Tervetuloa Lapin Kirjallisuusseuran sivustolle!

Lapin Kirjallisuusseura on avoin kaikille kirjallisuuden ystäville. Seuran jäseneksi voi liittyä hallitukselle osoitetulla hakemuksella osoitteessa: c/o Erkki Kaila, Ounasjoentie 5 A 8, 96200 Rovaniemi, sähköposti: lapinkirjallisuusseura@gmail.com tai täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen

Verkkosivujen ja jäsenlehti Lapillisen lisäksi lappilaisen kirjallisuuden kuulumisia voit seurata Twitterissä.

Kirjallisuusseura on myös Facebookissa. 

Lue lisää seuran toiminnasta

 Lavarunoasentoja

 

Ihan kohta on mun vuoro. Sydän yrittää ulos. Korvissa humisee. Kädet hikoilevat. Kurkku on karhea. Hörppään vettä. Niskajumi. Pakko nousta jaloittelemaan. Hengittelen. Hörppään viiniä. Miten tekstiä on näin paljon? Mikä on papereiden järjestys? Miksi ne ylipäätään ovat? Jaksaako kukaan kuunnella? Nyt menen. En kyllä muuten mene. Joku katsoo, nyökkää, hymyilee. Kutsuu nimeltä, hyräilee. Tai ehkä se on sydän, joka on jo karkuteillä. Menee kohti lavaa.

Lavarunolle kaikki on mahdollista, jopa suotavaa, sääntöjä ei ole - ja siinä piilee lajin kiehtovuus. Kuka tahansa, jopa kaltaiseni ns. normielämässä ujohko ihminen, voi lavalla rohkaista mielikuvituksensa ja esittää omaa runouttaan. Esiintyjälle lavaruno on adrenaliiniryöppy, jossa samalla asettuu alttiiksi, keskittyy läsnäoloon ja haastaa itseään. Se on taiteilua henkilökohtaisesti paljastavan häpeän tunteen ja lavan mahdollistaman suojan rajapinnoilla. Papereilla tai ilman. Aina vähän mysteeri.

Minulle runo on ensisijaisesti tunne ja tunnelma. Livetilanteessa esittäjä on välittömästi tekemisissä yleisön kanssa. Sen myötä tulee kuin puolivahingossa ottaneeksi runoasennon, virittäytyneeksi runomoodiin. Kuulijan mielenkiinnon säilymiseksi lavaruno vaatii usein omakohtaisuutta, tunnustuksellisuutta, niiden tuntua. Esittäjänä ammennan väistämättä siitä minkä tunnen parhaiten eli itseni ja kokemukseni ja kerron asioista omien lasieni läpi.

Samalla olen kuitenkin joku muu, olen runon puhuja. Parhaimmillaan esitys on eläytymistä runon puhujan nahkoihin. Esittäjä asettuu minämuotoiseksi kokijaksi tai jonkin tilanteen kertojaksi. Elää roolia runon omalakisessa todellisuudessa. Siellä puhujalla on itsesensuroimaton mahdollisuus sanoa ja käyttäytyä fiktiivisen maailman vaatimalla tavalla.

Vähäisellä kokemuksella voin jo sanoa, että yleisö on lavarunotilaisuuksissa kannustavasti esiintyjän puolella. Kuulijaa voi palkita ja herätellä esimerkiksi suoralla puhuttelulla, kysymyksin sekä esittämällä asioita väitelauseina tai absurdeina faktoina. Mikin varressa ymmärtää jotakin siitä, kuinka auki on kirjoittajana myös itselleen. Kuulee omin korvin, toimiiko teksti, onko runo emotionaalisesti uskottava. Tai tavoittaa sen, miten runon rytmi soi, kenessä sen mahdollisuus resonoi.

Tulevia lavarunotapahtumia Rovaniemellä: Granden Cult -klubilla sanataide-esityksiä ja open mic 12.5. klo 21-23. Poetry Slamin Lapin aluekarsinta Mustassa Kissassa 30.5. klo 19 alkaen. Molempiin voi ilmoittautua paikan päällä.

