kansainväliseen ePub-muotoon on kaikkien ulottuvilla, itse tehtynä jopa ilmaiseksi. Kari Välimäen mainio opas opastaa sinut tekstiesi e-julkaisijaksi vaihe vaiheelta.

Helpoin tapa saada kirjasi diginä esille on tehdä valmiiksi taitetusta käsikirjoituksestasi PDF-versio. Sitä käytetään paljon oppaissa ja tietokirjoissa, etenkin jos julkaisua myydään itse oman verkkokaupan kautta.

PDF on hyvä valinta myös silloin, kun e-kirjasta halutaan näköispainos eli ulkoasuun tai taittoon ei haluta muutoksia. Tällaisia voivat olla vaikkapa runokirjat.

Voit vertailla PDF:n ja ePub:in luettavuuden eroja Kurssiantologiajulkaisuista.

E-kirjan etuna on myös se, ettei siitä lopu painos kesken. Voit myydä sitä omilla nettisivuillasi tai tehdä sopimuksen niiden toimijoiden kanssa, jotka myyvät e-kirjoja kuluttajille, toisille verkkokaupoille ja kirjastoille. Esimerkiksi Ellibs ja E-painos toimivat tällaisina jakelijoina. Ellibsin sivuilta saat kattavaa lisätietoa e-kirjoista.

Tiesitkö, että suomalaista tunnetuista kirjailijoista Juha Vuorinen aloitti riippumattomana, itsenäisenä kustantajana eli indiekustantajana jo vuonna 1995, ja myy kaiken tuotantonsa oman Diktaattori-kustantamonsa kautta? Verkkokaupasta saa tuotannon myös e-kirjoina aina Juoppohullun päiväkirjaa myöten.

 

Sinä kirjoitat ja minä julkaisen

 

Veikkaan, että useimmat kirjoittamista rakastavista haluavat vain kirjoittaa. Taittaminen ja graafinen suunnittelu, e-kirjojen teko-ohjelmistot, sopimusten teko jälleenmyyjien kanssa, verkkokaupan perustaminen ja markkinointityö lähinnä kauhistuttavat.

Apua pieniin painoksiin ovat tarjonneet palvelukustantamot. Niiden ongelmana kirjoittajan näkökulmasta on julkaisu - ja yksinmyyntioikeuksien siirtyminen kustantamoille, varsin laiha määrä painettuja kirjoja omaan käyttöön, markkinoinnin puute ja vaatimaton, jopa vain 10% palkkio per myyty kirja.

Voisiko kustantaminen olla luovempaa? Niin, että saataisiin enemmän kirjoittajien tekstejä luettavaksi ilman korkeaa kustannuskynnystä. Kirjoittaja saisi tuotoksensa käyttöönsä eikä tarvitsisi luopua oikeuksistaan tai tyytyä roposiin, jos kirja vaikka myisikin hyvin.

Tähän hakee ratkaisua myös pieni indieni. Tykkää AK Kustannuksesta Facebookissa tai jätä minulle Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., niin pysyt kuulolla luovan kustantamisen ja e-kirjojen uusista tuulista ja tarjouksista harrastekirjoittajille!

 

Anne Lukkarila


rovaniemeläinen tietokirjailija, pienkustantaja ja yritysvalmentaja
mailto: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.akkustannus.com ja www.aklukkarila.com

Anne Lukkarila. Kuva: Kaisa Sirén

Lisätietoja