 

 
Tiina Qvist

 

Kirjoittaja Tiina Qvist Korundissa
Kirjoittaja Tiina Qvist Korundissa

 

 

 

Sodankylän kirjoittajakurssien draamaryhmää vetää kesäkuussa Elli Salo, näytelmäkirjailija, dramaturgi ja suomentaja, jonka isyyslomaansa viettävä Juha Hurme pyysi tuuramaan itseään.
"Juha on opettanut minua aikoinaan ja tiedän, että hän on huikea opettaja. Saappaat ovat siis isot, mutta otan haasteen uteliaana ja pelkäämättä vastaan. Juha on kertonut, että Sodankylän kursseilla on ihan erityinen tunnelma.”

Ennen Teatterikorkeakoulun dramaturgian opintoja Elli valmistui yliopistolta venäjän kielestä ja kirjallisuudesta.
”Olin jo lähdössä tekemään väitöskirjaa venäläisestä avantgarderunoudesta, mutta huomasin, että olen luonteeltani liian haihatteleva ja haaveksiva tutkijaksi. Nykyisessä kaunokirjailijan toimessa niistä ominaisuuksista on vain apua. Vieraan kielen ja kulttuurin opiskelu yliopistolla mullisti suhteeni kieleen ja sen laajempaan ymmärtämiseen. Minua alkoi himottaa elävän hetken, ruumiin, äänen ja tilan tekstit. Halusin ryhtyä tutkimaan teatterin kieliä kuin kostea kuono.”

Elli kirjoittaa parhaillaan uutta kokoillan näytelmää ”Alina”, joka kertoo huolesta ja huolenpidosta. Se saa kantaesityksensä Kansallisteatterissa. Syksyllä hän alkaa yhdessä Juha Hurmeen kanssa kirjoittaa näytelmää Samuli Paulaharjusta ja Lapin erämaista.
”Pyrkimyksenä on kirjoittaa näyttämölle tunturipuronraikas pläjäys ja ikimuistoinen erämaavaellus kaikenikäisille ja -kuntoisille.”

Viime vuosina Elli on työskennellyt Ylen Radioteatterissa käsikirjoittajana ja ohjaajana. Tänä keväänä tulee radiosta mm. hänen ohjaamansa teos ”Maailma tuulenkaatama”, jonka on käsikirjoittanut Sodankylän runokurssin opettaja Riina Katajavuori. Seuraava radiotyö on dokumentti inarilaisista naisista, joilla on oma pilkkijoukkue. Dokumentin teko vie Ellin heidän ja nauhurin kanssa nyt huhtikuussa Enontekiön pilkkiviikolle ja Inariin rautupilkin SM-kisoihin.

Ellin mielestä näyttämölle kirjoittaminen on hurjan vaikeaa ja siksi niin kiinnostavaa. Lauseet ja sanat elävät aivan eri tavalla kuultuna ja puhuttuna kuin paperilla, johon kirjailijaparka joutuu niitä nakuttamaan. Katsojan olemassaolo täytyy kirjoittaessa muistaa ja unohtaa joka hetki. Draaman lakeja täytyy noudattaa ja rikkoa parhaansa mukaan. Näyttämön rajoja täytyy ajatella ja samalla kuvitella ihan mahdottomia.
”Kirjoitettu näytelmä on yhtä aikaa koko maailma ja vain pieni osa teatteriesitystä. Näytelmän kirjoittaminen on täynnä ristiriitoja, kitkaa ja paradokseja. Minusta se on loputtoman kiehtovaa!”

Elli Salon mielestä draaman kirjoittamista, niin kuin kaikkea muutakin kirjoittamista oppii parhaiten lukemalla. Kirjastoissa on runohyllyn vieressä usein muutama metri näytelmiä. Sieltä kannattaa poimia mukaan ainakin Pinteriä, Peltolaa, Beckettiä, Lundania, Shakespearea, Karhua, Kanea, Ruohosta, Brechtiä ja Nuutista.

”Samuel Beckett kirjoittaa jossakin, että rohkein taiteilija on se, joka uskaltaa epäonnistua eniten. Toivon, että kurssilla vallitsisi luottavainen erehtymisen ja eksymisen atmosfääri. Oma ääni ja kirkkaimmat havainnot löytyvät useimmiten ujoista ja aroista, ihan pöljistä ja kököistä tekstinraakileista. Opettajana toivon, että voisin rohkaista kirjoittajia tarttumaan juuri niihin, hämmentäviin ja helposti piiloutuviin kultakimpaleisiin.”

Ensikertalaisella Sodankylän kurssiohjaajalla on pitkä ja syvä suhde Lappiin.
”Vanhempani ovat sairastaneet vakavaa ’Lapin kuumetta’ ja ovat tartuttaneet sen myös jälkikasvuunsa. Olen rehannut rinkka selässä Lapissa lapsesta saakka. Minulla on aina vähän ikävä tuntureille ja käkkyräkoivikkoihin. Viime vuosina olen vaeltanut Lapissa teatterihommissa. Olen näyttelijänä Operaatio Paulaharju-teatterissa, jonka esitysten näyttämönä toimii erämaa. Tänä vuonna Operaatio suuntaa Haltille, lämpimästi tervetuloa katsomaan esityksiä! Täältä löytyy lisää tietoa: www.operaatiopaulaharju.fi

 

Elli Salo
Elli Salo

 

Elli Saloa haastatteli Arja Vasama

 

 

 

Vantaalainen kirjailija Ansu (Anna Maria) Kivekäs tulee kesäkuussa Sodankylään vetämään dekkariryhmää. Ennen vapaaksi kirjailijaksi heittäytymistään vuonna 2009 Ansu työskenteli mm. lastentarhanopettajana, toimittajana ja erityisopettajana.

Kirjoittajan ura alkoi elokuvakäsikirjoituksista. Ansu sai apurahan puolituntiseen lasten lyhytelokuvakäsikirjoitukseen ja alkoi ajatella, että hänestä tulee isona elokuvakäsikirjoittaja. Kävi kuten usein käy, elokuvan rahoitus ei koskaan järjestynyt eikä muutenkaan kaikki sujunut nappiin. Ansu kirjoitti vielä toisen lastenelokuvakäsikirjoituksen, pitkään elokuvaan, sai isomman apurahankin, mutta elokuvaa ei koskaan tehty.

– Käsikirjoituksiahan hierotaan parhaimmillaan vuosikausia, siihen se meni minullakin ja siihen se myös jäi, käsikirjoitukseksi. Mutta se tekstin hinkkaaminen oli hyödyllistä oppia. Opin myös sen, että tekstin voi liiallisella hiomisella pilata.

Ansu kirjoitti myös levylle asti päätyneitä lastenlaulusanoituksia ja innostui runoilemaan riimitettyjä lastenrunoja. Hän lähetteli niitä kustantamoihin, saipa WSOY:n kirjallisuussäätiön apurahankin, mutta kokoelmalle ei löytynyt kustantajaa.

Tässä vaiheessa lastentarhanopettajasta oli tullut erityiskoulun opettaja. Hän viihtyi työssään ja opiskeli samalla erityispedagogiikkaa.

Noin 35-vuotiaana Ansu alkoi harjoitella proosaa.

– Olin siinä uskossa, että visuaalisen ja dialogipainotteisten elokuvakäsikirjoitusten tyyli ei taitu kerrottavaan muotoon. Olin osittain oikeassa. Hakeuduin tästä syystä Jyväskylän avoimeen yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista, opetusta järjestettiin silloin Helsingissäkin. 

Ansun mielestä luovan kirjoittamisen kurssit olivat mahtavia, kun niillä sai kokeilla kaikenlaista huippuopettajien ohjauksessa.

– Kursseilla kirjoitin muun muassa fiktiivisen radiodokumentin, joka vuosia myöhemmin esitettiin Yle Radio 1:ssä. Yksi kirjoittamani novelli oli mielestäni niin onnistunut, että lähetin sen Gummeruksen novellikilpailuun v. 2002. Se pärjäsi hienosti ja julkaistiin novelliantologiassa nimellä Tähän asti v.2003.

Se oli Ansun ensimmäinen kaunokirjallinen julkaisu. Vuonna 2005 Ansu kävi Tapani Baggen dekkarikurssin Oriveden opistossa ja alkoi suunnitella tosissaan ensimmäistä aikuisille suunnattua dekkaria, joka tosin ilmestyi vasta yhdeksän vuotta myöhemmin.

Vuonna 2006 dekkarikurssin jatko-opinnoissa syntyi nuorten jännitysromaanin alku, josta hän sai niin hyvää palautetta, että päätti osallistua Tammen ja Kouvolan Dekkaripäivien nuorten jännityskirjakilpailuun. Ansun piti valita erityispedagogiikan lopputyön ja kirjan kirjoittamisen välillä ja kirja vei voiton. Käsikirjoitus voitti kilpailun vuonna 2007 ja Päin Porkkalaa julkaistiin v. 2008. Lopputyökin valmistui ja Ansu tekee yhä lyhyitä erityisopettajan sijaisuuksia.

Ansun kolme ensimmäistä romaania ovat nuorten jännitysromaaneja, niitä seurasi aikuisten romaani, joka kertoo nuorista. Hänen mielestään kirjoittamisen mekanismit toimivat samansuuntaisesti, kirjoittipa sitten lapsille, nuorille tai aikuisille.

– Dekkari on kaunokirjallisuuden laji. Mielestäni tarkat säännöt ja rajat eivät sovi mihinkään taiteeseen, eivätkä usein elämäänkään. Jotkut kenties toivovat dekkariltaan tuttua kaavaa: murha, epäillyt ja rikoksen ratkaiseva sankaripoliisi. Kyllähän sekin useimmiten toimii, mutta on niin paljon muutakin, oikeastaan rajattomasti vaihtoehtoja kuinka rikostarinaa voi rakentaa.

Hyvästä dekkarista jää Ansun mielestä mieleen muutakin kuin murhaaja ja tyhjä olo

– Dekkarista, tai mistä tahansa romaanista - tai taiteesta yleensä - tekee mielestäni hyvän, jos sillä on jotakin omaa sanottavaa, jos se herättää tunteen, muiston, yhteisen kokemuksen, uuden näkökulman. Teos ikään kuin kertoo, miksi se on tehty. Eikä sen taidekokemuksen tarvitse välttämättä olla miellyttävä tai mieltäylentävä.

Ansu suosittelee dekkarikurssia kaikille niille, jotka haluavat harjoitella jännityksen rakentamista tekstiin. Ripaus huumorintajua tarvitaan mukaan, jotta kurssi ei ala ahdistaa jo aihepiirillään.

– Toivon ryhmäläisten saavan viikosta mukaansa tekemisen iloa, intoa, ideoita ja uusia näkökulmia omaan kirjoittamiseen. Samoja asioita odotan itsekin. Ehkä joku saa mukaansa tulevan romaaninsa idun, ehkä novellin tai sen pätkän.

Ansu on käynyt Lapissa useamman kerran, vaikka on aina asunut pääkaupunkiseudulla. Hän kertoo, että luonto on hänelle tärkeä ja Lappi suorastaan myyttinen unelmien ja haaveiden paikka.

– On ihanaa, että kurssi pidetään Sodankylässä ja kaiken lisäksi pääsen näkemään yöttömän yön. Uikkarit ja toppatakki tulevat ehdottomasti mukaan!

Ansu Kivekäs. Kuva: Marissa Tammisalo
Ansu Kivekäs. Kuva: Marissa Tammisalo

 

 

Ansu Kivekästä haastatteli Arja Vasama

 

 Ansun tuotantoa:


- Päin Porkkalaa. Nuorten jännitysromaani. Tammi, 2008, 2014.
- Täysillä metsään. Nuorten jännitysromaani. Tammi, 2010.
- Ykkösjätkät. Lastenromaani. Tammi, 2012.
- Tuli perheen alla. Nuorten jännitysromaani. Tammi, 2012.
- Perhosveitsi. Rikosromaani. CrimeTime, 2014.
- S.E.K.S.I.Ä Kuuma aalto. Romaani. Karisto, 2016. (Yhdessä kirjailija Anu Holopaisen kanssa.)
- Ykkösjätkät ilman jarruja. Lastenromaani. Tammi, 2017.

 

 

Pst, onks tietoo…

 

mistä sitä saa? Lappilaista kirjaa nimittäin. Sitä on kuin marjaa hyvänä hillakesänä, mutta yhtä vaikean taipaleen takana.

Rovaniemen kaupunginkirjaston Lappi-osasto keräsi Lapillinen-lehteä varten viime vuonna ilmestyneet lappilaisten kirjoittajien kaunokirjalliset teokset. Niitä löytyi toista sataa, ja varmaan joku jäi joukosta puuttumaankin.

Valikoimassa on romaaneja, kertomuksia, novelleja, näytelmiä, runoja, lasten- ja nuortenkirjoja. On erätarinoita, dekkareita, science fictionia, historiallisia romaaneja ja elämäkertoja. On elämänkatsomuksellista ja yhteiskunnallista pohdintaa. On suomen-, saamen-, ruotsin- ja meänkielistä luettavaa. On oma- ja palvelukustanteita ja valtakunnallisten kustantajien maailmaan saattamia, mutta hyvin monen kirjan kätilö on lappilainen kustantaja. Voidaan hyvällä syyllä puhua lappilaisesta kirjasta. Jokaiselle löytyy jotakin. Ahkera lukija voi ahmaista vuoden ajan vaikka kaksi teosta viikossa, jos vain tietää, mistä tätä hengenruokaa saa. Kirjakaupoissa runsauden pula ei nimittäin näy.

Kun kolusin joulun seutuvilla läpi kaksi, samaan hallitsevaan ketjuun kuuluvaa kirjakauppaa löytääkseni vähemmän tunnettujen lappilaisten tekijöiden töitä, tuntui kuin etsisin kiellettyä kirjallisuutta. Myyjän kanssa sukeutuneessa antoisassa keskustelussa kävi ilmi, että muitakin ”kielletyn kirjallisuuden” etsijöitä on. Hieno uutinen oli, että turistit kysyvät paikallista kirjallisuutta aivan samoin, kuin he kysyvät paikkakunnan käsitöitä tai ruokia.

Mikä siis mättää? Miksi kirjakaupasta ei löydy kirjoja? Lyhyesti sanottuna: kirjojen myyminen kirjakaupan kautta on kustantajalle liian kallista. Varsinkin pienet kirjantuottajat ovat noidankehässä: kirjaa ei oteta myyntiin, ellei sille ole jo etukäteen tiedossa riittävästi ostajia ja ostajia ei tietenkään ole, jos kirjaa ei oteta myyntiin.

On realistista muistaa, että lappilainen kirja ei ole erityisen kaltoin kohdeltu, vaan kuuluu kirjojen suureen enemmistöön. Paraatipaikat kaupassa on varattu harvoille. On myös hyvä muistaa, että myyntiluvut yksin eivät takaa kirjan merkitystä.

Kirjoja voi toki ostaa verkkokaupoista, julkistamistilaisuuksista ja muista tapahtumista. Jos kuitenkin haluaa hankkia luettavansa niin kuin moni kirjan ystävä haluaa: pyöritellä kirjaa käsissään, katsella ulkoasua, lukea pätkän tekstiä, verrata sitä esittelytekstiin, varmistua, että kirja sopii itselle tai lahjaksi sille, jolle se on tarkoitettu, on fyysinen kirjakauppa sittenkin mukavin paikka tehdä ostos. Tai jos hankkii kirjansa niin kuin satunnainen ostaja sen tekee: kuljeskelee lauantaipäivänä kaupungilla, astuu kauppaan sisään ja huomaa tuntemattoman mutta kiinnostavan kirjan, on kirjakauppa jälleen paras paikka tehdä ostos.

Lapin Kirjallisuusseura on tehnyt paljon hyvää työtä kirjoittajien kouluttamiseksi ja rohkaisemiseksi ja lappilaisen kirjallisuuden tunnetuksi tekemiseksi. Maakunnan lehdistökin on aktivoitunut alueensa kirjallisuuden esittelyssä. Mitä voitaisiin tehdä, jotta lappilaisia kirjoja löytyisi myös kirjakaupoista?

 

Anna Kyrö

 

 

 

Tunnelmasta toiseen

 

Vuoden vaihtuessa on tapana toivottaa ”hyvää uutta vuotta”. Näin ehkä siksi, että ymmärrämme kaiken inhimillisen toiminnan liittyvän tavalla tai toisella vuodentuloon.

Vuoden vaihtuminen merkitsee aina uutta alkua. Toivotus on paikallaan sillä vuosi ei aina välttämättä vaihdu parempaan, vaikka niin toivoimme. Sadan vuoden takainen historia muistuttaa, että optimismintäyteistä itsenäistymisvuotta voi seurata sisällissota.

 

Suomi 100 jäi historiaan

Komeasta päätöksestään huolimatta Suomi 100 -vuosi ehti uuvuuttaa jo innokaimpiakin juhlijoita. Kunnialla juhlavuosi kuitenkin vietiin loppuun. Juhlavuoden aikana moni toteutti jonkin merkittävän teon. Lapin Kirjallisuusseuran toiminnassa Lapin satumaa-kirjoituskilpailu ja sen annista toimitettu Lapin satumaa-satukirja lukeutuvat niihin.

Kirjan ensipainos ei tule kaupalliseen levitykseen, mutta SKR:n Lapin rahasto ja Lapin Kirjallisuusseura varmistavat, että teos tulee kaikkien maakunnan kirjastojen kautta jokaisen saataville. Arvokkaan painoksen jakelusta päätetään vielä erikseen järjestäjien toimesta. Kaikki kilpailuun lähetettyä 159 satukäsikirjoitusta arkistoidaan Lapin maakuntakirjastoon.

 

Toimintavuosi 2018

Lapin Kirjallisuusseuran vahvistettu toimintasuunnitelma tulevalle vuodelle on pääpiirteissään tuttu eli kevään ja syksyn Lapillisen, Sodankylän kirjoittajakurssin ja Tekijöiden päivän jaksottama kokonaisuus.

Ohjelmarunkoon liitetään jäsenistön omaa monimuotoista tekemistä tukevaa toimintaa. Viime kaudella sellaista edustivat esimerkiksi runotapahtumat eri puolilla maakuntaa, kirjallisuustapahtumat kirjastoissa ja aktiivisten kirjoittajaryhmien toiminnan tukeminen.

Myös yksin omien tekstiensä kanssa puurtavia tekijöitä pyritään tukemaan laadukkaan arviointipalvelumme kautta. Suorin tie konsultoivien asiantuntijoittemme yhteystietoihin löytyy web-sivuiltamme (http://www.lapinkirjallisuusseura.fi/index.php/arviointipalvelu), mutta ne julkaistaan totutusti myös jokaisessa Lapillisessa.

Lapillinen tulee kevään numerossaan käsittelemään satukirjoituskilpailun satoa. Kevään Lapillisessa saamme luettavaksemme valikoiman kirjoituskilpailun julkaisemattomasta aineistosta. Syksyn kaksoisnumeron teema johdattaa sitten vuoden 1918 tapahtumiin.

Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille lukijoillemme!

 

Erkki Kaila
Lapin Kirjallisuusseura

 

 

Lisätietoja